Huhtikuun hulinat – pellonreunalla

Pitkät alushousut saivat jo joutaa pyykkikoppaan ja lopulta pestyinä vaatekomeron taaimmaiseen pinoon. Kevät ja lämpimät säät olivat viimein tulleet. Lumet olivat aukeilta nopeasti sulaneet, lunta oli enää vain metsissä, kinoksissa ja varjopaikoissa. Hiihtokansa irroitteli suksiensa pitoteippejä ihmeissään; hetki sitten tuota myötälettä vielä laskettiin trikoot paukkuen. Nyt pelloilla lainehti tulvavesi ja ääntä pitivät päivä päivältä runsastuvat muuttolinnut. Kuovikin oli jo ehtinyt lokkien, laulujoutsenten, kurkien, peipposten, kottaraisten ja västäräkkien seuraksi. Neitsytsaarentiellä luontoharrastajat kuvasivat ja kiikaroivat; kirjoittaja oli yksi heistä.

Koiraihminen saa luontevasti juttuseuraa toisesta koiranulkoiluttajasta, kun kävelyreitit osuvat kohdakkain. Niin kuuluu ollakin. Olen usein ihmetellyt, että syrjäisillä ja hiljaisilla metsäteillä tai pellonreunalla syntyy myöskin sosiaalista kanssakäymistä, kun tienoon ainoat kaksi kulkijaa tai luonnonharrastajaa kohtaavat toisensa. Ehkä aloitetaan varovasti  säästä, mutta keskustelu saattaa edetä mitä syvällisimpiin aiheisiin naurulokkien syöksyessä ympärillä ja multaisen maan erittäessä ilmoille aromejaan. Toisin on ruuhkaisessa kaupungissa; ihmisiä vilisee ohitse yhtenä nauhana, mutta puolituttujakaan ei välttämättä edes tervehditä. Yksinäisen ei siis kannata seuranpuutteessaan luottaa kaupunkiin, tanssilattiaan, ruuhkabussiin tai työpaikan kynävarastoon, parasta lähteä kiikaroimaan tulvapellon jouhisorsaa. Pian saat juttukaverin vierellesi, joka tosin tuntee lajeja sinua enemmän tai jolla on putkessaan pidempi polttoväli. Kaikella on hintansa.

Vuosikymmenien jälkeen pääsin käymään Helsingin Vanhankaupunginkoskelle. Ja millaisena ajankohtana; huhtikuinen ilta oli melko lämmin, aurinkoinenkin ja Vantaanjoen virtaus huipussaan. Koski ja putous olivat mahtavia. Vaimoni ei ole milloinkaan viihtynyt koskien ja kanjonien äärillä, mutta urhoollisesti hän mukanani kulki ja piti hihastani kiinni, jos menin innoissani liian lähelle kosken pärskeitä. Paikka oli kovasti muuttunut sitten pikkupoikavuosieni. Linnustossakin oli tapahtunut muutoksia. Ei Viikin pelloilla ja niityillä ennen tavattu valkoposkihanhia, tai eivät ne ainakaan täällä pesineet. Tässä viikonvaihteessa kevätluonto heräsi ja muuttolinnut palasivat. Luonto järjesti komeat huhtikuun hulinat. Halusi varmaan hyvitellä, kun oli muutaman viikon myöhässä.

Tulviva Kytäjoki (jokiuoma tummassa vyöhykkeessä kuvan keskiosassa)

Kurjet

Lajitoveri

Joutsenet

Peloton vaakku

Vanhankaupunginkoski 1

Vanhankaupunginkoski 2

Vaimo

Vanhankaupunginkoski 3

Vanhankaupunginkoski 4

Valkoposkihanhet

Ensimmäiset sinivuokot

Read Full Post »

Pääsiäinen linssin läpi

Auringonpaisteesta huolimatta lämpötilat pysyttelivät päivästä toiseen vain muutamassa lämpöasteessa. Yöt olivat yhä kylmiä, lumi suli hitaasti, lämpimät tuulet eivät yltäneet Pohjolaan. Oliko sää ihan poikkeuksellinen? Tuskinpa vain, on tällaista ollut ennenkin. Muistelen, että armeijavuotenani 1966 oli juuri samanlainen kevättalvi. Hiihtelimme Haminan metsissä vielä huhtikuun lopulla vähän ennen kotiuttamistamme. Ryhmä eteni työläästi ryteikköisen metsärinteen upottavassa hangessa. Kamina poukkoili ahkiossa, jonon vauhti kiihtyi ja edempänä jonkun suksi tarttui näreeseen. Törmäys oli väistämätön; hiihtäjät lakosivat rinteeseen ja kamina lensi ahkiosta suoraan … Hupsista, taisin eksyä harhaladuille? Ehkä niistä reissuista joskus toiste?

