Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘labbis’

Märkiä nuolaisuja alkoi sadella molemmille poskilleni jo aamuviideltä, oikeastaan jo vähän ennen viittä. Nukkumisesta ei tulisi enää mitään; huonetoverikseni määrätty labbis näytti määräävän tahdin. Tyttäremme Fonzie saattoi kotonaan uinailla pitkälle aamupäivään, mutta kylässä oli toinen tyyli: nyt isäntä ylös, ulos ja lenkille! Ehkä lenkki ei ollut koiran mielessä tärkeimpänä, vaan aamun ruoka. Koirahan taktikoi samoin kuin Esa-veljeni, kun asuimme pikkumiehinä isovanhempiemme talon yläkerrassa Helsingin Käpylässä. Veljeni hakkasi aamuisin nyrkillään yläkerran ovea ja huuteli alas: ”Mummo, puuoo!” Olihan se ovi avattava ja poika päästettävä mummon luokse alakertaan. Puuro ei nyt kuitenkaan ollut se juttu, vaan tärkeää oli päästä alakerrassa nukkuvan Theo-serkun kanssa leikkimään. Kaikki ei ole ollenkaan aina sitä, miltä näyttää – ja vahvempien tai äänekkäimpien mukaan on mentävä.

En pannut pahakseni aikaista ylösnousua. Olin sellaiseen varautunut, kun koira ja nuorimman lapsemme lapset olivat viikonlopun kanssamme, ja jälkeenpäin ajateltuina nuo kaksi aikaista aamulenkkiä Fonzien kanssa olivat ihan virkistäviä. Olin miettinyt aamun ohjelmat ja reitit niin, että lenkkimme olisivat riittävän pitkät, jotta muu väki: vaimoni ja J-lapset saisivat nukkua aamun rauhassa. Otetaanko Fonzie ensiksi Kytäjä? Ja seuraavana päivänä Ridasjärvi? Vastaväitteitä ei kuulunut, joten suuntasimme läpi uinuvan kaupungin ja läpi tiheiden aamusumujen kohti Rytkön ja KytäjäGolfin maisemia. Tietenkin mukanani oli kamera ja siinä kiinni melko valovoimainen 250 mm:n tele. Onnistuisiko kuvaaminen, kun assistenttina touhuilee musta, karkeakarvainen lintukoira? Näytti se toimivan. Fonzie oli vierelläni hiljaa, kävi ihan istumaan, kun sihtailin kamerallani ylös puiden oksistoon. Kytäjä-lenkin tuloksena oli jopa yksi ihan uusi lintututtavuus: niittykirvinen! Hyvä Fonzie! Ja kas vain, rantasipi, vanha ystävämme, tuli rantakivelle meitä tarkkailemaan ja antoi pillistään parit vihellykset kotimatkamme merkiksi.

Seuraava aamu oli vanhan toistoa: noin klo 5 koiran antama herätys aamupusuineen, sitten hätäinen kahvinjuonti ja reppu matkakuntoon. Fonzie oli omissa aterioinneissaan vieläkin nopeampi. Nyt teimme aamulenkkiä Ridasjärventien viereisellä pyörätiellä. Hiljaista oli, vain pari autoa taisi mennä ohitsemme varhaisena sunnuntaiaamuna. Yllättäen jouduimme pian ison mekkalan todistajiksi ja rauhoittajiksi. Pellolla, tien toisella puolella oli selvästi jotakin meneillään ja joku oli hätää kärsimässä. Töyhtöhyyppä tai hyyppävanhemmat joutuivat puolustautumaan naakkoja vastaan pelastaakseen poikasensa, näin oletan. Luulen, että me tulimme Fonzien kanssa paikalle kreivin aikaan. Kun lähestyimme pellolla naakkaparvea, saivat mustakaavut siivet alleen ja jättivät töyhtöhyypät rauhaan. Kuinka asia lopulta päättyi, en uskalla arvailla. Fonzie, päivän lenkki ja päivän hyvä työ taisi olla sitten siinä, voimme palata kaupunkiin! Sunnuntai-iltana, koiran palautushetkellä, oli noutajaystävältämme veto pois. Vakuutin koiralle, että kesällä on hankittava peruskunto, kaikki voitava on tehtävä, kun talvella on edessä rajut frisbeekiekon jahtaamiset. Koira loi valmentajaansa tiukan, syyttävän katseen. Kuului murahduskin – vai oliko se sittenkin ukkonen Jokelan suunnalla?

Aamu-usva Kytäjärvellä

Aamu-usva Kytäjärvellä

Fonzie 01

Fonzie 01

Harakankellot

Harakankellot

Niittykirvinen

Niittykirvinen

Ohdakkeet

Ohdakkeet

Fonzie 02

Fonzie 02

Pajulinnut

Pajulinnut

Mesiangervot

Mesiangervot

Rantasipi

Rantasipi

Kytäjärvi ja KytäjäGolfin viheriötä

Kytäjärvi ja KytäjäGolfin viheriötä

Kytäjän kirkko

Kytäjän kirkko

Ridasjärvi lintutornista

Ridasjärvi lintutornista

Jättipalsami lintutornin luona

Jättipalsami lintutornin luona

Fonzie ja hauen pää

Fonzie ja hauen pää

Vieläkö saa kuntoon. Vene Ridasjärven rannalla

Vieläkö saa kuntoon? Vene Ridasjärven rannalla

Lumme

Lumme

Ridasjärventien talon yksityiskohta

Ridasjärventien talon yksityiskohta

Ridasjärven maalaismaisemaa

Ridasjärven maalaismaisemaa

Ridasjärventie vie halki kylän

Ridasjärventie vie halki kylän

Fonzie, lenkkikaveri

Fonzie, lenkkikaveri

Pikkuvarpusen poikanen, Ridasjärvi, hyvinkää

Pikkuvarpusen poikanen, Ridasjärvi, Hyvinkää

Read Full Post »

