Loppiaisena

Vihdoinkin loppiainen. On viimein aikaa levätä ja toipua joulusta sekä uudesta vuodesta. Juhlavalmistelujen lisäksi palkkatyötä riitti kaikille arkipäiville – haaveilemani joululoma jäi yritykseksi. Vaimoni ei päässyt yhtään helpommalla, päinvastoin. Nautimme vielä hetken talomme joulun tunnelmasta ja hiljaisuudesta; kuusi on yhä paikoillaan, kuusenkynttilät valaisevat hämärää nurkkaa, joulukukat levittävät huoneeseen tuttua tuoksuaan. Pala lahjapaketin nauhaa pilkottaa vielä sohvan alta. Muistelemme kaikkia jouluvieraitamme ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa. Ulkona on jo täysin pimeää, on hyvä hetki käydä pitkäkseen ja ottaa kirja käteen.

Pukki (pukit) oli taas kerran osannut valita mieluisia kirjalahjoja. Tuli dekkaria ja tuli tietokirjaa. Kotikirjastoomme tuli myös hyvä jatkumo Helsinki-aiheisia kirjoja. Viime loppiaisena kiertelin kirjailijoiden kapakoissa (”Kirjailijoiden Helsinki”), mutta nyt pääsin Helsinki-kaipuutani lievittämään Helsingin kahviloihin kirjassa ”Kahvintuoksuinen Helsinki, Historiaa ja tarinoita kahviloista”. Jossakin Cafe Jugendin kohdalla päätin pitää tauon makeasta ja siirryin saaristolaisten seuraan Finlandia-palkitun Ulla-Lena Lundbergin kuljettamana lainakirjassa ”Jää”, jonka olin aloittanut jo ennen joulua. Upeaa kerrontaa, palkintonsa ansainnut. Itselleni ei tuota mitään ongelmaa lukea samanaikaisesti useaa kirjaa – niinpä sain vapaillani päätökseen myös Markku Saihan hienon kuvakirjan ”Itämeren rannoilla”. Tai oikeastaan – eihän hyvää kirjaa koskaan saa ”päätökseen”: sellaisen kirjan tunnelmiin palataan uudelleen. Saariston väen ja tyrskyissä heittelehtivien kalastajien ankarien vaiheiden uuvuttamana oli helpotus tulla takaisin kahvintuoksuiseen pääkaupunkiin: Hakasalmen huvilan kahvilassa oli tarjolla tattarista valmistettuja karjalanpiirakoita ja päälle päätteeksi Ellen Svinhufvud -kakkua.

Pian alkaa taas arkinen aherrus. Pyhien aikana talon joulukoristeet riisutaan, kyntteliköt sammutetaan ja nostetaan komeron ylähyllylle, kuusi puretaan ja keittiön ruokapöydän jatkolevy käännetään omalle paikalleen. Vuodenvaihteen juhlien aika on ohi. Minkäläinen on maailma ja Suomi vuonna 2014? Jatkuuko lauha sää yhä vain? Hiihdetäänkö Joutsassa juhannushiihdot? Nouseeko eläkeikä 85 vuoteen tai kielletäänkö vanheneminen kokonaan? Pakkoliitetäänkö kuntasi Artjärveen, vai jääkö maahamme vain kolme suurkuntaa? Ja mihin nousee uusi kunnallisvero? Ei! En halua kuulla enempää! Otimme takaisin ylähyllylle laitetun punaisen perinnekynttelikön oikeilla kynttilöillä, sytytimme kynttilät ja sammutimme sähkövalot, ripustimme takaisin himmelikoristeet ja keitimme vahvat riisipuurot. Olimme valmiit uuteen vuoteen ja uuteen aikakauteen.

Vielä joulun tunnelmissa. Johanneksen kirkko joulun alla.

