Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘koskipaikka’

Helmikuun puolivälissä näytti, että kevät tulee ryminällä ja aikaisemmin kuin vuosiin. Kalevalanpäivänä säänkuva normalisoitui – harmaat talvipäivät tulivat takaisin ja lämpötilakin asettui lähelle tavanomaisia lukemia. Ei olisi kannattunut vielä nuolaista. No nyt sai kyllä nuolaista, mutta vain nenänkärjestä tippuvia vesipisaroita, ainakin jos kiipesi Ridasjärven tuuliseen lintutorniin muuttolintuja kiikaroimaan. En oikein ole lintutornityyppiä. Tykkään liikkua luonnossa, kiireettä kuitenkin: nousta edessä olevan kumpareen laelle tai laskeutua joenpartaalle ja tehdä kulkiessani havaintoja, jos niitä on näkökenttääni tullakseen. Onhan niitä jo tullutkin. Viime sunnuntaina saattelin Vantaanjoen Kittelän sulaan kolme äänekästä laulujoutsenta ja ensimmäiset telkät kävin katsastamassa Rantakulman virtapaikalla. Telkkäkoiras pyöri villisti ympyrää, sylki nokastaan korkeita vesikaaria ja päästeli hullunkurisia, kimeitä soidinääniään. Siirryin vaivihkaa pois ladonkulman tähystyspaikalta ja jätin pariskunnan jatkamaan häämenojaan. Tuskin minua huomasivatkaan.

Joissa on nyt vettä runsaasti. Luonnossaliikkujan kannattaisi suunnistaa koskipaikoille, ihastelemaan veden voimaa ja kuulemaan mahtavaa pauhua. Vantaanjoen yläjuoksulla, lähellä kotiamme, on kaksi hienoa koskipaikkaa: Nurmijärven Nukarinkoski ja Myllykoski. Vuosia sitten, pääsiäisen aikoihin oli blogimiehen käydä kalpaten Nukarinkosken reunamilla. Ajattelin kuvata koskea kiveltä, joka oli kuohuissa noin metrin verran rannasta. Kuvaajalle kävi hölmösti. Liukastuin, molskahdin koskeen, satutin vähän rannettani ja tärvelin uuden kamerani. En ole koskaan saanut minkäänlaista vakuutuskorvausta, en nytkään, mutta tärkeintä oli, että henkiriepu säästyi. Tämän kevään vedenvirtauksella olisi kuvaajalle käynyt huonosti. Kosken partaalla huomaan muistelevani isänäitiäni, joka viimeisillä vuosillaan joutui pois kodistaan kunnalliseen vanhainkotiin. Hän ei viihtynyt uudessa asuinpaikassaan ollenkaan. Aina sukulaistapaamistemme lopuksi hän melkein purskahti itkuun ja huudahti: “Leppäselle laualle ja myötävirtaan!” Muuta ratkaisua ei mummoni omasta mielestään surkeassa tilanteessaan nähnyt. Kosket ja virrat vetävät sukumme väkeä puoleensa.

Virtojen yli on tapana rakentaa siltoja. Blogikirjoittajakin ryhtyy nyt sillanrakentajaksi – oman siltani nimi on aasinsilta. Aion liittää kirjoituksen loppuun musiikkiosion! On se mahdollista, jos musiikintekijän nimi on Olavi Virta. Ei Koski, mutta Virta! Siinä tärkein peruste, mutta muitakin on. Kuuntelin sattumoisin koskikierroksillani autoradiosta Olavi Virran laulua ja se todella iski. Kappale oli yksi tunnetuimmista, ”Vihreät niityt”.  Samalla kuulin, että Olavi Virran syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Pikainen tsekkaus onko kaupunkimme kirjastosta saatavana mestarin elämäkertaa, tai – kuinka monen kirjoittamana? Niitä löytyi useita ja päädyin lainaamaan Lasse Erolan todella nautittavan teoksen ja juhlapainoksen ”Olavi Virta ja hänen maailmansa”. Kirja vieläpä löytyi lähikirjastostamme Hakalan kirjastosta. Polleana esittelin kotona lainakirjaa vaimolleni. Sain pian kuulla, että tuolla meidän hyllyssähän se ensimmäinen painos on ollut jo vuodesta 2005. Lupasin vaimolleni tutustua lähiluonnon lisäksi vastedes myös omaan kotiimme.

