Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kesä’

Kun on kesä – sään puolesta vieläpä ihan kelvollinen – ei se tunnukaan kesältä. Mökkiverannan korituolikin painaa selkää. Tai eihän se selkää voi painaa, koska se ei tue alaselkää ollenkaan! Selkä kipeytyy aina, kun kuistilla iltaa istumme. Vastako nyt sen huomasin? Vaimoni mielestä korituolimme ovat nyt ja aina olleet tosi mukavia. Miten voi olla niin erilaisia näkemyksiä! Samassa perheessä. Lintuja pesii ja hyörii touhukkaina kolmessa mökkimme neljästä pöntöstä, mutta sehän on onnetonta – vaivalla ripustamani ja siivoamieni pönttöjen täyttöaste vain 75 %, jos oikein laskin. Miten kaikki oli ennen toisin! Nuo pihalaatatkin alkavat vaikuttaa ihan kulahtaneilta. Ei maistu halkojen hakkaaminen, ei kesäjuomakaan. Mistä oikein kiikastaa? Sanopa se hyvä lukijani. Kyllä kirjoittajakin jotakin ihmisluonnon päälle ymmärtää, kyllä vain. Mutta vie todella aikansa, ennen kuin kaiken oivaltaa ja alkaa olla valmis työelämän jälkeiselle ajanjaksolle, eläkeläisen pakolliseen downshifting-vaiheeseen  –  ja on jotakuinkin sinut myös vanhenevan kroppansa kanssa.

Mökillä huomaan yhä useammin hakeutuvani yksinäisille vaelluksilleni mökkitien ympäristöön, vaikka tiedän, että iso pino metrisiä koivuhalkoja odottaa pihallamme klapien tekijää. Tuskin alkuun päästy, vasta metrin verran pinoa liiterin järven puoleisella seinustalla. Sepeliäkin voisi poluille levittää, onhan tuo jäljellä oleva kasa vielä kohtalainen. Ei ole tarkoitettu, että kasa jäisi tonttimme reunaa koristamaan. Vedenhakupaikka vaatisi ehdottomasti rappuset, mutta kun ei ole niitä tarvikkeita. Saimme sentään hankittua paikallisesta rautakaupasta uutta maalia pihakalusteisiin, ja jostakin löysin tarmoa rapsuttaa pois vanhat maalit kahdesta penkistä ja pöydästä. Sitten astui kehiin maalarimestari (vaimoni), joka näytti tekemisen mallia. Ei hänelle riittänyt kalusteiden maalaus – samalla sudilla ja samalla vauhdilla vedettiin myös liiterin seinää ja betoniset, värinsä jo menettäneet kukkatolpat. Mikäs vaimon touhutessa, lähes kuusi vuotta miestään nuorempi. On hänelläkin liki kroonista käsisärkyä, mutta ei sitä aina esille tuoda, kuten eräät siinä vieressä. Nuorin lapsenlapsemme saatiin pari viikkoa sitten mökkiviikonloppuna seuraksemme – ja se todella ilahdutti, myös mökin vanhinta (alkoi jo melkein naureskella)!

Onko elämäni ollut jopa liian helppoa, ilman suuria vastoinkäymisiä? Ehkä osittain, mutta tiedän kyllä aikoinani ahkeroineenikin. Työn ohessa on kannettu aamulehteä, oltu sivutoimisena talonmiehenäkin (vaimo porrassiivoojana), kun ensimmäistä asuntoamme säästettiin. Moniko olisi tehnyt makuuhuoneestaan pimiön ja raahannut sinne naapurimiehen kanssa painavan reprokameran, kun lisätöitä hankittiin AV-tuotteilla alle nelikymppisenä? Sittemmin yrittäjänä vakiopaivän pituus oli vuosikymmenien ajan 10-11 tuntia. Ja lomat olivat, mitä olivat. Sehän tässä kai nyt kiikastaakin! Tarvitaan yhä – ja kaipaan yhä nuoruuden rääkkiä! Tarvitaan verta, hikeä sekä kyyneleitä, että elämä taas maistuu! Pitäisikö mökille saada myrskytuuli paikkoja myllertämään, ja kasapäin lisää hyttysiä pistelemään ihminen hereille? Muistan äkkiä tuoreen käyntini hyvinkääläisessä hoivakodissa. Asukkaat oli koottu istumaan rinkiin, ja hoitajaneitonen heitti Tuoville hernepussin. Pussi lähti varovaisilla heitoilla kiertämään ryppyisistä käsistä toisiin. Kaikki vanhukset olivat pian leikissä mukana, nekin, jotka yleensä vain tuoleissaan torkkuvat. Hernepussi herätti uneliaimmankin vanhuksen. Nyt tarvitsen pikaisesti oman hernepussini, joka herättää ja saa pistellä hyttysparven lailla. Kyllä se siitä taas lähtee. Jos, hyvä lukijani, olet malttanut pysyä mukanani, tahdon kiittää sinua seurasta ja vuodatukseni kuulemisesta. Minua kirjoittaminen helpotti. Kiitokseksi sinulle on alla jokunen valokuvani kotimaan alkukesästä – kesän parhaimmasta vaiheesta. Ja siitä luonnon kauneudesta, joka on tarjolla meille kaikille, vaikka vain pienen hetken.