Helppohan tuon kaverin oli edetä; väkevää kroppaa liikutti kaksi jalkaparia. Toisin oli taluttajalla; vain kaksi rimppakinttua ja raskas reppu selässä. Painoimme molemmat hartiamme kyyryyn raa’an kevättuulen puhaltaessa vastaisesti lähes myrskyn voimalla. Räntääkin heitteli aina silloin tällöin. Matka kuitenkin taittui Kytäjän kirkolta Kytäjä Golfin alueelle. Kävelemistä tuli yhteen kyytiin kaksi tuntia, mitä nyt kääntöpisteessä vähän eväitä nautimme pahimman sadekuuron aikana. Tyttäremme labbis oli majoittunut meille pariksi päiväksi, ja pitkällä lenkillä oli hyvä aloittaa Fonzien täysihoito. Mutta minne katosi maaliskuun lämpö ja aurinko? Tuleeko tästä keväästä ja kesästä sittenkin koleanpuoleinen; kuten jokin aikaisempi 2000-luvun kesäkuu? Vaimoni erityisesti muistaa katselleensa mökkimatkoilla auton ulkolämpömittaria – eikä se katselemalla yhtään noussut alle 10 asteen lukemista.

Mökkeilijää odottaa paratiisissaan monet muutkin arvoitukset kuin sää. Onko laituri kestänyt talven rasitukset? Onko jättimänty kaatunut juuri rakennetun uuden huussin päälle? Päätimme jättää yllätysten katsomiset tässä viikonvaihteessa väliin, mutta se jo tiedettiin, että itserakentamamme laituri ei ollut ihan vaaterissa. Yksi tynnyri oli päässyt luiskahtamaan pois paikoiltaan, mutta onneksi ystävällinen Mika-naapurimme oli nostanut rantavedessä kelluvan tynnyrin maalle ja laittoi meille pikku hankaluudesta vielä viestiä! Päätin unohtaa mökkiharmit ja lähteä lauantaisen, melko hyvän sään aikana omalle metsälenkille. Kytäjärven rantamaastot ovat jo vuosia olleet mielimaisemaani. Viime vuosina on järven pohjoisreunan puustoa ja pensaikkoa harvennettu syystä, jota en voi ymmärtää. Tehdäänkö se retkeilijöiden iloksi? Aiotaanko järven pohjoisreunakin rakentaa? Joka tapauksessa, kun harvennusta on tehty, avararuutta lisätty ja kulkemista helpotettu, on samalla alue alkanut myös roskaantua! Monet lahopuita tarvitsevat linnut ovat kadonneet ja alue muutenkin köyhtynyt; perhosetkin tarvitsevat kukkivia pensaikkoja. Korkealta kalliolta kuului matala huu-ääni. Se toistui monta kertaa pienen tauon jälkeen. Pöllön huhuilu oli musiikkia korville – se oli paljon enemmänkin.

Tänään sunnuntaina saa Suomi uudet kansanedustajansa, ja pian uuden hallituksen. Vaaliväittelyt on käyty, on hymyilty lehtien palstoilla ja tienvarsien ulkomainoksissa. On vakuuteltu äänestäjiä erinomaisilla argumentoinneilla. Jos ehdokas oikein kovasti hymyilee tai on nauravainen kuvassaan, tulee mieleen, mille hän oikein nauraa? Ettei vain nauraisi juuri minulle, äänestäjälle? Toivottavasti uudet edustajat ja ministerit saavat vihdoin sote-vyyhdin auki ja saavat tehtyä ratkaisuja monissa muissakin tärkeissä poliittisissa kysymyksissä. Katselin aamun lehdestä vielä kerran kaikkien ehdokkaiden nimiä. Olisi kovin mukava antaa ääni vaikkapa Isokoskelolle Nurmijärven Klaukkalasta. Sellaista nimeä en kuitenkaan listoilta löytänyt. Löytyi kyllä kananen, lintula ja harakka. Toiveunta oli etsiä sellaisia nimiä kuin Haarahaukka tai Punarinta – jotakin rajaa sentään!

Puun alle suojaan, Fonzie!

Puun alle suojaan, Fonzie!

Saderintama Kytäjä Golfin päällä

Saderintama Kytäjä Golfin päällä

Sinisorsa

Sinisorsa

Kevätlinnunsilmä

Kevätlinnunsilmä

Veneranta

Veneranta

Kelopuut joutavat pois, minne?

Kolo- ja kelopuut joutavat pois, minne?

Metsätontun lakki

Metsätontun lakki

Kolean huhtikuun sinivuokot

Kolean huhtikuun sinivuokot

Kytäjärvi ja metsätie

Kytäjärvi ja metsätie

Pöllön lammella

Pöllön lammella

Isokoskelo

Isokoskelo

Silta

Silta

Jo näkyy vihreääkin

Jo näkyy vihreääkin

Punarintoja oli kaikkialla (kuva parin vuoden takaa)

Punarintoja oli jo kaikkialla (kuva parin vuoden takaa)

Read Full Post »

Alkuvuosi oli edennyt jo pitkälle. Harmaiden talvipäivien jälkeen tuli aurinkokin viimein esille ilahduttamaan etelän hiihtolomaviikkoa. Mustarastas ja viherpeipot olivat päättäneet, että talvi alkaa olla paketissa, nyt on äänenavauksen paikka. Haikeaa huilua ja riemukasta visertelyä oli kuultu jo useana päivänä. Käpytikkakin pärrytteli ylhäällä pihahaavassa. Päätin vaimoni kanssa, että nyt saa loppua erään tyypin porttikielto meidän asuntoomme. Saisimme kotiimme yövieraan, joka ei aiemmista vierailuista kovin korkeita pisteitä ollut kerännyt. Parit lipastot naarmuilla, kukkapurkin mullat lattialla, koristeheinistä jäljellä vain rippeet. Sama ei saisi enää toistua. Luotimme koulutuksen voimaan – tyyppi oli ollut koulutettavana Jokelassa ja oli kotiutettu lupaavilla suosituksilla. Päätimme ottaa riskin ja muutamaksi päiväksi majoittaa kotiimme tyttäremme 2-vuotiaan Fonzie-labbiksen, sen ranteidenpurijan.

