Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘lapsenlapset’

Koleahkokin elokuinen viikonloppu voi olla odotettu, kun sen voi viettää omassa kodissaan ja omassa rauhassaan ilman minkäänlaista päiväohjelmaa. Isovanhemmat alkoivat olla uuvuksissa; vientiä ja revitystä oli ollut kuin muinoin Punkalaitumen lavalla. Apuamme oli tarvittu, ja lisäksi kaikki lastenlapset oli käytetty Tammelan mökillämme, viimeisimpänä toiseksi nuorin lapsenlapsemme, jopa ihan luokkakaverinsa kanssa. Nyt oli vedettävä henkeä. Oli sunnuntaiaamu, olin haukannut pienen aamupalan ja katsonut päivälehdistä, onko maailma yhä paikoillaan. Eihän se oikein ollut, eikä rallissakaan tule ykkössijaa, mutta ne eivät olleet syitä, miksi tunsin levottomuutta. Ei tässä mitään huilimaan ruveta, ulos oli lähdettävä, vaikka tämän kesän nopeat säätilan muutokset ja sateettomuus tuntuivat hiljentävän luonnon kokonaan. Ei oikein ollut vielä lintujen muuttoaika, kesän kasviloisto oli enää vain muisto, päiväperhosia näkyi helleviikon jälkeen vain vähän, ja näinköhän petolinnutkaan jaksoivat kaarrella kuivuudesta halkeilevien peltojen yllä?

Olin matkalla taajaman ulkopuolelle vain muutaman kilometrin päähän. Armahdin itseäni lähtemällä matkaan autolla. Päästelin eteenpäin rauhallisesti ja vilkuilin välillä ympärilleni, oltiinhan hiirihaukan maisemissa. Peruutuspeilissä näkyi maasturimersu, jolla oli kiire. Siitä vain ohi ja yli keltaisen viivan, mutta nyt pudotettiin vauhtia nopeasti – edessä oli poliisin ratsia! Kuskit puhallutettiin, tuomio oli nolla, ja matkamme sai jatkua. Jännäsin vähän, olisiko kotona juuri syödystä happamanpuoleisesta omenasta voinut tulla sanomista. Heitin siitä herjaakin, mutta siitä huolimatta sain puhtaat paperit. Olin määränpäässäni ja lähdin taivaltamaan peltoaluetta halkovaa pölyistä hiekkatietä. Nyt näkyi haukkoja! Isompi haukka oli sopivasti hollilla, sain hyvältä etäisyydeltä useita kuvia, mutta en ihan nappisuoritusta. Pölykö oli pilannut kameran automaattitarkennuksen? Kyllä harmitti, koska kuvaamani haukka oli uhanalainen ja tuskin koskaan ennen näkemäni mehiläishaukka! Se oli varmaankin jo muuttamassa etelään ja laskeutuisi pian alemmaksi niittykukilla vielä pörrääviä kimalaisia saalistamaan.

Vielä tsekkaisin joen ympäristön; olisiko siellä pikkulintuja tai muuta säpinää. Alue on tunnettu komeista suohaukoista, jotka myöhemmin syksyllä pitävät jokikanjonia muuttoreittinään. Alue on myös ns. riistanhoitoaluetta, joka tarkoittaa sitä, että haulikkomiehille järjestetään täällä ohjattuja peltopyyjahteja. Nyt pelloilla ei ollut ampujia. Haara- ja räystäspääskyt lentelivät viljapellon yllä ja istahtivat välillä lepäämään sähkölangoille. Useita haukkoja kaarteli korkeuksissa. Näytti siltä, että yksi niistä oli etelään jo tullut piekana? Päivä lämpeni vähitellen kesäiseksi, kuten eilenkin. Täällähän voisi viipyä vaikka kuinka pitkään, mutta kotonakin on tiettävästi jotakin odottamassa myös luontomiehestä – ainakin pölyjen pyyhkimisiä parista huoneesta. Mitä, jos väittäisin tulleeni pölylle ihan allergiseksi näillä kuivilla mailla! Ei, ei taida mennä läpi. Aamupäivän kolmetuntiseni luonnon rauhassa oli hyvinkin virkistävä – saisinko sitä tunnetta vietyä myös kotiin? Pellonreuna oli värikkäistä kukista kirjava; sattumako oli hienot kukat kuivaan maahan kasvattanut? Oranssia kehäkukkaa ja upeaa aitohunajakukkaa! Niistä veisin siipalleni kimpun.