Alkukesän vehreyttä. Ilta Tammelan Heinijärvellä

Alkukesän vehreyttä. Ilta Tammelan Heinijärvellä

J-tyttö ja isoäiti matkalla mökille

J-tyttö ja isoäiti matkalla mökille

Metsätähdet

Metsätähdet

J-tyttö ja tikat

J-tyttö ja tikat

J-tyttö kutsuu peliin

J-tyttö kutsuu peliin

Yhden pihapöntön kirjosieppo, koiras

Yhden pihapöntön kirjosieppo, koiras

Kirjosieppo, naaras

Kirjosieppo, naaras

Laulurastaan poikanen (oletan)

Laulurastaan poikanen (oletan)

Telkkäemo ja poikaset

Telkkäemo ja poikaset

Kukkopillit

Kukkopillit

Mökkipihaa

Mökkipihaa

Punarinnan poikanen

Punarinnan poikanen

Leinikit

Leinikit

Mies ja penkki

Mies ja penkki

Maalarimestari

Maalarimestari

Syreenit

Syreenit

Pihan oravakaveri

Pihan oravakaveri

Vanamot

Vanamot

Juhannusruusut

Juhannusruusut

Read Full Post »

Astelin kaupungin laidalla pellon reunaa yhtenä kesän kuumimpana päivänä. Heinä oli pellolta korjattu aikaa sitten, mutta kuivan heinän tuoksu oli vielä jäljellä. Teki mieli heittää paita pois ja tehdä vähän isompi kierros pitkin Vantaanjoen vartta elokuun toisena maanantaina. Mökkitouhut olivat varmaankin miehen väsyttäneet, ei ollut puhtia riisua paitaa päältä. Oli ihan hyvä näinkin, kunhan aurinko vihdoin paistoi ja lämmitti, eikä ollut kiire minnekään. Joenvarren pensaikoista ei kuulunut enää lintujen ääniä, kesantopellon nuori pensastaskukin oli jo varmaan siirtynyt etelämmäksi pois syntysijoiltaan. Vielä pari viikkoa sitten se lenteli touhukkaana ohdakekukintojen ja aidanseipäiden väliä ja tarkkaili kiinnostuneena reviirilleen tullutta muukalaista. Sänkipellon viereisen ohrapellon tähkät olivat jo saaneet rusehtavaa väriä – pian olisi viljankorjuun aika, ja pian olisi aika valmistautua sanomaan kesälle hyvästit. Kesälle, jota ei oikein ollutkaan?