Taktiikkamme Fonzien kanssa oli, että aikaa oli vietettävä paljon ulkona. Koiralle ei jäisi aikaa mahdollisiin tihutöihin, ja ehkä yötkin menisivät silloin rauhallisemmin. Koiran hoito jäi paljolti omalle vastuulleni. Paha vain, että lenkittäjää vaivasi pari päivää sitten alkanut ankara flunssa. Oli vain tsempattava. Päiväsaikaan tein Fonzien kanssa reissuja Vaiveron Myllytilan ja Hyvigolfin maisemiin. Siellä lensi frisbee. Koira juoksi kiekon perässä, minä en. Yksi frisbee oli jo tuhottu, mutta ei huolta, lisätilauksia odotettiin saapuvaksi Kauppalankadun eläinkauppaan. Ensimmäinen päivä alkoi kääntyä iltaan, ja oli pian aika siirtyä makuuhuoneeseen, jossa blogimies ja Fonzie viettäisivät yönsä. En tarkoituksella käyttänyt sanoja ”nukkuisivat yönsä”, koska siihen ikään kuin sisältyi paljon toiveikkuutta. Mutta ihme ja kumma – Jokelan Koiraparkin internaattijakso oli tuottanut tulosta! Päivällä ei mitään ongelmia, ja mikä parasta: ensimmäinen yökin meni hienosti; ainakin koira nukkui sikeästi koko yön! Ei edes kuorsannut.

Kun kolmen päivän jälkeen mietimme ja muistelemme Fonzien hoitojaksoa, emme voineet muuta kuin tuntea pientä ikävää. Toki tunsimme myös helpotusta, kun aamutoimet sai taas hoitaa kaikessa rauhassa. Aamulehden lukeminen onnistui jälleen sohvalla loikoillen ilman, että koira olisi keskeyttänyt lukutuokion ja läväyttänyt ison tassunsa keskelle ulkomaanuutisia. Mietin tuon koiran karheaa, pikimustaa tiivistä turkkia, mietin sen isoa päätä, vahvoja leukoja, sen voimakasta ja jäntevää vartaloa, sen liikkeiden sulavuutta. Kun Fonzie tuli sohvallamme aivan kiinni, laski ison tassunsa syliimme ja käänsi meihin surumieliset silmänsä, olimme myytyjä. Kotiamme ei kannattanut siivota ennen yövierastamme; siivous tapahtuisi vasta vieraan poistuttua. Oikeastaan, oliko sillä siivouksella nyt niin kiire ollenkaan, ehdotin varovaisesti – olkoon Fonzie vielä hetken mukanamme, jalkalistoihin kiinnittyneine karvoineen kaikkineen.

Tyttäremme ja Fonzie eläinlääkärissä

Tyttäremme ja Fonzie eläinlääkärissä

Kevättalven värejä ulkoilumaastossa

Kevättalven värejä

Vaiveron Myllytilan ulkoilumaastoa

Vaiveron Myllytilan ulkoilumaastoa

Fonzie vauhdissa

Fonzie vauhdissa

HyviGolfin kerhorakennus

HyviGolfin kerhorakennus

Taustalla Hyvinkään Sveitsin laskettelurinne

Taustalla Hyvinkään Sveitsin laskettelurinne

Rinteessä

Rinteessä

Laskettelijat

Laskettelijat

Taas mennään

Taas mennään

Välillä huilataan

Välillä huilataan

Jäinen virta

Jäinen virta

Vettä päin!

Vettä päin!

Talvehtiva räkättirastas

Talvehtiva räkättirastas

Laiturit

Laiturit

Vanha sähkölaitos

Vanha sähkölaitos

Fonzie

Fonzie

Read Full Post »

Aikuiset lapsemme kumppaneineen olivat päättäneet tavata toisensa, ja isovanhemmat olivat lupautuneet ottamaan mökille mukaan J-tytön ja J-perheen Fonzie-koiran. Tämä Fonzie, melkein puolitoistavuotias labbisuros, on, kuinka sen nyt sanoisi, hmmm, hieman erikoisempi tapaus. Tai oikeastaan ei mitenkään erikoinen – vähän vain vilkkaanpuoleinen. Väittävät, että labbis asettuu noin 2-vuotiaana. Antaas kattoo kuinka käy. Tavarat olivat autossa paikoillaan, enää kyydistä puuttuivat labbis ja J-tyttö. Pääsimme matkaan ja perillä nostelimme tavaroita auton takakontista. Jokin ei nyt oikein stemmannut. Olin laittanut molemmat vesikanisterit täyteen vettä, mutta toisessa, 16 litran kanisterissa oli jäljellä vain tilkka! Pian selvisi, mihin vesi oli kadonnut. Se oli kadonnut kasseihin ja pestyihin sekä silitettyihin mökki- ja liinavaatteisiin – ja tietenkin takakontin verhoiluun! Sillä lailla. Uuden kanisterityypin painettava hana oli alkanut vuotaa omia aikojaan. Ihan reipas avaus mökkiviikonvaihteelle. Onneksi pyykkinarut olivat valmiiksi viritetyt  ja päivät olivat aurinkoisia. Kaikki vaatteet sekä kassit kuivuivat kesäauringossa seuraavana päivänä.

