Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kova valo’

Ukkonen jyrähteli kaupungilla, kun olimme Lemmyn kanssa matkalla vaateostoksille keskustaan. Ensimmäinen ostospaikka oli ukonilman pimentämä, ja seuraava paikka kauppakeskuskin vaikutti pimeältä ja hiljaiselta. Nyt oli älypuhelimelle käyttöä – tarkoitan tietenkin sen lamppua, kun pyörähtelimme ostoskeskuksen pimeällä vaateosastolla. Pojanpoikamme oli kaupunkivisiitillä luonamme, mutta myöhemmin kesällä poika saisi laskea päiväperhosia mökillämme Haarankorventiellä.

Lemmy

Ostoksilla

Tuleva viikonloppu oli varattu Juliukselle. Sääennuste ei lupaillut kovin hyvää, mutta toiveikkaina suuntasimme Lounais-Hämeen maisemiin. Olimme jo pitkällä, kun saimme soiton, ettei J-pojan kapsäkki ollut tullut mukaan. Ympäri vain ja reppua hakemaan. Perillä mökillä päätimme irroitella ja nauttia kesästä koleudesta huolimatta. Pumppasimme tuolin alle unohtuneen Ericssonin rantapallon, otimme käyttöön taiteilijanimet (sen verran on katsottu EM-jalkapalloa) ja lämpimiksemme sekä löimme palloa että potkimme palloa. Pitkästä aikaa kuulin Miloun taas nauravan.

”Menettekö Finnderbyyn?”, tenttasi Forssan keskustassa pankkiautomaatilla viereemme tullut skootterimies. Sekin olisi ollut mahdollinen kohde, mutta lauantaina meille riitti kirppis, sählymailan hankinta, käynti upealla kehräämön alueella ja päälle päätteeksi maittavat pizzat Forssan Kotipizzassa. Mutta Taika-Jimillä oli yhä hikka. Sitä oli jo jatkunut kolme tuntia, eikä edes Kotipizzan lukuisat kokislasilliset saaneet hikkaa asettumaan. Prisman urheiluosastolla hikka taisi viimein loppua; olisiko johtunut sählymailojen korkeista hinnoista – niidenhän piti maksaa vain joitakin euroja. Kassalla meitä taidettiin vähän katsella, ostokset kun olivat sählymaila ja -pallo sekä kaksi pulloa mäntysuopaa.

Sunnuntaina Meikä-Manne kävi Taika-Jimin kanssa etsimässä naapuriemme mainostamaa Rivieraa Saloistenjärven rannalla. Emme löytäneet Rivieraa, mutta löysimme jotakin muuta. Menetin sydämeni peukaloisen poikaselle, joka synkässä aarniometsässä pyrähti viereemme kulkijoita katselemaan. Valo tuli pikku peukaloiseen hankalassa kulmassa ja liian kovana, en saanut pelkäämättömästä ystävästämme kunnon valokuvaa – sitä vuoden otosta. Mutta mieleeni tuo pörhöpallo jäi pysyvästi.

Taika-Jimin mielestä mökkimme on maailman paras paikka. Hienoa kuulla tällaista lapsenlapsen suusta. Tuskin nytkään paikassa mitään vikaa oli, vika oli vain suomalaisessa kesäsäässä. Ja kuten monta kertaa aiemmin, lähtöhetkillä tuuli tyyntyi ja aurinko paistoi mitä lämpimimmin. Haluamme revanssin!

Taika-Jim

Milou

Milou ja Meikä-Manne

Forssan kehräämö, kuva 1

Forssan kehräämö, kuva 2

Forssan kehräämö, kuva 4

Forssan Kotipizza

Saloistenjärvi

Rohkea peukaloisen poikanen

Peukaloisen metsä

Revanssin paikka

Read Full Post »

Mökkikausi on saatu reippaaseen vauhtiin. Paikat on siivottu – nyt ei sitten muuta kuin oleilemaan ja tarkkailemaan, mitä lähiluonnossa tapahtuu. Säiden herra ei kuitenkaan vielä millään halua helliä suomalaisia – tuuli puhaltaa navakasti luoteesta eikä sää pääse lämpenemään, vaikka aurinko paistaa kirkkaasti melkein pilvettömältä taivaalta.

Valo on todella kovaa. Ulkokuvaamiselle ei tällainen sää ole todellakaan paras mahdollinen. Itselläni oli mökillä pieni kuvaussessio lapsenlapsemme Jeminan kanssa. Olin ajatellut ottaa pikkuisesta monenlaisia kuvia. Ja niitähän sainkin, sekä sävyiltään ihan kelvollisia ja toisaalta hyvin kontrastisia. Yllätyin, kuinka paljon pelkkä katto ja sen tuoma varjo auttavat kuvaajaa ulkotiloissa. Kun Jemina ei ollut suorassa auringonvalossa, kuvat onnistuivat ihan mukavasti. Vielä jos malli ja tausta ovat rauhallisia, saadaankin otos, mitä on perhealbumissa mukava katsella.

Tämä malli, Jemina, tokaisi Ritva-mummulle (mumppa) illalla nukkama-aikaan: ”Huomenna nukutaankin sitten pitkään”. Ja niin siinä kävi, Jemina nukkui kellon ympäri!

Jemina ja Ritva-mummu

Read Full Post »