Vantaanjoki, Kittelä, Hyvinkää

Vantaanjoki, Kittelä, Hyvinkää

Ridasjärven lintutorni, Hyvinkää

Ridasjärven lintutorni, Hyvinkää

Sinisorsat

Sinisorsat

Nukarinkoski, Nukari, Nurmijärvi

Nukarinkoski, Nukari, Nurmijärvi

Isä ja lapset kosken äärellä

Isä ja lapset kosken äärellä

Nukarinkoski 02

Nukarinkoski 02

Telkkäpariskunta, Vantaanjoki, Rantakulma

Telkkäpariskunta, Vantaanjoki, Rantakulma

Laulujoutsenet, Kytäjoen tulva-alue

Laulujoutsenet, Kytäjoen tulva-alue

Takiaiset

Takiaiset

Kaanaanjoen koski, Hirvihaara, Mäntsälä

Kaanaanjoen koski, Hirvihaara, Mäntsälä

Peltomaisema, maaliskuu

Peltomaisema, maaliskuu

Porvoonjoen Naarkoski, Pukkila

Porvoonjoen Naarkoski, Pukkila

Kuohut

Kuohut

Porvoonjokilaaksoa, Pukkila

Porvoonjokilaaksoa, Pukkila

Hyvinkään pääkirjasto 01

Hyvinkään pääkirjasto 01

Hyvinkään pääkirjasto 02

Hyvinkään pääkirjasto 02

Hyvinkään Hakalan kirjaston sisäänkäynti

Hyvinkään Hakalan kirjaston sisäänkäynti

Lasse Erolan elämäkertateos "Olavi Virta ja hänen maailmansa"

Lasse Erolan elämäkertateos ”Olavi Virta ja hänen maailmansa”

Read Full Post »

Vielä pari päivää sitten muuttolintuja näki hyvin vähän, jos ollenkaan. Nyt sai jo kumarrella, etteivät reviireilleen kiirehtivät peipposet ihan päin lentäisi. Lähdin töistä tavallista aikaisemmin Vantaanjoen sillalle katselemaan ja kokemaan kevään etenemistä. Omat ja työpaikkani kiireet olivat onneksi vähäksi aikaa hellittäneet ja oli aikaa maleksia rauhallisella hiekkatiellä, joka ylitti Vantaanjoen pienen koskipaikan kohdalla. Ovaskantiestä oli tullut uusi luontopolkuni. Tiestä oli tullut myös tapaamispaikka – ensimmäinen uusi ystävyys oli pikkuinen, ratsastajien mukana touhunnut koira. Harmi, etten ihan onnistunut koiraystäväni kuvaamisessa; tarkennus osui takajalkaan.

Vesi oli noussut Vantaassa todella paljon, mutta arvelin, että vettä oli osittain jääkannen päällä, mikä keinotekoisesti nosti veden pintaa. Vajaa viikko sitten Vantaaseen laskevan Kytäjoen vedenmäärä oli hyvin vähäinen – kauempaa ei virtausta jokiuomassa erottanut. Ilman rajuja sateita ei kovia kevättulvia etelässä nähtäisi. Kuvasin jokea keskittyneesti, enkä huomannut, että viereeni tuli sillankaiteeseen nojailemaan kolme nuorta poikaa, kait jo ihan murkkuja. Meille syntyi heti luontevaa jutustelua, kun pojat näkivät, millä asialla liikuin. Näytin heille kauempana uiskentelevia telkkiä ja lainasin halukkaille kiikareitani. Eivät he telkkiä tunteneet, mutta olivat selvästi luonnonilmiöistä kiinnostuneita. Keskustelimme vielä niitä näitä ja lähdin kävelemään lumiselle niitylle kohti kauempana olevia vesilintuja.

Pojat olivat vielä sillan luona, kun tulin takaisin. Vesseleillä ei ollut kiire mihinkään. Sellaistakin on tänä päivänä! Tavatessamme pojat olivat kertoneet lähialueen teistä ja tiloista ja mistä pääsi lähemmäksi jokea ja missä oli oikopolkuja. He varoittelivat taloista, jotka eivät salli pelloilleen menemistä. Ymmärsin poikien puheesta, että kauempana tie ylittäisi uudelleen Vantaanjoen. Kysyin uudestaan siitä sillasta, mutta nyt sitä ei muistanut kukaan? Kevät tekee tepposiaan, tullaan hajamielisiksi, unohdetaan asioita, antaudutaan keskustelemaan ventovieraiden kanssa ja puhutaan olemattomia – jopa murkutkin. Reiluja poikia kuitenkin. Oli mukava tavata!

koirakaveri

Koirakaveri

Vantaanjoki, Kittelä

Vantaanjoki, Kittelä

Kevääntuojat

Kevääntuojat

Heijastus

Heijastus

Koskikaran kotijoki

Koskikaran kotijoki

Vanha myllynratas

Vanha myllynratas

Koristekasvi

Koristekasvi

Kuvastus

Kuvastus

Keväthuuto

Keväthuuto

Pojat

Pojat

Read Full Post »