Kuinka menisi ensimmäinen yö koiran kanssa levottoman mökilletulon jälkeen? Fonzie ja minä asetuimme makuukamariin, jonka ovi saatiin suljettua, muut nukkuisivat tuvan puolella. Makuuhuoneen oven lukon kieli ei ollut aikoihin joutunut tositoimiin, niinpä emme tienneet, että ovi avautuisi kevyestä tönäisystä. Ja sitä oveahan availtiin. Ennen pitkää totesimme, että ovia paukutteleva ja pusuja jakeleva koira sekä isäntä lähtisivät yöksi saunamökkiin. Ei ollut rauhallista sielläkään – koiralla oli pian suussaan löylyveden hajustepullo tai Omo-paketti. Ei tullut mitään. Vein koiran mökin kuistille ja itse yritin jatkaa uniani saunamökissä. Taisin torkahtaa vähäksi aikaa, mutta kun valo ulkona lisääntyi, päätin herätä. Nousin mökin rappusia hakeakseni kuistilla odottavan labbiksen pitkälle aamulenkille. Kuistilla näytti kaikki olevan … ei sittenkään – tuo narumatto! Voi ei, se oli sen maton tarina. Vielä eilen ehjää narumattoa ei tämän yön jälkeen kannattaisi levittää “kaunis terassimme” -kilpailukuistin lattialle. Joku voisi raiskatussa narukasassa nähdä uuden tyylin nerokkaan taideinstallaation, mutta omassa päässäni takoi vain ajataus, että tästä on nyt suoriuduttava pitkälle aamulenkille; hyvin pitkälle ja hyvin nopeasti!

Olisi se mökkikäynti hauskempikin voinut olla. Paluumatkalla J-tyttö vielä alkoi voida pahoin ja oksensi autossa juuri ennen Hyvinkäälle saapumista. Mietin kotonani reissun jälkeen meidän neljän viikonvaihdettamme. Tiesin, ettei se tulisi olemaan ihan ongelmaton. Jäikö mitään hyvää muistoksi? Jäi toki. J-tyttö oli kaiken aikaa aurinkoinen ja iloinen. Teki nokkelia kysymyksiä ja oli tasavertainen kortinpelaaja. Fonzien kanssa tehdyt aikaiset aamulenkit olivat myös luksusta. Lenkillä menee Fonzien kanssa aina hienosti. Mikä hiljaisuus hiekkaisilla, maantiesuolan kovettamilla kyläteillä ja mitkä aamun tuoksut! Tien varren lehdoista kuului vielä myöhäisten muuttolintujen liverrystä. Huomasin myös, että kun olin ensimmäiselle aamulenkille unohtanut ottaa mukaan kameran, nautin näkemästäni paljon enemmän kuin kamera kaulassa. Automme takakontin verhoilukin kuivaa kyllä aikanaan. Niin häipyy taivaan tuuliin myös tämän viikonvaihteen kaikki ikävä – muistoihin jää vain aurinko, iloinen lapsenlapsemme, mesiangervon huumaava tuoksu, isoäidin herkulliset lihapullat ja jääkaapin kaasun loppuminen keskellä yötä.

 

Poutapilvet Heinämaan kohdalla

Poutapilvet Heinämaan kohdalla

J-tyttö

J-tyttö

Kaikki märkinä

Kaikki märkinä

Uusi pihakukka

Uusi pihakukka

Tulopäivän ilta

Tulopäivän ilta

Tule jo

Tule jo

Tienvarren huopaohdake

Tienvarren huopaohdake

Aamulenkillä 01

Aamulenkillä 01

Aamulenkillä 02

Aamulenkillä 02

Kesäaamun varjot

Kesäaamun varjot

Tienvarren isoukonkello

Tienvarren isoukonkello

Fonzien aamuvilvoittelu

Fonzien aamuvilvoittelu

Noutaja tuloo

Noutaja tuloo

Kesäheinät

Kesäheinät

Vanha aitta

Vanha aitta

Mesiangervojen aikaan

Mesiangervojen aikaan

Bestikset

Bestikset

 

 

 

 

 

Read Full Post »

Jostakin tuli mieleeni vuosikymmenten takainen keväinen muistikuva. Lapsemme olivat tuoneet kotiin loukkaantuneen oravanpoikasen. Pieni, vertavuotava kurre ei hyvästä hoidosta huolimatta pitkään elänyt. Oliko tapaus kimmokkeena, kun perheeseemme sittemmin hankittiin lemmikiksi marsu? Masita-marsu oli mukana, kun reissasimme pidemmillä lomamatkoilla; pääsipä jyrsijä kerran mukaamme ihan hotellin sviittiinkin. Kaveria ei jätetty. Marsun jälkeen kotiimme hankittiin koira. Eläimistä on perheessämme pidetty, mutta vain isäntään on purrut vähän vakavampi luontokärpänen. Vieras koirakin on kerran isäntää purrut, mutta se on jo toinen juttu. Ja sitä paitsi tapaus päättyi hauskasti: sain koiran omistajilta anteeksipyyntöjen kera pullon kuohuvaa ja tuoksukynttilän puremahaavan paranemista nopeuttamaan.

