Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kehnäsieni’

Mies meni metsään, kun oli mitä hienoin syyskuun alkupuolen ilta. Pakastimessamme oli vielä tilaa metsäsienille. Saisinpa nyt kopan täyteen herkku- ja punikkitatteja, joista siippani valmistaisi mainioita sienruokia sitten myöhemmin loskakelien aikaan. Haperotkin kelpaisivat oikein hyvin, ja vähän myöhemmin olisi suppiloiden ja kangasrouskujen vuoro. Vaihdoin jo toimistollamme metsäkamppeet päälle. Kukaan ei estellyt iltapäivällä metsään lähtijää; työt oli siltä päivältä saatu hyvälle mallille. Suosikkimetsäni löytyy Hausjärven puolelta; hyväpohjainen kuiva kangasmetsä, jonka puita on harvennettu maltilla. Käyntini ei ollut turha – sain jopa isokokoisia kantarelleja metsän reunan heinikosta haperoiden ja kehnäsienien täyttämään sienikoppaani.

En halaile metsän puita enkä suukottele sammalta (paitsi joskus kaatuessani), mutta metsä on miehelle muutakin kuin paikka, mistä kerään sienet ja marjat. Harppoessani maatuvan kelohongan yli kohti virheetöntä kangashaperoa ajattelin samalla, olemmeko me suomalaiset nähneet metsän kaikki mahdollisuudet? Tuskinpa vain. Metsä ja puut ovat liian lähellä meitä ja puuta on liian paljon. Asiathan menettävät merkityksensä, kun kohdataan yltäkylläisyys ja runsaus. Olisiko metsästä koko kansakunnan ja kansantalouden uudeksi nostajaksi? Nyt hehkutetaan puusta saatavaa biopolttoainetta. Ehkä se on siinä, mutta tarvitaan myös lisää puurakentamista, puunjalostamista, puujätteen ja pienpuun hyväksikäyttöä, uudentyyppistä puunkorjaamista ja tietenkin enemmän marjojen ja sienien talteenottoa? Sienestäjänä ihmettelen, miten yhä vain saa lukea uutisia myrkkysienien aiheuttamista ihmisuhreista. Ei mikään ihme, kun mediassa ja tietokirjoissakin sattuu usein virheitä sienikuvauksissa. Viimeksi NYT-liitteessä (30.8.–5.9.) oli vääränlainen kuva tappavasta valkoisesta kärpässienestä (kuvassa heltat virheellisesti tummat!). Kyse oli artikkelista, jossa pyrittiin oikaisemaan tietokirjan virhettä. Artikkelista jäi kuitenkin mieleeni vain kuva väärästä sienestä kärpässienen nimen yhteydessä. Metsään meni sekin yritys.

Mies pakkaili autoaan mökkinsä pihalla viikonlopun kotimatkalle. Mökkinaapurimme Seppo tuli juttelemaan ja haroi samalla tuuheaa tukkaansa vähän huolestuneen oloisena. ”Nyt ne hirvikärpäset ovat tulleet mökkipihaan. Löysin tukastani muutaman”, huudahti naapuri. Ei kai nyt sentään? Toki niitä vintiöitä tapaa mökkitien toisella puolella siellä ryteikössä, mutta ei vielä mökkien pihoilta. Ei ainakaan yli 20 vuoteen. Naapurimme arveli, että olisiko jokunen hirvi uinut mökkirantaan ja tuonut hirvikärpäsiä pihapiiriin. Ei ihan mahdotonta. Mutta luulin tietäväni, miten juttu meni. Mökille tullessa olimme käyneet Lopen metsissä puolukoita keräämässä, ja siellähän niitä hirvareita riitti – ja kiinni kävivät. Perusteellisesta puhdistamisesta huolimatta muutama vapaamatkustaja oli tullut autossamme aina mökille asti, ja oli ehkä singahtanut ovia avatessa naapurin puolelle. Ei niillä kärpäsillä ollut selässään Lopen kunnan logoa, mutta loppilaisia ne olivat. Pääsivät uuteen metsään – ja metsään meni Seppo-naapurin veikkaus!

