Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kuvakirja’

Kuvakirja, siinäpä lahjavinkki sinulle, mutta nyt taitaa jo tulla kiire? Kerronpa omia kokemuksiani. Olen tehnyt molemmista lapsistamme kuvakirjat, myös lastenlapsistamme tein yhteisen kuvakirjan, ja sellaisen tein myös vaimostani. Viimeisin oli hankalin, koska se piti tehdä salaa, ainakin melkein. Vaimoni kuvakirja tuli lahjaksi hänen merkkipäivänään. Jouduin kyllä joitakin kuvia hänelle näyttämään ja kyselemään, keitä kuvassa oikein on. Hän varmaan ymmärsi, mistä oli kysymys, mutta ei ihme kyllä udellut sen enempää. Jokaiseen kuvakirjaan tuli 40 sivua ja kuviin liitin tekstit parhaani mukaan. Sain olla luova: sijoitella kuvia vapaasti ilman tiettyä kaavaa, joskus vain yksi iso kuva ja rinnalle pari pientä, toiseen aukeamaan useita samankokoisia kuvia. Pitihän se osata, työkseni olin taittanut lukuisia esitteitä, yrityshistoriikkeja ja muita julkaisuja. Perheen ja lastenlasten kuvakirjojen tekeminen oli todella mukavaa, ensimmäiset kirjat tein jo yli kymmenen vuotta sitten. Kaikista on kotonamme tallella yksi kopio.

Vielä on tekemättä yksi kuvakirja – itsestäni. Vaimoni on jo useasti minua siihen patistanut. En tiedä, mikä on, mutta kuvakirjan tekeminen omista kuvista, omasta elämästä (tai tähän asti koetusta) tuntuu oudolta ja vaikealta. Miksi? Enpä osaa sanoa, ainakaan lauseella tai parilla. Kuva-aineistoa on tarjolla vaikka kuinka, myös omasta lapsuudestani, koska isäni oli innokas valokuvaaja. Mikä siis mättää, anna palaa vaan ja aloita ekoista kuvistasi, niistä missä ryömit lapsuudenkotisi pihanurmella! Siitä vain skanneriin, sitten rajaamaan ja säätämään sävyjä. Kunpa se olisikin näin suoraviivaista. Ei se ole. Kun selaat perhealbumien kuvia, selaat samalla koko elämääsi. Tulet arvioineeksi itseäsi eri ikäisenä, eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa. Kelpuutatko valintasi ja tekosi nyt, kun itselläsi on ikää ja arviointikykyä? Tähän väliin tarvittaisiin nyt kiireesti Hannele Törrösen tai Maaret Kallion, tai ehkä jopa Hannu Lauerman huojentava kommentti: et ole yksin, anna armoa äläkä kohtele itseäsi liian kriittisesti! No näin se varmaan on, ja voin sanoa lukijalleni, että melko hyvin olen kuitenkin oman kuvakirjani luonnostelun kanssa jo edennyt – taistellut läpi turvallisen lapsuuden, aika harmittoman teini-iän, ja lopulta urheilun sekä opiskelun värittämän nuoruuden kautta aikuisuuteen. 

Edes eläkeläinen ei voi olla kokopäiväinen kuvakirjan tekijä. Eräänä joulukuun aamuna vien taas kerran nuorinta lastenlastamme päiväkotiin. Tehtävä on ihan mieluinen. Pikku-T tuntuu viihtyvän seurassani ja ehdimme matkalla vähän rupatella niitä näitä sekä katsella kaupungin jouluvaloja. Jouluun on enää pari viikkoa, hui! Olemme kohta perillä, kävelemme loppumatkan käsi kädessä kohti päiväkodin valaistua ovea. Pikkumiehen lämpimän käden muisto tuntuu kädessäni vielä pitkään, kun olen tehtäväni hoitanut. Kuinka luonnollista onkaan pitää kiinni pienen lapsen kädestä. Väistämättä ajatukseni menevät omaan lapsuuteeni, monen vuosikymmenen päähän. Pitikö oma isäni minua kädestä kiinni, ottiko syliin muulloinkin kuin valokuvissa? Ei ainakaan usein, mutta ei sitä voinut vaatiakaan. Sodan kokeneet miehet kävivät omaa taisteluaan vielä pitkään – vielä silloinkin, kun ilmassa lentävät sirpaleet eivät enää raastaneet korvia ja hermoja, tuli viimein rauha ja heistä oli tullut perheenisiä. Harmaana joulukuun aamuna kysyn itseltäni: otinko sitten minä omia lapsiani syliin riittävästi? Poikkesinko tavoiltani juurikaan omasta isästäni? Oliko sotien arpia myös itsessäni – suurten ikäluokkien vesassa?