Olihan se kesä toki tänäkin vuonna! Ja ties miten kauan vielä jatkuukaan, kunhan ei anneta meteorologien veikata enää yhtään mitään. Ennuste on ollut usein pettymys. Alku- ja keskikesä pysyi koleana lupaavista ennusteista huolimatta. Mutta koleakin kesä voi olla täynnä aktiviteetteja – täyttä kesää. En voi vaimoni kanssa ylpeillä kesäpassimme täyttymisestä Kuhmon konserteista, Savonlinnan oopperoista, en pitsiviikkojen tai kesäteattereiden leimoista, en Sastamalan Vanhan Kirjallisuuden Päivistä. Taitaa oma kesäpassimme täyttyä enemmänkin mäntysuovan roiskeista, koivuhalon säleistä ja tuohenpalasista, aamupalan sipulinvarren renkaista ja märkien varpaiden painalluksista – niistä tavallisista mökkiläisen kesäaskareista ja -huveista. Yksi kesäpassimme leima on kuitenkin mainittava erikseen: Tammelan Mustialassa joka vuosi pidettävien Hakkapeliittatapahtumien tunnelma ja muistot! Tapahtumaa ei ylenmäärin mainosteta, mutta viesti on kulkenut vuosien aikana maailman joka kolkkaan. Ainakin japanilaiset turistit olivat löytäneet Mustialan ja Anderssonin rouvan tarjoamat räiskäleet. Hakkapeliittatapahtuma on erikoinen spektaakkeli; se on paluu 1600-luvulle ja kunnianosoitus Tammelan väestölle, se on pukuperformanssi, non-stop teatteri, markkinapaikka, musiikkia ja perinneruokaa – ja alamaista kumartelua alueella liikkuvalle kuningasparille.

Kun oikein pinnistän muistiani, saimme leimoja passiimme myös Urjalan, Turun ja Piikkiön käynneiltä. Tulihan niitä! Kaikki käynnit avarsivat ja antoivat myös uskoa parisuhteen jatkumiselle. Piikkiön lähellä suhde oli koetuksella, kun kännykän navigaattori ohjaili aina vain samalle ympyrälenkille ja kartturi tarjosi omaa ratkaisuaan – eikä kumpikaan kelvannut kuskille! ”Aja lounaaseen”, oli navigaattoriäänen vakio-ohje! Oli viimein pysähdyttävä ja saatava tiellä kulkevalta pojalta selväsanainen tieto siitä, missä oikein olemme. Oikea suunta helpotti ja aikanaan suoriuduimme taas takaisin mökillemme. Kesäpassimme viimeisellä sivulla on henkilökohtaiset merkintäni. Niitä on kaksi. Toinen sattui mökkitiellä, kun tein aamulenkkiäni ja sihtailin kameralla karhunputken kukintoa, vähän kuin koemielessä. Hyvin pian juuri samalle kukinnolle asettui komea ritariperhonen! Mistäs tiesit tänne tulla? En voinut kuin ihailla, ihmetellä ja kuvata. Jos kesään lasketaan mukaan myös toukokuu, saan sieltä passiini  kaikkein parhaimman merkinnän – leiman ja luvan jatkaa elämääni onnistuneen sydäninfarktioperaation jälkeen. Ihminen unohtaa nopeasti niin suuret kuin pienet tapahtumat ja kokemukset. Ei se kesä mikään kolea ollut. Ja jos olikin, onko sillä lopulta niin suurta väliä?

Ravintola Pinella, ruokapaikkamme Turun käynnillä

Ravintola Pinella, ruokapaikkamme Turun käynnillä

Piikkiön kirkko

Piikkiön kirkko

Katson maalaismaisemaa, Tammela

Katson maalaismaisemaa, Tammela

Kesäaamun mökkitie

Kesäaamun mökkitie

Vuohenkello järven rannalla

Vuohenkello järven rannalla

Vadelma kypsyy

Vadelma kypsyy

Ritariperhonen

Ritariperhonen

Mökkipihan mehikukka

Mökkipihan mehikukka

Sulka vedessä

Sulka vedessä

Mökkipihan punarinnanpoikanen

Mökkipihan punarinnanpoikanen

Kesäilta

Kesäilta

Sotilaat tulevat, Hakkapeliitat 2015

Sotilaat tulevat, Hakkapeliitat 2015

Sotilaiden leiri, Hakkapeliitat

Sotilaiden leiri, Hakkapeliitat

Harjanmyyjä, Hakkapeliitat

Harjanmyyjä, Hakkapeliitat

Saippuankeittäjä, Hakkapeliitat

Saippuankeittäjä, Hakkapeliitat

Tärkeillä ostoksilla, Hakkapeliitat

Tärkeillä ostoksilla, Hakkapeliitat

Räiskäleiden paistajat, Hakkapeliitat

Räiskäleiden paistajat, Hakkapeliitat

Lyhtyjä kaupan, Hakkapeliitat

Lyhtyjä kaupan, Hakkapeliitat

Laulajatytöt, Hakkapeliitat

Laulajatytöt, Hakkapeliitat

Nuori seppä, Hakkapeliitat

Nuori seppä, Hakkapeliitat

Kuningaspari, Hakkapeliitat

Kuningaspari, Hakkapeliitat

Read Full Post »