 

Vihje aloittelevalle sienestäjälle:
• ota aluksi sieniretekelle mukaasi sieniä tunteva henkilö
• älä kerää ollenkaan valkoisia sieniä
• opi tuntemaan hyvin muutama ruokasieni ja kerää vain niitä
• putsaa sienet jo metsässä ja esikäsittele ne jo samana päivänä
• kerää sienet koppaan tai ämpäriin – muovikassissa sienet menevät huonoiksi

 

 

Suosikkimetsääni, Hausjärvi

Suosikkimetsääni, Hausjärvi

Jäkälät

Jäkälät

Kehnäsienet

Kehnäsienet

Nuori isohapero

Nuori isohapero

Punikkitatit (olisi pitänyt ehtiä muutama päivä sitten)

Punikkitatit (olisi pitänyt ehtiä muutama päivä sitten)

Lopen puolukoita

Lopen puolukoita

Ei kiitos hirvikärpäsiä

Ei kiitos hirvikärpäsiä

Jättitattia ihmettelemässä (herkkutatti)

Jättitattia ihmettelemässä (herkkutatti)

Kangastatit

Kangastatit

Kantarellit heinien kätköissä

Kantarellit heinien kätköissä

Valkoinen kärpässieni

Valkoinen kärpässieni

Kelot ja ruskan alkua

Kelot ja ruskan alkua

Variksenmarjat

Variksenmarjat

Kurjet mökkitien varrella

Kurjet mökkitien varrella

Viimeisiä kukkijoita, ketosilmäruoho

Viimeisiä kukkijoita, ketosilmäruoho

Kesän viimeisiä?

Kesän viimeisiä?

Read Full Post »

Radiossa Luonto-Suomen sieni-illan puffin pitänyt toimittaja hehkutti hyvää sienivuotta. Vähän ihmettelin hehkutusta. Kantarellifriikille vuosi varmaan oli hyvä, mutta monet tutut kangasmetsän sienet eivät näyttäytyisi tänä vuonna. Kaipasin sienikoppaani punikkitatteja, kangas- ja isohaperoita, herkkutatteja, voitatteja, kangastatteja ja kehnäsieniä – niitä ei ole näkynyt. Ehtisivätkö ne vielä nousta? Ai minkä kermaisen ja herkullisen muhennoksen vaimoni niistä kokkaa! Kylkeen muutama keitetty peruna, ja miksei, muutama kotitekoinen lihapulla lautasen toiselle puolelle. Persiljat somisteeksi, muuta ei tarvita. Ei edes ruokajuomaa!

En enää kerää aivan kaikkia sieniä, jotka kelpaisivat syötäviksi. Nuorempana olin melkoinen sieni-intoilija, mutta nyt putsaan koppaani vain vanhat tutut ja varmat tapaukset. Joskus innostuksissani kannoin kotiin hienoja sinivalmuskoita (ei tosin kovin paljon). Ne taisivat mennä pannulle muiden ei-ryöpättävien ruokasienien mukana. Aloin myöhemmin tutkia valmuskoitani sienikirjasta ja huomasin, että tattien ja haperoiden lisäkkeenä olimmekin syöneet haisuseitikkiä! Ovathan monet sienet vähän kuin Matti ja Teppo – erehtyä voi, vaikka ei missään nimessä saisi. Sienet on tunnettava varmasti. Haisuseitikki kelpaa hyvin tekstiilien värjäykseen, mutta ei oikein ruokapöytään (varsinainen myrkkysieni se ei ole).

Kun ei ollut tatteja ja haperoita, etsin viime viikonvaihteessa kantarelleja ja suppilovahveroita.  Aluksi en löytänyt kuin muutaman madon syömän kangasrouskun, mutta sitten päätin ottaa työvoiton. Hidastin askeleitani sammaleisen, juuri sopivan tuntuisen, melko avonaisen alueen sisällä ja aloin ”haravoida” aluetta systemaattisesti. Pysähtelin ja kumartelin, tarkensin katsetta heinien tyveen. Tuolta löytyi kantarelli! Ja tuolta lisää! Sain lopuksi muutaman litran tuoreita kantarelleja. Ei hassumpaa, kun paras kantarelliaika alkoi jo olla ohi. Innostuin löydöistäni ja kaarsin alueen laidalle, lähelle kuusikon reunaa. Mikäs se tuossa nousee? Suppilovahvero! Ja niitä on paljon, joskin vielä aika pieniä! Päivä oli pelastettu.