Joulupuu

Joulun tähdet

Tontut vielä valvovat

Lahjakirja ”Kahvintuoksuinen Helsinki”

Vantaanjoki loppiaisena 2014, Kittelä

Koiratuttavuus Kittelässä

Nukarinkoski 1, loppiainen 2014

Nukarinkoski 2, loppiainen 2014

Nukarinkoski 3

Nukarinkoski 5

Nukarinkoski 6

Valokuvaajatuttavuus Timo Rasimus

Read Full Post »

Hetkeksi Helsinkiin

Ei tämä ollut ”sellainen etelänmatka”, vaikka suunta oli etelään, bussissa oli leppoisa tunnelma ja erittäin kuuma. Kirjoittajan etelänmatka vei lyhyelle työasialle pääkaupunkiin. Tapaisin asiakkaani edustajan, erään kustannustoimittajan, samassa juhlavassa rakennuksessa, jonka ovet ovat avautuneet Tervoille ja muille julkkiksille. Aamun bussivuoro oli perillä, ja myöhässä aikataulustaan vain viitisen minuuttia. Nousin bussiterminaalin uumenista kirkkaaseen päivänpaisteeseen ja lähdin askeltamaan määränpäähäni.

Kävelin rivakasti kohti Bulevardia ja samalla kurkistelin korkeuksiin Annankadun tyylikkäiden rakennusten yksityiskohtiin. Kavelyreittini varrella oli myös se Lönnrotinkadun rakennus, jossa hampaitani paikattiin ensimmäisiä kertoja vuosikymmeniä sitten. Tuttuja kulmia ja upeita rakennuksia, joiden rakennustaiteellisia arvoja ei pieni mies voinut silloin ymmärtää. Piti kai itsestään selvänä ja asiaankuuluvana. Palaverimme Bulevardille oli nopeasti ohi. Asioista sovittiin hyvässä hengessä ja laukussani oli nippu uuden toimeksiannon papereita. Joimme vielä toimittajien kanssa pikaiset kahvit ja vieras oli valmis lähtemään.

Vanha kirkkopuisto ja sitä ympäröivät kadut: Annankatu, Bulevardi, Yrjönkatu ja Lönnrotinkatu rakennuksineen on mielestäni pala kauneinta Helsinkiä. Vanha kirkko rakennettiin väliaikaiseksi kirkoksi, mutta onneksi kirkko ja sitä ympäröivä puisto (entinen hautausmaa) ovat yhä paikallaan. Kaupunki ja kaupunkilaiset tarvitsevat tiiviit korttelinsa, mutta myös puistikkonsa ja torinsa – aukeat huilipaikkansa. Arvostan monia asioita nykyisessä kotikaupungissani Hyvinkäässä, mutta välillä on ikävä sinne entiseen: Hertsikan kaduille ja kallioille, lyömään palloa Haapaniemen kentälle Kallion kundien ja friidujen kanssa, luentojen väliajoille Porthaniaan …   Kun kova Helsinki-ikävä yllättää, otan kirjahyllystämme käsiini vaimolta saamani mahdottoman hienon lahjakirjan ”Hetki Helsingissä” (Wenzel Hagelstam, Katja Hagelstam, Roosa Toivonen). Kirjan ja sen kuvien mukana vaellan läpi koko Helsingin, Kalliosta Eiraan ja sieltä Bottan ohi Töölöön ja Huopalahteen, pitemmällekin. Seutulippua ei tarvita tälle matkalle eivätkä ratikat ja bussit ole koskaan myöhässä.

Kustannustalo

Porraskäytävässä

Porraskäytävän ikkunasta

Annankatua

Annankadun vaijerileikki

Lönnrotin patsas ja Lönnrotinpuistikko

Vanhan kirkon puistoa

Kalevankatua

Kiva logo Simonkadulla

Haapaniemen kentällä pesäpallo-ottelussa vastakkain Herttoniemen Urheilijoiden ja Pallo-Tovereiden juniorit, v.1957 (Kuva: Unto Könönen)

Haapaniemen kenttä (nyk. Väinö Tannerin kenttä) v. 1957. Lukkarina veljeni Esa Könönen. Kuva: Unto Könönen

Read Full Post »