Kevät eteni tänä vuonna verkkaisesti. Yöpakkaset pitivät muuttolintujen pääjoukot vielä aloillaan tai aivan rannikon tuntumassa odottelemassa säiden lämpenemistä. Lauantai olisi blogimiehen luontopäivä. Tuntui, että jotakin tärkeää oli tänä keväänä jäänyt väliin; kroppa sekä mieli kaipasivat rauhallista aamuista vaeltelua Kytäjoen peltomaisemissa. Retki ainakin alkoi lupaavasti: heti ulos tultuani kuulin peipposen viserryksen talon lähipuista. Ne olivat viimein tulleet, ja epäilemättä myös monet muut lajit! Nyt olisi aika käydä ”laskemamassa” kiurut, töyhtöhyypät ja sepelkyyhkyt. En osannut arvata, mihin myllerrykseen jouduin. Juuri, kun olin päässyt peltoaukealle, alkoi lännestä työntyä jokivarteen hanhiparvi toisensa jälkeen. Se oli hieno näytelmä, mutta nyt olisi tarvittu järeää kuvauskalustoa taltioimaan eri hanhilajien sulka- ja höyhenpeitteiden yksityiskohtia. Tundrahanhia ei tavata ihan joka päivä!

Koiran varaulkoiluttajaa tarvittiin taas sunnuntaina. Tyttären perhe sai sinä aikana siivoilla rauhassa kotiaan. Mikäpä siinä, ihan mieluinen tehtävä kierrellä Fonzien kansaa upean golfalueen reunamia, kun viheriöt olivat vielä talviteloillaan. Nopeasti on aika vierähtänyt: labbiskaverini täyttää pian tasan vuoden. Koira on myös rahoittunut, se ei enää pyri näykkimään käsivarsiani – lenkkeily menee jo oikein hienosti. Tai meni siihen asti, kunnes tulimme joen tuntumaan. Fonzie oli vapaana eikä sitä pidätellyt mikään; virtaava vesi oli liian houkuttava. Sinne molskahti labbis! Pikainen uinti, sitten kiireinen räpiköinti takaisin rannalle. En tiedä, kumpi hämmästyi enemmän, minä vai koira, mutta ainakin vain toinen meistä nauroi. Se oli Fonzien kevätkaste! Noo, sainpa sitten itsekin osan kevätkasteesta, kun koira ravisteli vieressäni turkkiaan kuivaksi. Ei pitäisi nauraa liian aikaisin.

Kytäjärvessä vielä jäähilettä

Kytäjärvessä vielä jäähilettä

Pikkuvarpusia

Pikkuvarpusia

Hanhet tuloo!

Hanhet tuloo!

Tundrahanhet

Tundrahanhet

Hanhet laskeutuvat

Hanhet laskeutuvat

Kuhinaa pellolla

Kuhinaa pellolla

Hanhet pellolla

Hanhet pellolla

Peipponen

Peipponen

Peippometsän lahottajat

Peippometsän lahottajat

Sinivuokot

Kevään ensimmäiset sinivuokot

Perheemme lapset ja marsu (80-luvun puoliväli)

Perheemme lapset ja marsu (80-luvun puoliväli)

Lenkkikaveri Fonzie

Lenkkikaveri Fonzie

Koiralenkillä laskettelurinteen tuntumassa

Koiralenkillä laskettelurinteen tuntumassa

Noutaja elementissään

Noutaja elementissään

Fonzie

Fonzie

Read Full Post »

Kas vain, olinkin nukkunut adventtisunnuntaina pitempään kuin tavallisesti, ihan jopa puoli yhdeksään. Kun arkena herää viiden-kuuden maissa, ei unirytmiä niin vain muuteta. Nyt se onnistui. Syynä oli varmaan joulukuun ensimmäisen päivän aamuinen lumisade, joka piti päivän harmaana eikä aamun valonkajoa päässyt makuuhuoneeseen. Tai sitten raukeus tuli lauantai-illan joulukorttien kirjoittamisesta, jossa aikaa kyllä vierähtää ja kirjoittaja väsähtää viimeistään kahdennenkymmenennenseitsemännen kortin paikkeilla. Vain muutamasta kortista puuttui enää tiedot, sitten oli sekin jouluvalmistelu hoidettu. Vaimoni oli tehnyt jo monet kuivat kakut ja osan tortuista. Syrjäsilmällä huomasin, että valmisteilla oleva englantilainen hedelmäkakku sai oikein konjakkiterästyksen – ja kun on oikeassa paikassa oikeaan aikaan voi itsekin päästä terästyksestä osille.

Miltähän näyttää kotikaupunkimme keskusta ensimmäisenä adventtina? Tänään en lähtisi  tarpomaan metsiköihin, vaan ottaisin kohteeksi kaupungin. Hiljaisena sunnuntaiaamuna kotikaupunkia voi kuvata kaikessa rauhassa ja sitä voi katsella kiireettömästi, uusin silmin. Hyvinkään keskustan ilme on viime vuosina muuttunut kovasti uuden kauppakeskuksen ja uusien kerrostalojen myötä. Eikä yhtään huonoon suuntaan. Joulun aikaan huomaan kuitenkin kaipaavani keskusta-alueelta jotakin nostattavaa, jotakin kansainvälistä, jotakin .… Niin juuri – joulutori! Pieniä kojuja ja pieniä punaposkisia myyjiä, lyhtyjä, tuoksuja, hälinää ja naurua. Sitä olen kaivannut! Keksin heti useita paikkoja joulutorille. Paras paikka olisi kirjastoaukio, onhan siellä jo komea joulukuusi. Keski-Euroopan vanhojen kaupunkien tunnelmallisia joulutoreja voisi rakennella myös Rautatiemuseon tai entisen Villatehtaan alueelle. Mutta ei, säästää kai pitää tässäkin asiassa, vakiotorimme saa riittää. Jos kuitenkin Hitsaajat-patsaan tuntumaan muutama koju, joista saisi ainakin kuumaa mehua ja kotiinviemisinä jättisuuren kauralyhteen pihan keltasirkuille?

