Valekäki

Sää ei vaikuttanut kovin kesäiseltä, mutta emme tienneet, että pahempaa oli tulevalla juhannusviikolla luvassa: lumikuuroja 17.6.! Viikonvaihteeksi oli ennustettu sekä sadetta että poutaa. Lämpötila olisi kuitenkin enimmäkseen yli 15 astetta. J-tyttö istui mökkimatkan etupenkillä biopussi jo valmiiksi sylissään; ei ollut tyttö vielä päässyt eroon matkapahoinvoinnistaan. Reissu mökille meni kuitenkin ongelmitta. Perillä vain lämpöä tupaan, jääkaappi päälle ja kamppeet paikoilleen. Isovanhemmat vaalivat järjestystä kuin kasarmin rättivääpeli, muuten ahtaissa tiloissa joku sotkeentuisi sandaaleihinsa. Ilta kului nopeasti. Alkoi olla jo hämärä, mutta sähköttömässä mökissä makuukamarinkin lukija pärjäsi hyvin otsalampun avulla. Mökkieksotiikkaa jos mikä!

Olimme päättäneet vähitellen viedä mökin varustusta aivan uudelle tasolle (suora lainaus viihde-elektroniikan esitteestä). Paikallinen kirvesmies, Manu Andersson, oli luvannut pystyttää meille uuden puuceen ja asentaa sinne biokäymälän, kunhan vain kaiken tilaisimme itse. Puuceen haku tapahtuisi lauantaina Forssan Rautiasta. J-poika nukkui vielä makeasti muiden mukana, enkä raaskinut murkkua herättää rautakauppareissulle. Join rauhassa aamukahvit mökin kuistilla, kuuntelin vastarannan lokkien ääniä ja arvioin päivän säätä. Lähdin kohta lampsimaan mökkitielle, josta Manu ottaisi minut hakureissulle kyytiin. Kaikki sujui rautakaupassa rivakasti ja pian olimme mökkipihalla valtaisan kevythirsikuorman kanssa. Mietin, miten kukaan voi selvitä puuceen lautapalapelistä – se projekti oli ihan eri luokkaa kuin kaasugrillin kasaaminen. Omin voimin emme olisi edes yrittäneet

Luonto on juuri nyt vehreimmillään ja kukkeimmillaan. Tienvarsia ja niittyjä värittää leinikkien, metsäkurjenpolvien, eri putkien ja lupiinien komeat kukinnot. Pian joukkoon tulee myös päivänkakkara ja monet kellot. Metsä raikaa lintujen äänistä. Olen aina yrittänyt opettaa pikku mökkivieraitamme tunnistamaan eri kasveja ja lintujen ääniä. Mökkiympäristö on siihen omiaan, kun kilpailevia näkö- ja kuuloärsykkeitä on vähemmän kuin kaupungissa. Kuulitko peipposen? Entä sirittäjän? Nyt se kuuluu, tuolla! Olin juuri astumassa mökin rappusia alas kun havahduin käen kukuntaan. Se tuli ihan läheltä, mutta mistä? Kun nostin katseeni ylös puihin, kuulin viereltäni J-pojan ja vaimoni naurunrätkätyksen. Niinpä niin, nyt isoisää, sitä muka-luonnontuntijaa, höynäytettiin pahemman kerran. Käen kukunta tuli J-pojan puhelimesta, jonne viikari oli sen etukäteen tallettanut! Voihan keinokäki! Nauroin muiden mukana J-pojan tempaukselle. Muutaman viikon päästä aidot luonnon linnut vaikenevat, kun poikaset alkavat putoilla pesistään alas varvikkoon. Siinä uudessa hiljaisuudessa ja haikeudessa kuulisi mielihyvin vaikka valekäkeä J-pojan laitteesta. Play it again Sam!

Otsalampun valossa

J-pojan iltauinti

J-poika iltanuotiolla

Pihan uusi perenna neidonkurjenpolvi

Taashan me tavattiin, mökkinaapuri

Peräkärry vain tyhjäksi

Tuonne pinotaan!

J-tytön kantamus

Osaava kirvesmies Manu Andersson

Käskettiin siirtää tuo kivi!

Mökkirannan alkukesän vehreyttä

Mökillä on kivaa koleudesta huolimatta

Kyllä maalla on mukavaa!

J-tyttö ja J-poika

Näinköhän on?

Mökin hengetär

Taustalla uusi Ronaldo?

Kuin Noora Karma

J-tytön leikkipaikka

Riippukeinun rauhassa

Read Full Post »

Iloiset vesileikit

Mökkimme kivikkoinen ranta ei ole pikkuväen ranta. Viikonlopun mökkireissulla olimme luvanneet J-pojalle ja J-tytölle hakeutua parempaan uintipaikkaan, jos vain sää suosisi. Lauantaiksi oli ennustettu pilvistä, ehkä vähän sadetta ja ukkostakin, mutta päivästä tuli mitä upein, lähes helteinen kesäpäivä. Uintiretki voitaisiin toteuttaa. Valitsimme paikaksi melko lähellä sijaitsevan “yleisen rannan”, jossa on pieni alue matalaa, hyväpohjaista hiekkarantaa. Rannalla on laituri, muutama soutuvene ja rannalle vievän polun päässä savusauna. Sauna lämpiää aina silloin tällöin, jolloin saunan ulkopuolen rahilla, tauolla istuvat hyväntuuliset, höyryävät kylänmiehet tervehtivät tiellä kulkijoita paikallisilla (yleismaailmallisilla) heitoillaan.

Nyt oli J-pojan ja J-tytön vuoro ottaa ranta haltuun. J-poika halusi näyttää, kuinka menee koirat, sammakot ja kroolaukset – sukeltamista unohtamatta. J-tytölle riitti kahlaaminen lämpimässä rantavedessä tai istuminen laiturilla isoäidin vieressä. Isoisä tietenkin kuvasi ja tallensi kaiken riemun katsottavaksi syksyn pimeinä iltoina. Kohta oli aika kuivatella, syodä vähän rantapusikon vadelmia ja lähteä askeltamaan uimarannalta mökin suuntaan.  Eihän tuo ranta ihan Riviera ollut, mutta lapset varmasti ajattelivat ja kokivat toisin. Voin kuvitella, että iloiset vesileikit kauniina heinäkuisena päivänä, vaatimattomassa hiekkapohjaisessa järvenpoukamassa, muuttuvat lasten mielissä myöhemmin aina vain merkittävimmiksi. Paljon suuremmaksi kokemukseksi, kuin ehkä osaamme arvatakaan.

Viikonlopun hieman haikeissa lähtötunnelmissa mökkimme pihapiiriin leijaili upea perhonen. Se asettui milloin kukille, milloin mökin portaille, vaimoni housuille tai selkääni. Kiven päälle se rauhoittui pitemmäksi ajaksi ja sain sen viimein kuvatuksi. Mahdottoman hieno amiraaliperhonen – yksi kookkaimmista päiväperhosistamme – oli tullut hyvästelemään lähtijät ja toivottamaan hyvää kotimatkaa. Se menikin mukavasti, kunnes puolivälissä matkaa J-tyttö purskautti autoon kunnon Dominokeksioksennukset (ja toiset vähän myöhemmin). Elämä on käänteitä täynnä.

Yleinen ranta

Kivaa

Sehän sujuu

Poseeraus

Vastuu painaa

Hellehattu

Kesämuoti tarttuu

Kesän lakkimuoti, kyllä vain!

amiraaliperhonen

Read Full Post »