Teimme nopean päätöksen: mökille ja heti, kun oli vielä kesä! Elokuinen perjantai oli paljon ennustettua parempi, nyt saivat Lopen puolukat vielä odottaa kerääjiään – iltasauna ja -uinti houkutti enemmän rankan työviikon jälkeen. Vaimo oli pakannut kaikki valmiiksi, kuin aavistaen lähtömme jo perjantai-iltana. Matkalla tunnelmaa nostatti puhelintoivekonsertti ja vierailijan, Jukka Kuoppamäen empatia sekä tarinointi kappaleittensa syntyvaiheista. Kun inspiraatio iskee ja uuden hittikappaleen sävelet alkavat muotoutua, on idea saatava heti kirjattua. Mistä paperia ja kynä siihen hätään? No vaikkapa taiteilijan lippiksen hikinauhan alta, sinne varta vasten piilotettuina ja rullattuina!

Merkillinen on suomalainen mies; aina pitäisi olla jotakin tekemistä, mökilläkin. Puiden kaatamista, pilkkomista, vääntämistä ja kääntämistä, nikkarointia tai maalaamista – silloin tuntee olevansa pelissä mukana ja ansaitsevansa kuistilla istumiset. Lauantaina sitä tekemistä sai kirjoittajalle edustaa soutelu ja kalastaminen, pitkästä aikaa. Vene vain matkaan ja tuonne parhaille kalapaikoille. Matka keskeytyi kuitenkin äkkiä. Huomasin toisen hankaimen vähän lonksuvan, ja hetken päästä ruuvit pettivät ja koko hankain kolahti veneen pohjalle. Vanhaksi käynyt ruuvien kiinnityspalikka ajelehti vedessä hyvän matkaa veneestä. Voi harmi. Takaisin rantaan yhdellä airolla ja hankain kuntoon! Kaikki kävi nopeasti kuin Formula-tallissa ja olin pian uudelleen kalapaikoilla. Saaren luona vihdoin nappasi! Varmaan melko iso hauki, kun noin siimaa kuljetti ja vapaa vetkutti. Kelasin saalista hiljakseen kohti venettä, siima oli yhä kireänä, mutta sitten – ei enää kireyttä, saalis oli päässyt irti. Jättihauki jäi saamatta.

Elokuun loppu on vähän haikeaa aikaa, ainakin kirjoittajalle. Yöt pimenevät ja viilenevät, ei ole oikein kesä, muttei vielä syksykään. Järvi on aamulla usvan peitossa, vastarantaa ei näy, kunnes vähitellen aurinko lämmittää usvan pois. Kasvit alkavat värjäytyä ruskean ja oranssin sävyisiksi. Muutokset näkyvät jo saniaisissa, pihlajan lehdissä ja mustikan varvuissa. Paikkalintujen ääntelyä säestää vain kuusikossa lymyilevä punarinta vienolla tiksutuksellaan. Lokitkin ovat hiljenneet. Suruvaippa lentelee vielä pihapiirissä yhtenä kesän viimeisistä päiväperhosista. Saimme kuitenkin tänä viikonloppuna nauttia yllättävästä lämmöstä, mahdottoman hienosta kuutamosta ja auringonlaskuista (ja toistemme seurasta!), ikään kuin luonto olisi lohduttanut aarteillaan kesän hyvästelijöitä. En saanut elokuun haukea veneeseen enkä saanut kuvaani Aamupostiin pienten kalamiesten seuraksi – mutta sain elokuun hauen juttuni otsikkoon! Kirjoittajalle se riittää oikein hyvin.

Matkalla mökille, viljantähkät Kormun pellolla

Puolukka kypsyy

Horsma

Kesän vehreyttä vielä elokuussa

Akrobaatti

Saaren luona se nappasi

Ulkotulet

Nuotio

Auringonlasku

Read Full Post »

Balkanin niemimaalta tulee isoja komeita miehiä ja naisia, mutta tulee sieltä myös helleaaltoja, jotka yltävät aina Suomeen asti. Ja vielä silloinkin, kun kesä alkaa taittua syksyksi. Elokuun viimeinen hieno viikonloppu oli kuin kertaus menneeseen kesään, johon mahtui helteitä, mutta myös rankkasateita ja ukkosia.

