Olin herännyt J-pojan kanssa jo aikaisin. Vähän myöhemmin yläkerran rappusia laskeutui alas J-tyttö ja suuntasi heti vaatehuoneen ovenkahvassa roikkuvalle joulukalenterille. Olipas hieno ja erikoinen joulukalenteri – isoon kankaaseen oli kiinnitetty 24 pientä punaista lahjapussia, jotka oli suljettu hopeanauhoin. Nyt oli kiire avaamaan ensimmäinen pussi – numero ykkönen. Mitähän äiti oli sinne keksinyt? J-lasten vanhemmat keikkuivat myrskytuulen riepoteltavina Suomenlahdella, isovanhemmilla oli jälleen vastuullinen tehtävä majoittaa, viihdyttää ja katsoa pilttien perään.
Alunperin seuraksi piti tulla myös Vantaan L-serkku, mutta suunnitelmat muuttuivat, ja poika tuli vain piipahtamaan isänsä kanssa. Tulivat joukolla hakemaan L-pojalle isoisän vanhaa nokialaista, joka ihan hyväkuntoisena ja tarpeettomana jouti kiertoon kadonneen kännykän tilalle. Enää ei riitä, että mummoilla ja ukeilla on komeronsa ylähyllyllä varakarkkipussit; suositeltavaa on, että arsenaaliin kuuluu myös heittokännykkä, erilaisia paristoja, muistitikkuja, SIM-kortteja ja muutama DVD-elokuva. Ja jokusen vuoden päästä 2-tahtibensaa, tulpanavainta ja ties mitä.
Serkusten viihdykkeeksi olimme varautuneet ahtautumaan Willa-kauppakeskuksen joulunavajaisiin, mutta yllätyimme, kun J-lapset halusivatkin pulkkamäkeen! Antti-myrsky oli kaatanut puita, mutta tuonut vihdoin myös lunta ulkoilijoiden riemuksi. Lumipeite ei ollut vielä kovin paksu, mutta riittävä liu’uttamaan muovipulkkaa. Ei kun kuumaa mehua termariin ja nokka kohti sopivaa rinnettä. Sellaiseksi kelpasi hyvin Etelä-Suomen hulppein golf-alue ja sen hienosti poimuilevat viheriöt. Toki laskettelimme vain kulkuväylillä. Sunnuntaina, ensimmäisenä adventtina lunta tuprutti lisää ja pakkanen kiristyi – aivan kuten joskus omassa lapsuudessani, silloin kun hoosiannaa laulettiin aamunavauksessa täysin palkein.