Kaksi pikku pilttiä oli jälleen kontollamme viikonvaihteen ajan – heidän vanhempansa saivat hetken vapaata ja nauttivat Queen-musikaalista pukin tuomilla lahjalipuilla. Se sopi hyvin isovanhemmille. Kotimme ovet ovat aina avoinna lastenlasten tulla. Mutta yksi asia oli vähän huonolla tolalla: J-pojalla oli pelikielto. Tietokonepelit olivat koukuttamassa vanhinta lastenlastamme, ja äidin saatesanat mummolaan lähtijöille olivat yksiselitteiset – ei yhtään tietokoneella pelaamista viikonvaihteen aikana. Tuomio oli kova.

Päiväohjelmiin tehtäisiin siis muutoksia, mutta ei huolta, lauantaipäivä kului nopeasti ruokaillessa (J-tytön tilaamaa maailman parasta makkarakeittoa), pikku hankinnoissa, piirrellessä, seurustellessa ja illan tv-ohjelmien parissa. Seuraavana aamuna koko talo heräsi aikaisin, ja oli selvää, että nyt oli keksittävä jotakin erityistä J-pojan levottomille sormille. Halusin viedä pikkumiehen lähiluontoon, mutta aurinkoisesta säästä huolimatta ulkona oli kipakka pakkaspäivä. Kevät oli vielä kaukana, jäät eivät kolisseet vielä aikoihin Nukarinkoskessa eikä virtapaikoilla näkynyt ensimmäisiä vesilintuja soidinmenoissaan. Ehdotin J-pojalle pientä matkaa vähän etelämmäksi …

Nousimme autosta vanhan ruukkialueen reunamilla. Olimme tulleet Keravanjoen yhdelle koskipaikalle, jonka partaalle oli jo 1700-luvun lopulla noussut teollisuutta, ja lopulta kokonainen ruukkikylä omine tyylikkäine kirkkoineen. Tuusulan Kellokosken jokilaakso on ihanteellinen retkikohde varsinkin kesäaikaan, kun esimerkiksi sairaala-alueen viereinen Itämerikeskus (ent. Juhlatalo) ja sen arboretum ovat parhaimmillaan. Ei ihme, että Kellokosken sairaala sijaitsee juuri täällä, omassa rauhassaan entisen Marieforsin kartanon vehmailla mailla. Tutustuin alueeseen ensimmäisen kerran pyöräretkilläni joskus 80-luvun alussa. Täällä pidin aina evästauon matkalla Mäntsälän ja Sälinkään kautta kotiin. Mutta takaisin tähän aikaan. En ollut tilannut paikallista opasta padon sillalle, mutta siinä hän oli koiransa kanssa ja juttua alkoi tulla. Saimme kuulla monenmoista tarinaa Kellokosken ruukin historiasta ja valmistetuista tuotteista. Koko alue alkoi elää eri tavalla, tehdassalien kalke kuului voimakkaana ja näin J-pojan kanssa hikisten käsien pinoavan takkiraudasta jalostettuja hyödykkeitä pakattavaksi ja lähetettäväksi eteenpäin. Hyvästelimme kohta oppaamme ja nousimme vielä joen vastarannan sairaala-alueelle tutkailemaan sairaalarakennuksia sekä entistä Marieforsin kartanorakennusta.

Lenkkimme alkoi olla lopuillaan, ja kuvittelin, että pikku ystävälläni olisi jo kovakin kiire takaisin kaupunkiin ja mummon ruokien ääreen.Yllätys oli melkoinen, kun kuulin viereltäni sanat: “Voitais vielä kierrellä, mutta vähän on kylmä tässä ohuessa takissa”. Kuulinkohan ihan oikein? Oliko näyttämäni kulttuurimaisema, sen vanhat tehdasrakennukset ja massiiviset sairaalarakennukset lumonneet pikkunörtin ja saaneet pojan pelivimmankin unohtumaan? Entä jos tuo maisema olikin mitä parhainta rakennusmateriaalia uusien pelihahmojen ja taistelupaikkojen ideoinnille – sitten kun taas istutaan välkehtivän ruudun ääressä? Ei, niin en halunnut uskoa. Eksoottisen ruukkialueen todellisuus oli ottanut erävoiton pelimaailman fiktiosta. Pelikielto on joskus ihan paikallaan.