Loppukesän kasvi, pietaryrtti.

Tuulihaukka pesäkolonsa lähellä.

Lekutteleva tuulihaukka

Nokkosperhosia ja muita värikkäitä päiväperhosia näkyi vähän.

Lanttuperhonen

Komea ja pitkään kukkiva ahdekaunokki

Uhanalainen mehiläishaukka

Seittitakiainen

Pikkulepinkäinen, koiras, takiaisella

Harmaahaikara nousi yllättäen korkeuksiin.

Kuivan kesän Kytäjoki

Pihlajanmarjat elokuun alussa.

Haarapääskyn lento on vaivatonta.

Haarapääskyt huilaavat.

Aitohunajakukka

Kehäkukat pellon väriläiskänä.

Read Full Post »

– Eikö täällä olla vielä puettu, pojat! Mumppa ei sallinut lonkanvetoa ja boheemiutta varsinkaan aamuisin. – Ja eikö sinulle ole laitettu mukaan pitkiä alushousuja, Julius? Nyt sanot äidille, että ottaa jo esille talvivaatteita.
– No Julius, laitapa nyt vaatteet päälle. Sinullahan ei ole kiire, mutta Jempun pitää ehtiä päiväkodin aamupalalle, rauhoitteli Papu.

Tyttären lapset olivat pitkästä aikaa tulleet isovanhempien luokse yökylään vanhempiensa menojen takia. Odotimme jo kovasti ”pienten” tulemista muonavahvuuteemme. Kaipasimme lapsenlapsiamme ja pientä säpinää arkeen, joka rullasi eteenpäin ilman yllätyksiä. Mutta kaikki sujui vähän liiankin hyvin – ei edes erimielisyyttä hampaiden pesusta vanhemman lapsen kanssa. Ruokailukin meni sikäli hyvin, että poika söi lautaseltaan lihat ja tyttö omalta lautaseltaan kermaperunat! Kaikki olivat illalla hetken omassa rauhassaan ja touhuissaan: pojalla pelit ja Aku Ankat, tytöllä Mumpan korut, kesäiset valokuvat ja Ti-Ti Nallen dvd:t. Menimme aikaisin nukkumaan ja nukuimme rauhalliset, kunnon yöunet – ”tytöt” ja ”pojat” vierekkäin omissa sängyissään.

Aamulla oli kaikki toisin. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Ehtisimmekö ajoissa, menisikö vaatteet päälle oikein päin? Hei, onko tuo reppu muka valmis! Nyt oli tarkat paikat. Tukat oli vielä kampaamatta, lähtöhalit oli antamatta ja Papun auto oli jo pihalla … Ensin poika koulun pihalle. Ehdimme. Sieltä liikennevirtaa uhmaten jyrkkä kaarros vasempaan kohti Päiväpirttiä. Valot tietenkin punaisella, no nyt päästiin! Onko yhtään parkkipaikkaa vapaana? Kysymyksiä ja uhkakuvia oli enemmän kuin vastauksia. Painoimme viimein päiväkodin soittokelloa – ja olimme ajoissa. Me teimme sen! Papu painoi kiinni päiväkodin oven, nosti kauluksensa pystyyn ja lähti lokakuun viimassa takaisin kohti autoaan. Lapset olivat turvallisesti perillä. Tehtävä oli täytetty.

J ja konsolipeli

J ja aamukaakao

Koulun pihalla

Asemankoulu aamuhämärässä

Päiväkodissa

Käsienpesulla

Päiväkoti Päiväpirtti

Read Full Post »

Maaliskuun lopullakaan talvi ei vielä antanut periksi. Upeita, aurinkoisia säitä toki oli, mutta viimat, kymmenen asteen yöpakkaset ja äkkiä nousevat lumipyryt saivat kevään tuntuvan niin kovin kaukaiselta. Työrintamalla tuntui tulevan vilkas loppukevät, oppikirjojen kuvitustöitä näytti riittävän. Kiireen keskellä meitä isovanhempia tarvittiin taas varaemoiksi, kun tyttäremme oli miehensä kanssa lähdössä pikku ulkomaan reissulle.