Pääsiäisen ajan piti olla perheellemme rauhallinen jakso kaiken kiireen ja touhun keskellä. Toisin oli päätetty. Kotiimme majoittui parikin pientä pelimiestä, toinen kolmeksi päiväksi ja toinen vajaaksi kahdeksi päiväksi. Eipä siinä mitään; serkkupoikia vietäisiin nyt raikkaaseen kevättalviseen luontoon isoisänsä kanssa. Emme vielä näkisi muuttolintuja, mutta tarpoessamme lumisia metsäteitä ja koskien reunamia hankkisimme taatusti hyvät yöunet. J-pojan kanssa availimme silmiämme Nurmijärven Myllykoskella, ja L-poikaa pyörittelin seuraavana päivänä Vantaan yläjuoksulla Hyvinkäällä. Myllykoski on parhaimmillaan vaikuttava näky, vielä ei kuitenkaan ollut kevätkuohujen aika. Paikka on helppo löytää Siippoontien varrelta Hämeenlinnan moottoritien tuntumasta. Itselleni käynti Myllykoskella oli ensimmäinen, mutta tuskinpa viimeinen – koski on nähtävä uudelleen myöhemmin keväällä.

”No nyt on jo vähän sinne päin”, hihkuin riemuissani, kun katselin ensimmäisiä, uudella teleobjektiivilla ottamiani kuvia! Kuvauskalustoni ei ole digiaikana ollut koskaan mikään kovin kaksinen, mutta uusi hankintani oli yllätys. Tamronin edullinen 70-300 mm:n tele (AF 70-300 mm Di LD Macro) antaa luontoihmiselle työkalun, jolla viimeinkin saa kotiinviemisinä kohtuullisia eläin- ja lintukuvia – ja makroasetuksella hienoja kasvikuvia. Putki sopii erinomaisesti myös muotokuviin, joihin halutaan epäterävä tausta. Eläväisen L-pojan pääsiäisjumppaa aurinkoisella keväthangella oli ilo kuvata. Putki toimi ja tarkensi hienosti Pentax K-5:n kumppanina. Ei se vielä mikään prolinssi ole, mutta omat tarpeeni tyydyttää oikein hyvin. Mutta kuvaajan ruokahalu kasvaa kaiken aikaa. Eniten kaipaan nyt putkea, jonka päässä lämpö väreilisi, putken reunoilla saisi olla vähän vääristymiäkin, kunhan värit olisivat helakanvihreitä ja keltaisia, nurmi viheriöisi, koivut olisivat hiirenkorvilla – ja putkesta kuuluisi: tsirp, tsirp, tsirp! Voisi olla kevään hittiputki.

Aamulenkin käpytikka

J-poika Nurmijärven Myllykoskella

Myllykosken opastaulu

Myllykoski vielä talviunessa

Yksi Myllykosken kävelysilloista

Kirjoittaja J-pojan kuvaamana

Rantakulman koskikara

Vantaanjoki, Rantakulma

Pajunkissat

L-poika kiikaroimassa

L-pojan pääsiäisjumppa

Jumppa on kivaa

Tulppaanit ja vaimon rahkapiirakka

Read Full Post »

Pääsiäismulaus

Mulaus lienee urbaanislangia ja tarkoittaa veteen putoamista. Ja jos mulaus tapahtuu pääsiäisenä on se silloin pääsiäismulaus – ja varmaan myös pääsiäismunaus. Pieni johdanto otsikolle on tarpeen.

Koleasta pääsiäisestä huolimatta halusin neljänä vapaapäivänä ulkoilla paljon ja valokuvatakin, jos näkisin jotakin kiinnostavaa. Lankalauantaina oli luonnossa hiljaista, näin uusina tulokkaina kuitenkin lepäilevän hanhiryhmän erään pellon laitamilla. Pääsiäispäivinäkään ei muuttolintujen ryntäystä vielä tulisi, niinpä päätin lähteä tarkistamaan keväisen vakiopaikkani Nukarinkosken. Paljon oli kosken ilmeessä ehtinyt viime käynniltäni tapahtua – nyt veden virtaus oli jo mahtavampaa. Ei kun alas kanjoniin ja kuvaamaan.