Lauantaiaamuna kello yhdeksältä oli lämpöä jo 19 astetta, ja päivästä näytti todella tulevan niin kaunis ja helteinen kuin oli ennustettu. Mutta ne peijoonin puut. Ei niitä rankoja voinut jättää maahan mätänemään. Siispä loppukiri ja käsipelillä vain pölleiksi ja viimein klapeiksi, vaikka kuinka hellepäivä houkuttelisi muihin askareisiin, jos ylipäätään mihinkään. Kun urakka saatiin aluilleen, ei sahaamista ja pilkkomista olisi malttanut lopettaa. Tuntien huhkimisen jälkeen niin mies kuin vaimo alkoivat olla talutuskunnossa vinoine niskoineen, mutta pienen levon ja saunan jälkeen kroppa taas oikeni ja jalat kantoivat liki entiseen malliin. Kuistilla, sysimustassa yössä ennen nukkumaan menoa testattiin vielä muistia tietovisassa pienen napostelun ja juotavan kera.

Elokuinen mökkijärven kesäpäivä on ääniltään aivan erilainen kuin keväällä ja alkukesällä. Sekö saa mielen välillä haikeaksi, lintujen äänien katoaminen, hiljaisuus, autiuus? Sain kirjattua vain korpin raakkumisen, laulujoutsenen muutamat torventöräytykset ja harvojen harmaa- ja kalalokkien satunnaiset kailotukset. Mutta yksi siivekäs on aika jännä tapaus. Se tulee aina ajallaan ja ääntä lähtee: käpytikka koputtelee mökkimme läheistä kelopuuta aina sunnuntaisin klo 15. Joka sunnuntai, tasan klo 15! Kun seuraavan kerran kuulemme tikan rummutuksen, olemme jo syyskuussa. Elokuun viimeinen viikonloppu jätti suuhun kesän maun, joka säilyy pitkään syksyn viimoissa.

Saunakamarin ikkunasta (Kuva: Ritva Könönen)

Petuniat ilta-auringossa

Halkoja halkoja

Vielä on urakkaa jäljellä

Saunakaveri

Vähän myöhemmin

Sunnuntain saderintama

Syksyn merkki

Matkalla kotiin, Portaan kylän lampaita

Read Full Post »

Onhan tätä kesää jo riittänyt, mutta silti lähestyvä syksy saa jotenkin alkuloiseksi. Suomen kesä alkaa usein vasta juhannukselta, sitten on hetken auringonottosäitä ja pian huomaat  kulkevasi metsässä poimuri tai sienikori kourassasi – on elokuu! Kohta on tehtävä vaatteiden inventaario ja nostettava palttoot esille. Eivät ne kesät ennen näin lyhyitä olleet? Haikeutta tuo myös maailman monet murheelliset tapahtumat ja kotimaan tunnettujen ihmisten poismenot.

Kun julkisuuden henkilö kuolee, se tuntuu usein järkyttävämmältä kuin tavallisen rivimiehen tai -naisen menehtyminen. Artisteista oli nyt Pekka Tammilehdon, alias Topi Sorsakosken vuoro. Siinä taisi olla pidetty esiintyjä, elämäntoveri ja monen ystävä. En ole musiikin suurkuluttaja, mutta yritän muistella Sorsakosken elämänvaiheita, häneen liittyviä lööppejä ja tietenkin Topin musiikkia. Jos ei Agents-yhteistyötä ja Agentsien aikaisia kappaleita oteta lukuun, sain hakuvarren päähän kappaleen “Kulkukoirat”, jonka kappaleen Topi esittää yhdessä Reijo Taipaleen kanssa. Löydän kappaleen helposti YouTuben kautta ja laitan nauhoituksen soimaan työpaikkani tietokoneelta.

