Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kevätluonto’

Pitkät alushousut saivat jo joutaa pyykkikoppaan ja lopulta pestyinä vaatekomeron taaimmaiseen pinoon. Kevät ja lämpimät säät olivat viimein tulleet. Lumet olivat aukeilta nopeasti sulaneet, lunta oli enää vain metsissä, kinoksissa ja varjopaikoissa. Hiihtokansa irroitteli suksiensa pitoteippejä ihmeissään; hetki sitten tuota myötälettä vielä laskettiin trikoot paukkuen. Nyt pelloilla lainehti tulvavesi ja ääntä pitivät päivä päivältä runsastuvat muuttolinnut. Kuovikin oli jo ehtinyt lokkien, laulujoutsenten, kurkien, peipposten, kottaraisten ja västäräkkien seuraksi. Neitsytsaarentiellä luontoharrastajat kuvasivat ja kiikaroivat; kirjoittaja oli yksi heistä.

Koiraihminen saa luontevasti juttuseuraa toisesta koiranulkoiluttajasta, kun kävelyreitit osuvat kohdakkain. Niin kuuluu ollakin. Olen usein ihmetellyt, että syrjäisillä ja hiljaisilla metsäteillä tai pellonreunalla syntyy myöskin sosiaalista kanssakäymistä, kun tienoon ainoat kaksi kulkijaa tai luonnonharrastajaa kohtaavat toisensa. Ehkä aloitetaan varovasti  säästä, mutta keskustelu saattaa edetä mitä syvällisimpiin aiheisiin naurulokkien syöksyessä ympärillä ja multaisen maan erittäessä ilmoille aromejaan. Toisin on ruuhkaisessa kaupungissa; ihmisiä vilisee ohitse yhtenä nauhana, mutta puolituttujakaan ei välttämättä edes tervehditä. Yksinäisen ei siis kannata seuranpuutteessaan luottaa kaupunkiin, tanssilattiaan, ruuhkabussiin tai työpaikan kynävarastoon, parasta lähteä kiikaroimaan tulvapellon jouhisorsaa. Pian saat juttukaverin vierellesi, joka tosin tuntee lajeja sinua enemmän tai jolla on putkessaan pidempi polttoväli. Kaikella on hintansa.

Vuosikymmenien jälkeen pääsin käymään Helsingin Vanhankaupunginkoskelle. Ja millaisena ajankohtana; huhtikuinen ilta oli melko lämmin, aurinkoinenkin ja Vantaanjoen virtaus huipussaan. Koski ja putous olivat mahtavia. Vaimoni ei ole milloinkaan viihtynyt koskien ja kanjonien äärillä, mutta urhoollisesti hän mukanani kulki ja piti hihastani kiinni, jos menin innoissani liian lähelle kosken pärskeitä. Paikka oli kovasti muuttunut sitten pikkupoikavuosieni. Linnustossakin oli tapahtunut muutoksia. Ei Viikin pelloilla ja niityillä ennen tavattu valkoposkihanhia, tai eivät ne ainakaan täällä pesineet. Tässä viikonvaihteessa kevätluonto heräsi ja muuttolinnut palasivat. Luonto järjesti komeat huhtikuun hulinat. Halusi varmaan hyvitellä, kun oli muutaman viikon myöhässä.

Tulviva Kytäjoki

Tulviva Kytäjoki (jokiuoma tummassa vyöhykkeessä kuvan keskiosassa)

Kurjet

Kurjet

Lajitoveri

Lajitoveri

Joutsenet

Joutsenet

Peloton vaakku

Peloton vaakku

Vanhankaupunginkoski 1

Vanhankaupunginkoski 1

Vanhankaupunginkoski 2

Vanhankaupunginkoski 2

Vaimo

Vaimo

Vanhankaupunginkoski 3

Vanhankaupunginkoski 3

Vanhankaupunginkoski 4

Vanhankaupunginkoski 4

Valkoposkihanhet

Valkoposkihanhet

Ensimmäiset sinivuokot

Ensimmäiset sinivuokot

Read Full Post »

Join pikaiset aamukahvit ja reppua pakatessani keittelin kuumaa mehua matkaevääksi. Pitkäperjantain aamuun kevätluontoa tarkkailemaan lähtisivät mukaani tyttäremme J-lapset. Hienoa, että vielä lähtivät – J-pojan ajasta kävivät jo kovaa kilpaa hänen kaverinsa pleikkareineen ja tietokonepeleineen. Pääsiäisen säästä ei ollut ennustettu kovin keväistä, mutta pitkäperjantain aamu oli parempi kuin uskalsin odottaa.