Adventtisunnuntain illaksi oli ennustettu kovaa tuulta, jopa myrskyä. Iltapäivällä ei tuulista ollut tietoakaan, kun ulkoilutin tyttäremme perheen koiraa Vaiveron myllytilan alueella. Yön aikana satanut lumi näytti sulavan pois, mutta hiljaisessa, valkeassa maisemassa oli kuitenkin aavistus tulevaa joulua. Fonzie-koira käyttäytyi hienosti, vain kerran  pieni näykkäisy kädenselkään, mutta sitä en muistanut pahalla, kun menomatkalla olin saanut takapenkin labbikselta monet pusut. Palautin lenkkikaverini tyhjään taloon, isäntäväki oli lähtenyt ulkoilumme aikana kyläreissulle, kuten oli sovittu. Adventtikalenterini ensimmäinen luukku oli avattu – ja suljettukin, kun laitoin kiinni Fonzien luukun ja jätin koiran omaan aitaukseensa odottamaan muuta perhettä. Itse kiiruhdin kotiimme ottamaan osaa vaimoni jouluvalmisteluihin. Jotakin yllättävää voi mestarikokilta  jäädä yli tälläkin kerralla.

Aamun sini

Aamun sini

Kirjastoaukion kuusi

Kirjastoaukion kuusi

Villatehtaan aluetta

Villatehtaan aluetta

Villatehtaan museon torni

Villatehtaan museon torni

Ikkunakynttilät

Ikkunakynttilät

Uutta ja vanhaa Hyvinkäätä

Uutta ja vanhaa Hyvinkäätä

Adventtikirkko, Hyvinkään uusi kirkko

Hyvinkään uusi kirkko adventtisunnuntaina

Sunnuntaisirkus, Pirkko Nukarin pronssiveistos

Sunnuntaisirkus, Pirkko Nukarin pronssiveistos

Rautatiemuseo
Rautatiemuseo, Hyvinkää

Rautatiemuseo, Hyvinkää

Rautatiemuseon rakennuksiaRautatiemuseon rakennuksia

Hanko-radan vanha asemarakennus, Rautatiemuseo

Hanko-radan vanha asemarakennus, Rautatiemuseo

Hanko-radan asemarakennus 2

Hanko-radan asemarakennus 2

Rautatiemuseon piha-aluetta

Rautatiemuseon piha-aluetta

Vaiveron myllytilan luontoa

Vaiveron myllytilan luontoa

Lenkkikaverina Fonzie

Lenkkikaverina Fonzie

Read Full Post »

Isot koirantassut iskeytyivät sänkyni reunaan keskellä yötä. Nytkö jo asialle ulos? Hyvä on, mennään sitten. Nostin kaksikymmentäkiloisen labbiksen pennun syliini ja laskeuduimme varovasti rappuset alas (pentukoira ei ollut vielä tottunut kulkemaan portaita). Tempaisin eteisestä takin päälleni ja sitten vain viemään koiraa aidan taakse tarpeille. Turha reissu ja väärä hälytys. Puoli viisi tuli seuraava herätys, samat rutiinit, samat kaksikymmentäkiloa sylissäni alas ja ulos pimeyteen. Nyt onnistui ja päästiin vielä hetkeksi lepäämään ennen kuin muu talonväki heräisi. Ihme, ettei ollut jo herännyt, kun kompuroin ja kolistelin koiran kanssa pimeässä asunnossa. Tuulikaapissa viimeistään hiljaisuus rikkoutui horjahdellessani kenkien, saappaiden ja aamun lehtien seassa. Kolme päivää J-lasten ja Fonzie-koiran kanssa ei tulisi olemaan helppo keikka.

Fonzie, se juukeli, vajaa puolivuotias voimanpesä, piti itseään oman talonsa ja kyläpaikankin pomona, ja teki joskus tarpeensa miten sattui. Tyttäremme käy Fonziensa kanssa koirakoulussa, mutta ei Fonzie vielä oppejaan ainakaan kyläpaikkaan asti ollut tuonut. Monenlaista vihjettä oli tarjolla, miten pomottavalta koiralta otetaan luulot pois. Olimme kokeilleet joitakin konsteja, ja kunnon painimatsikin oli koiran kanssa käyty. Voitin selätyksellä, mutta ongelmaa se ei poistanut: hampaat iskeytyivät aina vain ranteeseeni, kun Fonziella oli se vaihe päällä. Parasta oli viedä koira ulos pitkälle lenkille, siellä kyllä pärjättiin; koira käyttäytyi normaalisti ja sai purettua ääretöntä energiaansa. Hienoa, että J-poikakin halusi lähteä mukaani aikaiselle lenkille. Keitin pojalle ja itselleni perinteiset kuumat mehut termariin ja Fonzielle otin mukaan pullollisen vettä; kohta olimme matkalla Kytäjän peltoaukeiden rauhallisille pikkuteille. Valitsin aamulenkin paikaksi saman peltotien, jolla aikoinaan olimme kuntouttaneet omaa halvaantunutta Allu-koiraamme. Kytäjän reissu onnistui, ainakin piilosilla olleella J-pojalla oli hauskaa, kun Fonzie yritti etsiä kohdetta pyöröpaalien labyrintissa.

Labbis tykkää uida ja telmiä vedessä. Sen turkki on jalostunut hyvin vettä hylkiväksi ja pitää loitolla kylmän tunnetta. Kun tein lauantaina toisen lenkkini Fonzien kanssa samoissa maisemissa, ei mennyt ihan niin kuin Anni Sinnemäen sanoituksessa ”kiersit vesilammikot ja arvaan, ettet murehdi tätä eroa …” Päinvastoin, ei mitään lammikoiden kiertelyä, vähänkin isompi lätäkkö kelpasi koiralle ilotteluun ja irrotteluun. Enkä edes yrittänyt estellä. Itsekin nautin syksyisestä kävelyretkestämme, vaikka en lätäköihin hyppinytkään. Nautin kesäisestä lämmöstä, alkavan syksyn väreistä, myöhäisten golfinpelaajien riemunkiljahduksista ja muuttomatkalla olevista lintuparvista. Fonzie, kohta me eroamme, sinut viedään taas omaan kotiin. Sinnemäki on väärässä – kaikista puremahaavoista huolimatta taidan kuitenkin murehtia tätä eroa. Ehkä sinäkin, Fonzie?