Kosken reunoilla oli vielä tukevan oloiset lumivallit, joiden päältä saattoi napsia kuvia. Harmi vain, että tuo oksa oli hienon näkymän tiellä. En raaskinut puun oksaa katkaista, mutta esteetön näköala oli jotenkin saatava. Ainoa vaihtoehto oli kuohuissa oleva isohko kivi, jonka päälle uskoin pääseväni loikkaamaan. Pääsinkin, mutta jokin meni pahasti pieleen. Kuivalta näyttänyt kivi oli jäinen ja kuvaaja singahti kameran sulkijan nopeudella kosken syleilyyn. Virta ei kuvaajaa sentään mukanaan vienyt, mutta vedestä ylöspääseminen takaisin rantakiville oli todella vaikeaa. Seisoessani viimein rantavallilla huokasin helpotuksesta, ehkä vähän naurahdinkin ja päällimmäisenä taisin ajatella, että nyt tulee kotona sanomista. Otin vielä pari kuvaa vaatteet vettä valuen – kuvaamaanhan tänne oli tultu!

Ulkoilu oli siltä päivältä keskeytettävä, kotiin oli ainakin mentävä vaihtamaan kuivat vaatteet. Oikean käden ranne tuntui melko aralta, mutta muuten mies oli kunnossa. Lippis oli pysynyt päässä ja kännykkä sekä autonavaimet olivat taskuissa paikoillaan. Kotona huomasin, että uusi kamerani ei enää käynnistynyt. Se oli paha paikka. Muistan kyllä varjelleeni kameraa kosken kuohuissa kuin kaatuva juoppo pulloaan, käsi korkealle kohotettuna, mutta vettä oli kuitenkin päässyt kameran herkkiin osiin. Mitä kameralle tai korvauksille tapahtuu, sen kuulen myöhemmin. Koskipaikkoja mielellään kuvaaville antaisin vihjeen: kuvausmatkalle mukaan ainakin vaihtovaatteet, kypärä, ideaalisidettä ja varakamera. Eikä hetken harkinta ennen kuvauspaikan valintaa ole sekään kovin huono ajatus.

PS. tekniikka on ihmeellistä. Kamerani kuvat olivat tallessa ”koskikameran” muistikortilla ja tietokoneessani oli paikka kortille, josta sain ongittua kuvat tähän juttuun. Jaksanko uskoa ihmeeseen myös kameran vakuutus- ja takuuasioissa? Ihme taisi olla myös blogikirjoittajan täpärä pelastuminen; tajusin sen myöhemmin.

Vantaanjoki, Kalteva, Hyvinkää

Telkänpönttö Vantaanjoella

Telkkä valppaana, Fujifilm FinePix HS20EXR

Nukarinkoski 01

Nukarinkoski 02

Pääsiäsipupu

Pääsiäismunat

Narsissit, Olympus XZ-1

Read Full Post »

Muuttolintuja ja virpojia

Kauan odotettu kevät on täällä tänään! Talvesta ei huhtikuun puolivälissä ollut enää vastaanpanijaksi – hävisi kuin Jyppi Bluesille. Lumet sulivat aukeilta nopeasti eikä Etelä-Suomen joetkaan tulvineet siten kuin pelättiin. Kaupungeissa terasseja pystytettiin kiireellä, kumeja vaihdettiin kulkupeleihin ja katujen hiekat kerättiin pois pölyämästä.

Pelloilla ja tulva-alueilla oli omat kiireensä: reviirejä oli vallattava, oli houkuteltava oma naaras lemmentöihin ja kohta pesäpaikkakin katsottava. Täällähän ovat jo kaikki: joutsenet, telkät, tavit, isokuovit, sepelkyyhkyt, kiurut, kottaraiset, lokit, rastaat, peipposet ja västäräkit! Jopa pajusirkkukin, oma kevään lintuni, lenteli tulvapellon pusikoissa. Pian kosteikolle tulisivat kahlaajat, ja kesäkausi julistettaisiin viimein alkavaksi pääskysten ja muiden hyönteissyöjien päätöksellä.

Nyt oli korkea aika katsastaa Nukarinkoski. Julius ja Jemina eivät panneet vastaan, kun ehdotin käyntiä naapurikunnan upealla koskella. Viikko sitten, koskipäivänä, sää ei vielä ollut kovin lämmin, joten kuumat mehut reppuun ja riittävästi lämmintä päälle. Koski oli komea, mutta jäälautat olivat jo menneet – vesi vyöryi esteettä mahtavalla pauhulla.

Palmusunnuntaina odotimme virpojia ovellemme. Takavuosina ei Palmusunnuntain aamuna kannattanut haaveilla omasta rauhasta, sillä ovikello soi ahkerasti koko aamupäivän. Tänä vuonna vain yksi virpojapari kävi meitä tervehtimässä ja lausumassa tutun terveisensä. Saimme kuin saimmekin oman hienon koristeoksamme, jolla blogikirjoittaja toivottaa kaikille terveyttä  ja kevätiloa – ihan ilman vastalahjaa.

Tulvapelto, Kytäjä, Hyvinkää

Neitsytsaari, Hyvinkää

Julius ja Nukarinkoski

Jemina ja Nukarinkoski

Palmusunnuntain virpojat

Read Full Post »