Korvasieniä voi kulemma ”kasvattaa” itsekin. Tempun pitäisi onnistua, kun hautaa maahan sanomalehteä, ja sitten vain kevättä ja satoa odottelemaan tuon myllerretyn maan luona. Onko sanomalehdellä väliä: Hesari, Satakunnan Kansa vai Forssan Lehti, sitä ei tarina kerro. En ole itse kokeillut, mutta tulen kokeilemaan herkkutattien kasvattamista. Aivan. Kaksi vuotta sitten kuvasin mökkimme etupihalla pienen sammalmättään päälle asettelemani ja muualta keräämäni herkkutatit ja kantarellit. Ehkä tyhjensin vielä samaan paikkaan sienikoppani kaikesta ”porosta”. Tänä vuonna sille paikalle nousi kolme komeaa herkkutattia. Näinkö helppoa on olla tattiviljelijä? Siitä vain tatteja kasvattamaan!

PS. Kiitokset Luonto-Suomen sieni-illalle ja mukavalle raadille asiantuntevista vastauksista 12.9. Sain vastauksen myös sieniviljelykysymykseenikin – eipä taida onnistua:).

Herkkutatit

Kantarellit

Suppilovahverot

Syksy tulee

Vielä 5 litraa

Amppelit riisutaan, kesä on ohi

Hyvästi kesäjärvi!

Hyvästi kesäriemut!

Read Full Post »

Sateita seuraa pouta, ja jos sienestäjä seuraa säitä, on nyt ampaistava apajille. Kyllä kannattaa, sillä metsä on nyt sopivan kostea ja nostattaa runsaasti sieniä. Itse sienestän mielelläni kotikaupunkini ulkopuolen eräällä melko pienellä harjualueella, jolla ei juuri muita sienestäjiä tapaa. Ei, en ollenkaan vierasta sosiaalisia tilanteita, mutta nyt on tultu keräämään sieniä!

Harjuinen kangasmetsä tarjoaa lähes kaiken mahdollisen: on haperoa, tattia (melko vähän, tosin), kehnäsientä ja tuolla alempana koivikossa kantarellejakin. Koppani täyttyy nopeasti pannulla kokoon kiehautettavista sienilajeista – myöhemmin on sitten rouskujen, lampaankääpien, orakkaiden ja suppilovahveroiden vuoro. Kerään lähes kaikkia haperoita (kangashapero mieluisin), mutta aivan kirkkaanpunaiset jätän nykyään pois. Niissä voi olla kirpeitä, vatsaa korventavia yllätyksiä, kuten tulipunahapero. Haperoista ei tiedetä kuitenkaan yhdenkään olevan myrkyllinen.

Tatit ovat suosikkejani – ja ehdoton suosikkini on virheetön herkkutatti. Kyllä, se menee kantarellinkin ohitse. Siinä sienessä on näköä, kokoa, mieto hienostunut maku ja sieni on helppo putsata pannulle. Kovin isokokoiset tatit ja muutkin isokokoiset, vanhat sienet eivät yleensä enää ole käyttökelpoisia. Kun sienisaalis on pannussa kutistettu pienemmäksi, siirtyy meillä jatkojalostus vaimoni vastuulle. Hän valmistaa erinomaiset sienimuhennokset, -keitot, -munakkaat – ja tietenkin joulupöytään upean sienisalaatin kangasrouskuista! Vähän kirpeää, mutta niin pitää ollakin.

Sienestäjän on lupa pitää silmät auki ja aistit avoinna kaikelle muullekin metsässä tapahtuvalle ja näkyvälle. Mustikkaa olisi vieläkin kerättäväksi, ja maku on yhä kesäisen täyteläinen. Pieniä ja suuria luonnon taideteoksia on kaikkialla, tuokin kelohonka tuossa. Kerran sienimetsällä, tyynellä kauniilla säällä säikähdin melkoisesti, kun ympärillä räsähti ja paukkui. Pystyyn kuivunut isohko mänty rojahti viereeni parin metrin päähän. Olen sen jälkeen katsellut metsässä myös ylöspäin. Kulkija voi näyttää vähän ylpeältä nokka ylöspäin hipsiessään, mutta varjelee vain henkeään.