Uusissa ulkoilumaisemissa

Uusissa ulkoilumaisemissa

J-poika ja Fonzie 01

J-poika ja Fonzie 01

J-poika ja Fonzie 02

J-poika ja Fonzie 02

J-poika hyvinkäältä

J-poika Hyvinkäältä

J-poika ja Fonzie 03

J-poika ja Fonzie 03

J-poika ja Fonzie 04

J-poika ja Fonzie 04

Hei, me lennetään!

Hei, me lennetään!

Ei pure!

Ei pure!

Minäkö muka purin?

Minäkö muka purin?

Syksyn värejä Kytäjällä

Syksyn värejä Kytäjällä

Vielä Kytäjällä golfataan

Vielä Kytäjällä golfataan

Ja sitten seuraavalle reiälle

Ja sitten seuraavalle reiälle

Tule jo!

Tule jo!

Olen labbis ja tykkään vedestä

Olen labbis ja tykkään vedestä

Syksyn ensi merkit

Syksyn ensi merkit

Kottaraisia langoilla - kuin ennen vanhaan

Kottaraisia langoilla – kuin ennen vanhaan

Auringonkukat

Auringonkukat

Fonzie

Fonzie

Read Full Post »

Kämmenen ja käsivärren haavat alkoivat jo parantua. Kaupan kassan ei enää tarvinnut pähkäillä, mistä ihmeen pippaloista tuo verille raavittu mies on tulossa tai mihin menossa. Samanlaiset merkit, ja enemmänkin, olivat myös tyttäremme käsissä. Tuttua touhua talossa, johon on hankittu koiranpentu. Naskalihampaat on niin mahdottoman mukava upottaa huoltajien tai vierailijoiden käsiin. Itsepähän työnnätte niitä sormianne ja käsiänne liian lähelle. Olen koira enkä mikään maskotti! Niinhän se on, sinä mokoma labbiksen pentu, mutta ei meidän mäyräkoiramme ihan noin raju ollut. Se vain työnsi päätään kivenkoloihin, jahtasi umpihangessa peuroja eikä takuulla kulkenut sinne, minne sitä ohjailtiin. Itsepäinen oli, muttei mikään purija. Ota mallia vaikka tuosta naapurin Ansasta ja käyttäydy! No, virheensä on tuolla Ansallakin, haukkuja-automaatilla.

Parissa viikossa alkoi onneksi tapahtua kehitystä – nyt 16-viikkoinen labradorinnoutaja Fonzie alkoi vähitellen oppia tavoille: iskemään leukansa vain sallittuihin paikkoihin, lähinnä ruokaan ja puruluihin. Mutta oli vielä toinenkin juttu. Fonzie ei ollut vielä täysin sisäsiisti, ja pian koittaisi kolmen päivän koettelemus. Me isovanhemmat saisimme tyttäremme perheen Fonzie-koiran sekä lapset hoitoon kolmeksi päiväksi. Lasten kanssa pärjäisimme toki, mutta tuo labbiksen pentu. Apuva! Jäämmekö kotiin vai ajammeko mökille? Päätimme aloittaa kaupungissa ja puolenpäivän jälkeen ajaa mökille. Molemmissa paikoissa varauduttiin kaikkeen mahdolliseen: matot rullalle ja syrjään, maljakot pois pöydiltä kaapistojen ylähyllyille, sähköjohdot ylös ja sanomalehtiä tuohon nurkkaan ja vielä tuonnekin. Niin ja kengät kaappeihin – ja rättejä, rättejä, rättejä.

Perjantainen, yli tunnin ajomatka mökille meni hienosti. Koira lepäsi rauhallisena takapenkillä isoäidin ja J-pojan välissä. J-tyttökin suoriutui matkasta oksentamatta. Ei voi olla totta! Olimme aprikoineet laskemmeko koiran mökillä heti vapaaksi, vai sidommeko koiran isoäidin hankkimaan pitkään hihnaan. Sitomista ei edes kokeiltu. Koira laskettiin heti vapaaksi (äänet jakautuivat 2 puolesta, 1 vastaan ja 1 EOS) ja kaikki toimi, pihapiiri riitti hyvin temmellyskentäksi. Nyt kiinnosti vain uudet hajut. Parhaat löytyivät liiterin nurkalta talikon sarvista, saunamökin alta lautakasasta ja saniaispensaista – isoisän ranne, unohtakaa koko juttu! Ja vautsi, lauantaina oli vuorossa uintiretki läheiselle matalalle rannalle. Se hetki taisi olla labbiksen viikonvaihteen kohokohta. Yhtä pyörimistä ja hyppimistä hiekkapohjaisen pikku lahden pohjukassa, ja toki Fonzielta nähtiin se ensimmäinen koiratyylin uintinäytekin! Paluumatkalla kaupunkiin tein yhteenvetoa viikonvaihteen kokemuksistamme, hoh-hoijaa, jaksankohan vieläkään. Vain yh-ykksi kakkakasa mökin lat-thialle koko viikonvaihteen aikana. Ja sekin johtui siitä, kun en osannut lukea koiraa. Fonzie kävi raapimassa sängynreunaani ja selvästi pyysi ulos tarpeelleen. En uskonut, koska tunti sitten olimme jo käyneet ulkoilemassa samoissa merkeissä (tuloksellisesti) – kello oli silloin puoli viisi auringon vielä uinuessa puiden takana. Nähdään taas, Fonzie ja lapset!