PS. lue lisää Kellokosken ruukkialueesta ja Kellokosken sairaalan vaiheista.
Kellokosken ruukin historiasta on saatavana myös upeat kirjat: ”Kellokosken ruukki”, Marjaana Tenkanen ja ”Ruukin elämää: patruunoita ja työläisiä Kellokoskella”, Hanna Forssell

Kellokosken ruukkialue

Kellokosken ruukkialue

Kellokosken kirkko

Kellokosken kirkko

Kirkon sisäänkäynti

Kirkon sisäänkäynti

Kirkon ikkunat

Kirkon ikkunat

Kohti generaattoria

Kohti generaattoria

Mariefors Bruk -merkki

Mariefors Bruk -tuotemerkki

Talvellakin tapahtuu

Talvellakin tapahtuu

Kellokosken sairaalarakennuksia

Kellokosken sairaalarakennuksia

Kartanosta sairaalarakennukseksi

Kartanosta sairaalarakennukseksi

Konni Zilliacus, eräs kartanotilan kehittäjistä

Konni Zilliacus, eräs kartanotilan kehittäjistä

Read Full Post »

Mulaus lienee urbaanislangia ja tarkoittaa veteen putoamista. Ja jos mulaus tapahtuu pääsiäisenä on se silloin pääsiäismulaus – ja varmaan myös pääsiäismunaus. Pieni johdanto otsikolle on tarpeen.

Koleasta pääsiäisestä huolimatta halusin neljänä vapaapäivänä ulkoilla paljon ja valokuvatakin, jos näkisin jotakin kiinnostavaa. Lankalauantaina oli luonnossa hiljaista, näin uusina tulokkaina kuitenkin lepäilevän hanhiryhmän erään pellon laitamilla. Pääsiäispäivinäkään ei muuttolintujen ryntäystä vielä tulisi, niinpä päätin lähteä tarkistamaan keväisen vakiopaikkani Nukarinkosken. Paljon oli kosken ilmeessä ehtinyt viime käynniltäni tapahtua – nyt veden virtaus oli jo mahtavampaa. Ei kun alas kanjoniin ja kuvaamaan.

Kosken reunoilla oli vielä tukevan oloiset lumivallit, joiden päältä saattoi napsia kuvia. Harmi vain, että tuo oksa oli hienon näkymän tiellä. En raaskinut puun oksaa katkaista, mutta esteetön näköala oli jotenkin saatava. Ainoa vaihtoehto oli kuohuissa oleva isohko kivi, jonka päälle uskoin pääseväni loikkaamaan. Pääsinkin, mutta jokin meni pahasti pieleen. Kuivalta näyttänyt kivi oli jäinen ja kuvaaja singahti kameran sulkijan nopeudella kosken syleilyyn. Virta ei kuvaajaa sentään mukanaan vienyt, mutta vedestä ylöspääseminen takaisin rantakiville oli todella vaikeaa. Seisoessani viimein rantavallilla huokasin helpotuksesta, ehkä vähän naurahdinkin ja päällimmäisenä taisin ajatella, että nyt tulee kotona sanomista. Otin vielä pari kuvaa vaatteet vettä valuen – kuvaamaanhan tänne oli tultu!

Ulkoilu oli siltä päivältä keskeytettävä, kotiin oli ainakin mentävä vaihtamaan kuivat vaatteet. Oikean käden ranne tuntui melko aralta, mutta muuten mies oli kunnossa. Lippis oli pysynyt päässä ja kännykkä sekä autonavaimet olivat taskuissa paikoillaan. Kotona huomasin, että uusi kamerani ei enää käynnistynyt. Se oli paha paikka. Muistan kyllä varjelleeni kameraa kosken kuohuissa kuin kaatuva juoppo pulloaan, käsi korkealle kohotettuna, mutta vettä oli kuitenkin päässyt kameran herkkiin osiin. Mitä kameralle tai korvauksille tapahtuu, sen kuulen myöhemmin. Koskipaikkoja mielellään kuvaaville antaisin vihjeen: kuvausmatkalle mukaan ainakin vaihtovaatteet, kypärä, ideaalisidettä ja varakamera. Eikä hetken harkinta ennen kuvauspaikan valintaa ole sekään kovin huono ajatus.

PS. tekniikka on ihmeellistä. Kamerani kuvat olivat tallessa ”koskikameran” muistikortilla ja tietokoneessani oli paikka kortille, josta sain ongittua kuvat tähän juttuun. Jaksanko uskoa ihmeeseen myös kameran vakuutus- ja takuuasioissa? Ihme taisi olla myös blogikirjoittajan täpärä pelastuminen; tajusin sen myöhemmin.

Vantaanjoki, Kalteva, Hyvinkää

Telkänpönttö Vantaanjoella

Telkkä valppaana, Fujifilm FinePix HS20EXR

Nukarinkoski 01

Nukarinkoski 02

Pääsiäsipupu

Pääsiäismunat

Narsissit, Olympus XZ-1

Read Full Post »