Jätän hetkeksi pohdinnat ja valitsen kuvakirjaani yhden lapsuuskuvistani Espoon Laajalahdelta. Olen siinä ihan hassun näköinen. Kun asetan sitä skanneriin, luulen ymmärtäneeni elämästä jotakin tärkeää – ja oivallukseni on vapauttava. Lisäksi oivallukseni säästää selvää rahaa, koska valkotakkisten ihmismielen tuntijoiden palveluja en tule tarvitsemaan; voin suunnata säästyneet eurot muualle, vaikka joululahjoihin! Tällä menolla ja luovimisella oman kuvakirjani tekeminen ei kylläkään edisty, eikä se ainakaan jouluksi valmistu. Huomaamattani sain kuitenkin aikaan jouluisen tarinan, vai oliko se ihan joulusatu?

Read Full Post »

Pääsiäisenä koskessa ”uittamani” uusi ultrazoomikamerani oli valmis tapaus – huolto nosti kastuneen kameran edessä kätensä pystyyn. Fujifilmin Finepix HS20 EXR oli tehnyt minuun kuitenkin niin hyvän vaikutuksen, että halusin samanlaisen tilalle siitä huolimatta, ettei mikään vakuutukseni tai takuu vahinkoa korvannut, eipä tietenkään. Harvemmin käy niin, että hankkimani kamera on tuntunut hyvältä valinnalta heti ensimmäisistä laukauksista. Useimmiten kamerat vaativat sisäänajoa ja totuttelua, ennen kuin käyttäjä alkaa saada mieleisiään kuvia. Finepix-ultrazoomi oli poikkeus – kamerasta sai hyvän otteen, se oli selkeä toiminnoiltaan ja kevään telkkäkuvat olivat lupaavia. Nyt repussani kulkee kaksi kameraa: runsaan vuoden ikäinen, pienikokoinen Olympus XZ-1 ja suurempi, ”metsäkamerani” Finepix HS30 EXR (malli 20 oli ehtinyt loppua varastosta koskiseikkailuni jälkeen).

Olympus XZ-1 luokitellaan kompaktikameroihin, mutta luokittelu ei paljon kerro kameran ominaisuuksista ja mahdollisuuksista. Vastaavia kompaktikameroita kohtalaisella zoomilla on nyt alkanut ilmaantua useilta valmistajilta. Olympus ja Panasonic olivat kaiketi tässä uudessa luokassa ensimmäisiä. Olympus XZ-1 on erinomainen, valovoimainen yleiskamera ja matkakamera, jolla olen ottanut taittamaani asiakaslehteen niin kansikuvat kuin juttuihin liittyviä kuvia. Hämärässä korjaushallissa tai neuvottelutilassa kamera antaa (riittävän) hienoja, kohinattomia kuvia ilman salamaa. Metsässä en ole koskaan kuvannut yhtä näyttäviä kasvikuvia kuin Olympuksellani. Useissa valokuva-alan luonnehdinnoissa XZ-1:ä pidetään jopa maailman parhaana kompaktikamerana!

Olympus XZ-1

Sinivuokot

Huoltohalli syksyn aamuhämärässä

Mutta etäisiä kohteita ei XZ-1:llä juuri kuvata – siksi halusin luontoretkilleni mukaan toisen kameran, nykyaikaisen zoomikameran, jos se vappuaatonaaton metsäjänis tulisi vastaan joskus uudelleen. Toiveissani oli myös jokin järjestelmäkamera pitkällä putkella, esim. Pentax K5, mutta hintaa tälle hienolle digijärkkärille olisi tullut mielestäni liikaa. Valintani oli koskihaverin jälkeenkin edullinen ja monipuolinen Finepix HS-sarjan ultrazoomi. En aivan vielä tunne HS30:n kaikkia ominaisuuksia, mutta opettelen ne varmasti. Nykykameroiden automatiikka on toisaalta niin kehittynyttä, että kuvaajan tärkeimmäksi tehtäväksi jää tarkentaminen ja laukaisu: kamerat esim. vaihtavat  ”lennossa”  makrotilaan, kun objektiivi viedään hyvin lähelle kohdetta.