Kasvan vielä isäänikin isommaks

Kasvan vielä isäänikin isommaks

J-äidin turvallisessa sylissä

J-äidin turvallisessa sylissä

15-viikkoisena kotipihalla

15-viikkoisena kotipihalla

Mökillä. Näitä ei purra

Mökillä. Näitä ei purra

Tulkaa nyt leikkimään

Tulkaa nyt leikkimään

Ei tartte, pärjään yksinkin

Ei tartte, pärjään yksinkin

J-tyttö ja Fonzie

J-tyttö ja Fonzie

J-poika ohjaa

J-poika ohjaa

Uusia tuoksuja ja tuttavuuksia

Uusia tuoksuja ja tuttavuuksia

J-poika iltanuotiolla

J-poika iltanuotiolla

J-tyttö

J-tyttö

Odottakaa, huilaan vähän

Odottakaa, huilaan vähän

Ettekö tiedä, kuka minä olen

Ettekö tiedä, kuka minä olen

Antais nyt mullekin

Antais nyt mullekin

Retkellä uimaan

Retkellä uimaan

Jii-haa

Jii-haa

Märkä pusu

Märkä pusu

Ja taas ramasee

Ja taas ramasee

Vesileikit isoäidin ohjauksessa

Vesileikit isoäidin ohjauksessa

Pentu

Pentu

Read Full Post »

Tiskiharja putosi koukustaan teräksisen altaan pohjalle. Mökin aamupalan laittaja tupeksi ja pelkäsi, että vielä makeasti unten mailla olevat L-poika ja isoäiti heräisivät paukkeeseen. Eivät tainneet herätä? Päivän aikana oli ehdittävä paljon, joten otin varaslähdön aamukahvin kanssa silmät vielä puoliummessa. Sunnuntain paluumatkaankin oli varattava aikaa, kun pienin mökkiläinen oli vietävä omaan kotiinsa Hiekkaharjuun.Tuosta vielä tomaatinlohkot ja leipäjuustot suolaisten ja leipien seuraksi – eiköhän näillä saada puhtia uuteen kesäpäivään. Tomaatista ja juustosta muistan aina vaimoni tädin tilan Paimiossa. Ne kuuluivat aamun vakioeväisiin, kun heinäpellolle menijöitä heräteltiin töihin vuosia sitten. Ehkä lastenlapsemmekin muistelevat aikanaan isoäitinsä ruokia ja ainakin mökkiräiskäleitä – miksei hyvällä tuurilla myös isosisänsä aamupaloja. Vai muistuuko aamuista mieliin vain tiskiharjan kolahdus?

Kesä alkoi tänä vuonna kuin varkain. Hyvä sää on tuonut mökillemme niin viimeisetkin muuttolinnut kuin vierailevat lastenlapsemme. Molempien touhuja on mukava seurata. Siivekkäitä vain katsellaan, mutta ihmislapsia: eskari- ja ekaluokkaisia on myös pidettävä silmällä. Seitsemänvuotiaan jalka vielä niin helposti ja arvaamatta osuu kiveen tai juurakkoon, horjahtaa laiturilta tai saa ikävännäköisen palovamman kiukaan kyljestä. Pikku haaveri meillä kävikin, kun rapsuttelin vanhaa maalia mökin rappusista. L-poika tuli kurkkimaan isoisänsä puuhia, istahti ylimmälle rappuselle, mutta yhtäkkiä kieri hyrränä rappusia, putosi päälleen alas viereeni ja löi poskipäänsä jykevään alarappuseen. Kaikki kävi uskomattoman nopeasti. Itkuhan siinä tuli ja ainakin viikoksi verinaarmuinen turvonnut poskipää.

Kohta on pientä väkeä oksat ja pusikot täynnä; ei kestä kauan, kun muuttolintujen poikasia alkaa kuoriutua. Pientä väkeä on tullut lisää myös tyttäremme perheeseen – tällä kerralla sellainen musta, hellyttävä ja isotassuinen labbiksen pentu. Kun kuulimme koiran tulosta, luulen, että vaimoni ehti jo hyvästellä ainakin mökin kukkapenkit ja pohtia, miten järjestys säilyisi ja tuhoilta vältyttäisiin. Olemme nyt saaneet jo vähän tuntumaa uuteen tulokkaaseen, ja kummasti vain ne asenteet muuttuvat ja pelot häipyvät. Koirahan käyttäytyy hienosti. Ei ne perennat nyt niin arvokkaita ole? Sinne vain kukkien sekaan makoilemaan. Musta koiranpentu punaisten sammalleimujen seassa – upeaa, järvinäkymäkin jää kakkoseksi!

Järvellä on kesä

Järvellä on kesä

Edellisen viikonvaihteen vieraamme leinikkiniityllä

Edellisen viikonvaihteen vieraamme leinikkiniityllä

Iltanuotiolla

J-tyttö iltanuotiolla

Puntarpäät

Puntarpäät

Uusi mökkivieras kahvitellaan

Uusi mökkivieras kahvitellaan, isänsä tuojana.

Kukkien kastelijat

Kukkien kastelijat

Sammalleimu

Sammalleimu

Metsän poika

Metsän poika

Savusaunan rannassa

Savusaunan rannassa

L-poika

L-poika

Riippukeinu, kaikkien suosikki

Riippukeinu, kaikkien suosikki

Pellon reunassa savusauna

Pellon reunassa savusauna

Uuteen kotiin

Uuteen kotiin

Hei, älä putoa

Hei, älä putoa

Fonzie

Fonzie

Read Full Post »