Heti matkamme alussa näimme pellonreunan tummaa metsää vasten kolmen laulujoutsenen lentävän itään päin. Ei yhtään hullumpi avaus. Kytäjoella pysähdyimme katselemaan telkkäpariskuntaa. Jalkauduimme tulvapellon tuntumaan ja kehotin sekä katselemaan että kuuntelemaan. Pellolla ruokaili muutama kottarainen ja korkeuksista kuulimme kiurun sekä töyhtöhyypän ääniä. Lapset tuskailivat kiikarin kanssa. Taisi kiikarin tarkennus jäädä vähän epäteräväksi, mutta jostakin kaikki on aloitettava. Se mitä kiikarilla näkee ei nyt ollutkaan kaikkein tärkeintä – pelissä oli mukana paljon muutakin. Luin aamun lehdestä espoolaisen Kristiina Hyvärin hienon mielipidekirjoituksen luonnon tarkkailusta (”Luonnon tarkkailu rauhoittaa ihmistä” HeSa la 6.4). Ilahduin kirjoituksen selväsanaisesta analyysistä ja luonnon tarkkailun puolustuspuheesta. Jaoin samat tuntemukset ja tunsin pellonreunalla, lapsenlasteni ympärillä jotakin ylevää, mutta hetken päästä tunsin myös nykäisyn hihassani: ”Koska me saadaan sitä kuumaa mehua?”

Mehu- ja evästauko pidettiin kosken partaalla. Testailin uutta ultrazoomikameraani – ja totta vie, tuo lintuhan saatiin kameran sensorille ja siitä tietokoneen ruudulle ihan tunnistettavana! Yli parituntinen luontoretkemme oli kohta päättymässä. Taivas tummeni ja pian alkoi sankka lumisade. Pitkäperjantain retkemme oli onnistunut – se ei ollut kenellekään kärsimystä.

Pääsiäinen

Tulppaanit

Kevät saa odottaa

Kytäjoen urostelkkä

Sisarellista apua

Jo näkyy

Evästauko

Read Full Post »

Pian se taas alkaa. Kevään tulo on jo nähtävissä, ja samalla kasvaa rauhattomuus. Kohta on mentävä termarit kuumaa juomaa täynnä peltojen ja jokien reunoille kevättä ja muuttolintuja ihmettelemään. Joka kevät sama rumba – kaupungissa ei voi olla töiden jälkeen eikä upeina viikonlopun aamuina. Kevään ja mullan tuoksu tunkee läpi betonin ja ottaa valtaansa.

No, itse en ole varmaankaan pahimmasta päästä, mitä tulee kevätintoilijoihin. Taidan vielä ymmärtää, että elämässä (ja keväässä) on paljon muutakin kuin uuden lintulajin tapaaminen ja kuran kantaminen kotiin. Kuvausvälineeni ja kiikarini ovat kohtalaisen vaatimattomia – ja itse asiassa, olen päätynytkin siihen ajatukseen, että tuo välineistö on vain pakollista rekvisiittaa minun osallani. Tärkeintä on päästä luontoon näkemään kaikkea, mikä liittyy luonnon heräämiseen.  Kuvaan eri kohteita, jos siltä tuntuu, mutta myös nuuhkin eri tuoksuja ja annan aikaa myös kasvien katselemiseen. Kasvit ovat siitä kiitollisia, etteivät ne karkaa katsojalta. Ei tarvitse hosua, kun ihailet näsiän upeita kukintoja.

Viihdyn luonnossa yksin, mutta mukavaa on viedä kevätluontoon lapsenlapsiani ja nähdä, kuinka luontokipinä tarttuu myös näihin pieniin. Keväällä täytyy nähdä samat asiat joka vuosi, tietyt muuttolinnut ja tiettyjen kasvien nouseminen. Viime vuonna taisin missata pajusirkun! Se oli paha moka. Tänä vuonna asia korjataan – ehkä Juliuksen, Jeminan tai Lemmyn kanssa.

Read Full Post »