Juhannuksen aatonaaton liikenne kantatiellä 54 oli yllättävän rauhallista – joukkoon mahtui hyvin, eikä Herajoentien risteyskään Kormussa ollut ruuhkainen. Puhelinliikenne oli sen sijaan vilkasta. Soittoja tuli matkan aikana niin vanhan tätini asioissa Pakilakodista kuin työasioissa tutulta kustannustoimittajalta. Viimeisen puhelun jälkeen pääsin heti iskemään hampaani Huhkajalammella vaimoni jo tilaamaan rekkamiehen annokseen. Eipä tarvinnut perillä mökillä heti ruveta kokkailemaan, kun taloksi asettuminen, sänkyjen avaaminen, pesuvesien lämmittäminen ym. vie aina oman aikansa. Juhannussäästä en nyt sano mitään. Parasta lähteä reissuun vähäisin odotuksin. Oikeastaan, Suomen juhannussäältä ei kannata odottaa yhtään mitään. Silti sitä odottaa.
Mökillämme ei ole televisiota. Juhannuksen mökkivieraamme, vikkelän Hiekkaharjun lapsenlapsemme touhut vastaavat hyvinkin parin tv-kanavan tarjontaa. L-kanavalla sattuu ja tapahtuu. Niin nytkin. Kun olin L-pojan kanssa aatonaattona vastaanottamassa isoa kivituhkakuormaa, kolautti L-poika päälakensa raskaan kuormurin lavanreunaan. Nahka repeytyi vertavuotavaksi haavaksi, mutta siitä selvittiin lyhyellä itkulla, haleilla ja haavan puhdistamisella (isällään oli samoja taipumuksia pikkumiehenä). Illan aikana oli vielä siirrettävä uuden vessarakennuksen pohjan alta pois valtaisa kivi. Olin yksin sitä yrittänyt kammeta, mutta tuloksetta. Sain naapurimökin Sepon avuksi kivijumppaan. Hikinen urakka tuotti tuloksen, kun vaimoni vielä näppärästi lisäili kuoppaan apukiviä kankien uusiksi tukipisteiksi. Neljä tuntia mökillä; oltiin vasta aatonaatossa ja nyt jo oli koettu verta, hikeä ja kyyneleitä. Olisiko se puoli ollut jo siinä? Ei ollut – juhannuspäivänä nähtiin vielä ruumis. Se tosin tuli eläinmaailmasta. Rastaan poikanen, onneton, syöksyi mökkimme ikkunaan, putosi siitä kuistin narumatolle ja hetken räpiköityään kaunis linnunalku valahti veltoksi ja oli kuollut.
Katselen maanataina juhannuksen aikana ottamiamme valokuvia. Oliko mökillä ollut aurinkoakin? Juhannusaattohan saatiin viettää ihan kohtuullisessa säässä! Voitiin olla ulkona ja hakea vihtatarpeet. Nautittiin aaton juhla-ateria ilman, että tornado olisi vienyt kattauksen mennessään. L-poika tutustui naapurimökin samanikäiseen Santtu-poikaan ja pelasi pitkään omaa MM-peliään hiekkatien pätkällä oikealla nahkapallolla. Aattosaunaa eivät raekuurot häirinneet, ja pikainen pulahdus järvessä löylyjen jälkeen oli mahdollista. Järvemme aattoillan perinteitä pyrkivät vaalimaan niin Kutterinlahden haitarivenekunta kuin naapurimökin karaokekuningaskin, mutta kummankaan esitykset eivät nousseet sille tasolle, jolle hellesää yleensä virtuoosit innoitti. Ynnäsimme juhannuspäivänä, mitä linnunääniä olimme viikonloppuna kuulleet. Peipponen vielä jaksoi, käki kukkui, kuului myös sirittäjän ääniä ja punarinnan tiksutusta. Ja tietenkin monien lokkien ääniä. Oli naurulokkia, kalalokkia ja harmaalokkia – ja mökin keittiönurkkauksesta lisättiin ehdokkaiden listaan myös viillokki!
L-kanava (ja myös hyvinkääläisten lastenlastemme vetämä J-kanava) avataan mökillämme uudelleen vähintään kerran tänä kesänä. Ei voi kun toivoa, että silloin kesä näyttäisi lempeämmät ja aurinkoiset kasvonsa. Koleana, viimaisena ja sateisena juhannuspäivänä lisäilin saunan kiukaaseen puita. Huomasin lähelläni hyppelevät pelottomat punarinnan poikaset. Luulen, että linnut kaipasivat saunamökin lattian alapuolelle säteilevää lämpöä. Kukapa ei olisi lämpöä kaivannut juhannuksena 2014. L-poika taisi pärjäillä parhaiten vikkeline kinttuineen.
Juhannuksen villiruusu
Pellonreunan savusauna
Manun rannassa
L-poika vihtametsässä
Nurmitädyke
Lemmy ja Santtu 01
Lemmy ja Santtu 02
Juhannuksen aattoilta mökkijärvellä
Juhannuksen tyyppikukka vanamo
Juhannuksen tyyppikukka valkolehdokki
L-poika
Heinijärven juhannussoittajat
Juhannuspulahdus
Asetelma mökkipihalla
Pelargoniakin kärsii kylmyydestä
Tienvarrelta poimittuja
Lätäköt
Juhannuspäivän tyhjä laituri ja saderintama
L-poika kotiinlähdössä
Kuvista ja muita kuulumisia 