Fujifilm Finepix HS30 EXR

Urostelkkä (Finepix HS20EXR, kuva käsittelemätön, vain rajattu. Käsivaralta otettu)

Käenrieska

Kanadanhanhet

Kytäjä Golf

Valkovuokot

Kevätkylvö

Nykyaikaiset digijärjestelmät ovat upeita laitteita, mutta harrastelijalle on siis tarjolla muitakin vaihtoehtoja. Myös isäni kuvasi mielellään vapaa-aikanaan ja oli epäilemättä hyvä kuvaaja. Hän kuvasi paljon venäläisellä kaksisilmäisellä peilikameralla, jonka joskus myöhemmin vaihtoi nykyaikaiseen kinofilmikameraan. Mistä ja miten hän hankki peilikameransa aika pian sotien jälkeen, ei ole jäänyt muistiini. Joskus lapsuudenajan kuvaustilanteet olivat pikkumiehelle rasittavia – kuvattavien tuli olla juuri siinä asennossa ja sillä paikalla, minne isäni henkilöt asettivat. Kevätaurinko paistoi silmiini, mutta siinä kivellä vain oli nojailtava perheen tai naapurintytön kanssa. Iskä kuvaa nyt! Eikä ensimmäinen otos suinkaan aina onnistunut. Taas uusi muodostelma ja iloista ilmettä naamalle. Oli siinä ja siinä, ettei valokuvaaminen pudonnut omalla top ten -listallani sinne alimmaksi. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt.

Aika muuttaa kuvaamista ja kuvauskalustoja. Filmit ja suuret filmiä valmistavat yhtiöt ovat jäämässä historiaan. Ennen kuvat liimattiin albumeihin ja valkoisella tushilla kirjoitettiin kuvatekstit albumin tummakartonkisille sivuille. Nyt voimme tilata netistä painettuja tai tulostettuja kuvakirjoja omista kuvistamme. Isälläni oli aikoinaan käytössään yksi kaksisilmäinen kamera, ja nyt pojallaan on reissussa kaksi yksisilmäistä kameraa. Nuoriso on aina tehnyt kaiken eri tavalla!

Kaksisilmäinen peilikamera (ei kuitenkaan jutussa viitattu malli)

Read Full Post »

Vuoden toisella viikolla muistelen yhä Tapaninpäivän ja Hannunpäivän myräköitä, niiden tuhoja ja jälkipolemiikkia. Kävin kurkkaamassa, mitä myrsky oli saanut aikaan mökkimaisemissamme Tammelassa – ja totta vie, tuhoja riitti Lounais-Hämeessä. Mökkijärven rannan puita oli myräkkä katkonut vähän kuin arpoen, mutta Heinämaan tiellä kaatuneita puita oli kasapäin. Heinämaan tilan kohdalla paikalliset asukkaat olivat vaivoin saaneet kylätien auki liikenteelle – puita oli kaatunut kuin tykistökeskityksessä.

Välipäivät kuluivat tiukasti työn merkeissä, mutta loppiaisen jälkeen pääsin viimein ulkoilemaan tuttuihin maisemiin. Päivästä oli tulossa kirpeä ja aurinkoinen pakkaspäivä, talven ensimmäinen. Oli vielä hämärä, kun ajelin kaupungista poispäin kohti länttä. Jalkauduin lähellä kartanoa ja lähdin kävelemään padon suuntaan. Järven jäällä näin yllättäen liikkuvia hahmoja. Kun on yksin liikkeellä ja on vielä hämärää, mielikuvitus alkaa viuhtoa. Hahmot liikkuivat ja ensivaikutelmani oli, että järven jäällä on susia! Tai ei, ne ovat susia, jotka ajavat takaa peuroja! Totuus oli, että jäällä oli ihmisiä: pilkkijöitä kävelemässä koiriensa kanssa. Hyvin erikoista ja uskaliasta, koska järvi oli ollut vapaana vielä muutama päivä sitten!

Tapasin lenkilläni tutuksi tulleen terrierimiehen, jonka kanssa vaihdoimme jokusen sanan. Ilveksiä oli kuulemma hiippaillut lähitalojen pihapiirissä ja huuhkaja oli nähty istumassa juttukaverini talon pihakoivussa. Myrsky ei ollut täällä kaatanut metsää. Jatkoin matkaani kohti patoa ja nautiskelin kirpeästä pakkassäästä. Aamun sinisyys alkoi vähitellen häipyä nousevan auringon punerruksen tieltä. Vielä muutama otos tuosta virtapaikasta, sitten kamerat reppuun ja taivaltamaan kotiin päin. Teenkö tämänkin vuoden kuvasadosta lahjaksi kuvakirjan (oli pidetty lahja)? Mutta kenelle kuvakirja nyt ja millä teemalla?  Kun vain tuohon etsimeen saisi näkyville oikean suden, siitä se teema lähtisi. Ehkä lähtisi myös kuvaaja.

Tapaninpäivän tyrskyt, Kytäjärvi

Nuotiopuita!

Loppiaistunnelmaa

Sininen hetki

Heinät

Laskujoki

Virta

Kuvakirja

Read Full Post »