Herkkutatti

Kehnäsieniä

Samettijalka - ei ruokasieni

Isohaperot

Kantarelli

Riidenlieko

Metsän oma tulilatva

Read Full Post »

Aiemman blogini pessimismistä ei ollut enää jälkeäkään, kun viikko vierähti ja päästiin sienimetsälle. Lopen avarat, sopivan kosteat kangasmetsät ovat monen sienestäjän ja marjastajan suosiossa. Niinpä minäkin vaimoni kanssa suunnistin niille kulmille mökkimatkallamme. Sää oli miellyttävä, aurinkokin välillä näyttäytyi, ei tuullut ja lämpöä oli sopivasti. Ei muuta kuin sienikoppa kainaloon ja etsimään aarteita!

Opin aikoinani koulussa opettajakollegoiltani useimmat ruokasienet. Kävimme joukolla monet kerrat Hyvinkäällä Erkylän harjuja samoilemassa ja sieniä keräämässä. Kerran minulta hukkui keruureissulla auton avaimet, mutta se on taas ihan toinen juttu. Avaimia en löytänyt maastosta, mutta sieniä kylläkin. Silloin opin hyvällä opastuksella tuntemaan useimmat tatit, haperot ja mm. kehnäsienen. Niinpä sienikoppani täyttyy melko nopeasti, kun voi kerätä monia ruokasieniä, ei vain kanttarellia!  Eräässä naisten suosimassa aikakauslehdessä esiteltiin kehnäsieni seitikin kuvalla! Aika paha moka – seuraavassa numerossa lienee korjaus ja uusi kuva tai korjattu kuvateksti.

Paitsi hyvästä säästä saimme nauttia myös muunlaisesta rauhasta sienimetsällä. Ainoastaan yksi hirvikärpänen pyrki joukkoomme, kun metsälenkki oli tehty ja pidimme evästaukoa. Nuo pienet vahvajalat ovat kertakaikkisen sitkeää porukkaa, henki ei lähde kuin lekalla moukaroimalla. Ja vaikka luulet, että nyt on vaatteet tarkistettu ja puhtaat hirvikärpäsistä, voit olla varma, että kannat mukanasi vähintään yhtä kärpästä. Huomaat sen seuraavana päivänä kylpyhuoneen lattialla tai tyynynpäälliselläsi. Jos tuon otuksen saat metsällä korvakäytävääsi, on itsehillintä koetuksella. Vaimolleni kävi niin pari vuotta sitten eikä häntä ihan helpolla saa ryteikköjä koluamaan. Eipä tuosta ylivoimaista kammoa kuitenkaan tullut – aurinkoinen, hyvin hoidettu syymetsä tuoksuinen voittaa sittenkin pienet haittatekijät!

Pekka Könönen sienessä Lopella (kuva: Ritva Könönen)

Kangasrousku (kuva: Pekka Könönen)

Punikkitatti, herkkutatti ja kanttarellit (kuva: Pekka Könönen)

Read Full Post »

Mikään ei voi jatkua loputtomiin. Ei edes hellekesä. Koettiin jo sellainenkin aamu, kun lämpötila oli laskenut 10 asteeseen! Päivälämpötila on kuitenkin yhä kesäisissä lukemissa, sellaisissa, joista suomalainen pitää. Millainen on ensi vuoden kesä? Tuskinpa samanlainen kuin kohta väistyvä kesä vuonna 2010.

Olotila on vähän ristiriitainen: kesän ei soisi loppuvan, mutta toisaalta kaipailee jo viileämpiä päiviä, jolloin kaikenlainen aktiivisuus herää. Pannaan kroppaa entistä parempaan kuntoon, jonotellaan opistojen iltakursseille, sauvakävellään ja samoillaan metsissä, kuka sienien ja marjojen keräämisestä pitää. Muuten, vaikka ei metsissä myrskyäisikään, kannattaa aina katsella ympärilleen ja olla tarkkana. Eräänä tyynenä syyspäivänä puolukkametsällä vierestäni kaatui aivan yllättäen ja ryminällä suurehko, pystyynkuivunut mänty. Ei osunut, mutta säikäytti.

Toivon leutoa ja melko kosteaa syksyä, jotta saisimme talvella herkullisia, vaimoni tekemiä sieniruokia pöytäämme. Kerään tavallisimpia kuivahkon kangasmetsän ruokasieniä kuten haperoita, tatteja, vahveroita, torvisieniä ja kehnäsieniä. Nuorempana kiikutin kopassani kotiin sinivalmuskoja, mutta jälkeenpäin huomasimme syövämme haisuseitikkejä! Niistä ajoista tuntemus on karttunut ja kokeilunhalu pienentynyt.

tuuletin

Read Full Post »