Heräsin sunnuntaiaamuna aikaisin ja lähdin hakemaan matkalaisten lapsosia hoteisiimme.  Viikonloppun uni oli ollut vähän heikonlaista ja kesäaikaan siirtyminen vielä lyhensi lepoaikaa tunnilla. Mutta taisteltava oli, ei vähäiset unet lapsenlasten vika ollut. Ajelin lasten kanssa pienen lenkin autiossa kaupungissa, jotta kotona vaimoni saisi herätä kaikessa rauhassa ennen energiapakkausten tuloa. Aloimme arvuutella harvojen ulkona liikkujien määränpäitä ja syitä liikkeellä olemiselle. Jokin nuori viulisti selvästi suuntasi kohti rautatieasemaa ja mahdollista esiintymispaikkaa – vai oliko sittenkin vasta tulossa eilisillan esiintymisestä? Joku aamun kulkija istui bussipysäkillä vain kai levätäkseen, koska seuraavaan bussiin menisi vielä aikaa. Pikku kaupunki voi olla koleana maaliskuun aamuna todella hiljainen.

Pääsimme viimein vaimoni aamupalapöytään ja kaikille näytti maistuvan. Ensimmäiset hetket mummolassa sujuivat hyvin, mutta kokemuksesta tiesin, että hankaluuksiakin tulee. On siis syytä hajatua ja poikien lähteä luontoon kevätretkelle. Näin teimme, kuumat juomat termospulloon, reppu kuntoon ja suunnaksi länsi! Uskoin, ettemme mitään kovin ihmeellistä näkisi, emme ainakaan muuttolintuja, koska paksut hanget vielä pitivät pellot vallassaan. Hiihtäjiä sivakoi siellä täällä – ja hei, mitä tuolla näkyy? Ei sen vähempää eikä enempää kuin meidän kevään ensimmäiset joutsenemme! Laulujoutsenpariskunta lepäili keskellä peltoa tavoitteena varmaankin jokin pohjoisempana oleva sula, jossa ruokailla ja johon kenties asettua pysyvästikin kesäksi ja syksyksi. Jatkoimme matkaamme, jalkauduimme ja kävimme tutulla padolla juomassa mukaan ottamaani kuumaa juomaa. Katselimme vielä hetken ympärillemme ja aloimme matkata takaisin autolle ja kotiin. Emme vieläkään nähneet telkkiä eikä isokoskeloita, alueen takuuvarmoja aikaisia tulijoita. Kytäjoki oli sulana jo pitkältä matkalta Kytäjärven itäpuolella, mutta vain koskikarojen sukellukset ja vieno laulanta toivat eloa hiljaiseen jokimaisemaan. Onko jokin kylmä rintama vielä tulossa? Luonto ja eläimet sen tietävät, ihmisen ymmärrys ei ulotu näihin ilmiöihin  – ymmärtäisi edes lopettaa tuon teatterin kellon viisareiden vääntämisestä kesä- ja talviaikaan.

Illalla tunnelma kodissamme tiivistyi – piltit alkoivat jo väsyä ja pientä keskinäistä kitinää kuului aika ajoin. Hyvin kuitenkin kylpyjen ja muiden aktiviteettien kautta selvittiin iltapalavaiheeseen. Bloginpitäjä oli jo siirtynyt makuuhuoneeseen ja yritti päästä uneen. Lepoa tarvittiin, muuten eivät isovanhemmat jaksaisi toimia komppanian vääpeleinä, kuljetuspäälliköinä, personal trainereina, tulkkeina, mikrotukihenkilöinä ja sirkuksen ohjelmapäälliköinä vielä kolmen päivän ajan. Omat työtkin oli hoidettava.

Julius ja ruosteinen opaste

Kääpä

Trophy

Jempun jumppahetki (Ritvan kuva)

Read Full Post »