En päässyt teemasta eroon. Olin aloittanut työpäivän jo aikaisin aamulla ja katsoin saavani luvan mennä, työpaivän loppupuolella, vähän syvemmälle Topin musiikkiin ja elämään. Pian koneeni ruudulla lauloivat Kulkukoirat-laulua Topi, Reijo ja Kari Tapio. Hieno kappale ja komean karhea yhteisesitys! (alunperin ”Desperados Waiting for A Train”). Tämä trio todella otti yleisönsä ja herkisti kuulijat lähes hartaaseen tunnelmaan. He osasivat asiansa. Nyt on heistä vain yksi jäljellä. Yritin löytää kappaleen suomenkielisten sanojen tekijän ja viimein taisin löytääkin: Juha Tapaninen. Sanotaan mitä hyvänsä kevyestä musiikista, sillä on suuri tehtävä ihmisen hyvinvoinnissa ja arjen ilahduttajana. On hetkiä, jolloin musiikki toimii ylivoimaisena terapeuttina. Yksi kansallinen, hyvien tunnelmien tekijä, Topi Sorsakoski, on poistunut keskuudestamme. Kiitoksia Topille upeista soundeistaan ja hyväntuulisesta, persoonallisesta olemuksestaan!

On kesäyö

Read Full Post »

Kalenterin mukaan on kesäkuun puoliväli. Sää ei kuitenkaan aivan vastaa sitä, mitä odottaisi kesäkuun puolivälin päiviltä. Luonnossa kuitenkin kasvu ja muutokset tapahtuvat kuten jokaisena vuotena, oli sää sitten vaikka hieman koleampi. Pienen viilenemisen takia jää juhannusviikollekin ihasteltavaa: juhannusruusu ei ole vielä täydessä kukassaan ja taitaa lupiinejakin vielä jussina saada maljakkoon.

Kotipihalla lentelee linnunpoikasia niin, ettei sekaan mahdu. Yritin kuvata noin puolentoista metrin päästä ruokaa odottavaa talitiaisen poikasta, mutta ei tullut priimakuvia. Poikanen oli aina laukaisuhetkellä pihlajanlehden takana tai oli kääntänyt päänsä poispäin. No, aina ei voi onnistua. Yksi, ennen niin arka lintu, on yllättäen kesyyntynyt metsistä ja pelloilta piha- ja puistolinnuksi – sepelkyyhky. Eilen Malmin hautausmaalla astelin sepelkyyhkyn kanssa samaa tahtia multakasalle, välimatkaa meillä oli metrin verran. Kyyhky viihtyi seurassani oikein hyvin.

Kotipihalla voin ihailla monia vaimoni istuttamia monivuotisia kasveja ja kesäkukkia. Sammalleimu on perennoista varmasti värikkäimpiä ja kukkii koleanakin vuonna. Luulen, että jo lapsuuden kotipihallani Leppävaarassa ihastuin tuohon upeasti kukkivaan, matalaan kasviin. Taidankin jussina ottaa yhden lasillisen sammalleimun kunniaksi – ja toisen kesälle, luonnolle, ystäville ja naiselleni!

Sammalleimu

Read Full Post »

Joko kesä todella alkoi? Vieläkö saadaan räntää silmille? Tuntuu uskomattomalta, että kolea kevät voi hetkessä muuttua kesäksi! Parissa päivässä mullan alta on työntynyt lähes kaikki tutut lajit kasvaakseen edelleen täyteen mittaansa. Jos tuomea pitää mittapuuna, on eteläisen Suomen kevät aika lailla ajallaan. Vanhat kasvikirjat toteavat tuomen kukkivan aivan toukokuun lopuilla (koulujen päättyessä), mutta kyllä jokainen luonnon tarkkailija on todennut, että tuomi voi hyvinkin kukkia jo toukokuun puolivälissä. Ja sitten pian on vuorossa sireenit ja metsäkukista leinikit, metsäkurjenpolvet ja horsmat. Siinä se kesä sitten olikin! Luonto voisi hyvin jaksottaa paremmin niin kasvien nousemista kuin lintujenkin pesimä- ja lauluaikaa – kaikki tapahtuu niin mahdottoman nopeasti.
Hyvä kuitenkin, ettei luonto etene ihan yhtä nopeasti kuin Anttilan keväthuumaus -laulussa, jossa sanoittaja on laittanut samaan nippuun niin kuikan poikaset, vuokot, leinikit ja lehdokit. Jotain rajaa sentään! Mutta juuri tällä laululla on hyvä startata kesä käyntiin.

Tuomi kukkii

Read Full Post »