Heinäkuun viimeisen ehjän viikon puolivälissä lomailijan usko kesään oli jo mennyt. Vai voisiko kesä vielä löytyä lännempää Suomesta? Jokin pieni päivämatka tarvittiin lomailijan psyykelle nyt välttämättä. Ei kun Turkuun – olihan sinne matkaa vain 100 km ja kymppitie kuin viivoittimella piirretty. Turun opastuspisteessä (pieni stoppi ja orientoituminen) taisi jo pilvien raosta aurinkokin näyttäytyä (!), mutta infotaulun karttaboksi keljuili – ei antanut meille tarpeellista kaupunkikarttaa. Mitä suotta enää, viime vuonnahan Turku juhli ja oli Euroopan kulttuuripääkaupunki.
Kruisailumme alkoi kesän teeman mukaisesti Turun hautausmaalta, jossa taas kerran vaimoni puolen sukujuuria etsimme, nyt ilman mitään koordinaatteja. Huomasimme kiertelymme laajalla ja hyvin hoidetulla hautausmaalla pian tuloksettomaksi ja suuntasimme kohti keskustaa. Toisin kuin Tampereelle Turusta löytyy maksuttomia parkkipaikkoja, ja aivan keskustan tuntumasta! Kovasti oli kaupungissa hulinaa ja ohi viuhtovia puolialastomia pyöräilijöitä, siinä oli mökkiläinen ihmeissään. Maailman suurimmat pizzatkin nautimme, kun tunnettu pizzapaikka hollile osui. Pizzapaikan tytöt eivät muuten tienneet opastaa yhteenkään Jussi Vareksen (kirj. Reijo Mäki) kuppilaan! Pitäisi tietää – aiheesta on tehty jopa kirjakin.
Päivästä tuli lopulta lähes helteinen – se kesä löytyi sittenkin Aurajoen rannalta, jossa valmisteltiin Down By The Laituri -tapahtumaa. Tyylikäs Samppalinnan kesäravintolakin oli lähtenyt meteliin mukaan ja soitteli omaa musaansa täysillä – käännytti näin oveltaan kaksi huili- ja kahvihetkeä etsivää vaeltajaa. Kahvit sai meille tarjota toispuol jokke oleva viihtyisä, rauhallinen ja palkittu Cafe Art Läntisellä Rantakadulla joen tuntumassa. Vieläkö jaksamme katsastaa Tuomiokirkon? Olihan se jaksettava, kun aivan vieressä maisemaa hallitsi ja piti oviaan auki kaikelle kansalla. Perillä mökillä myöhemmin illalla kertasimme päivän tapahtumia, annoimme Turulle ten points ja pulahdimme lopuksi tyyneen mökkijärveen. Ympäröivä hiljaisuus oli täydellinen, kun viimeiset vesipisarat olivat uimareista laiturille kopsahdelleet.
Päätin vihdoin hakeutua lääkärille jo kolme kuukautta kestäneen käsisärkyni takia. Olin saanut ajan ensimmäiselle arkipäivälle lomani jälkeen. Särky oli jo vähän lievempää kuin aiemmin, mutta ei kädellä vieläkään suuria liikekaaria voinut tehdä. Puiden sahaaminen ei tänä vuonna kovasti innostanut. Hyvinkään terveyskeskuksessa, Lars Sonckin piirtämässä vanhassa parantolarakennuksessa, oli hiljaista, kun nousin sen leveitä portaita neljänteen kerrokseen. Täsmällisesti sovittuna aikana vastaanottohuoneen ovi aukeni ja minut kutsuttiin sisälle. Omalääkärini sijainen, nuori naislääkäri hoiti asiansa reippaasti ja osaavasti. Piikki lyötiin blogimiehen olkapäähän ja kehotettiin ottamaan pari päivää levon kannalta. Kuulostelin piikin jälkeen oloani – ja peijjooni, viikkojen jomotus alkoi parin tunnin jälkeen hellittää. Loppui viimein irvistys (diagnoosi: olkapään pinneoireyhtymä). Pää oli vähän turtana, mutta katsoin olotilan olevan juuri sopivan uudelle blogikirjoitukselle! Eihän lääkäri sellaista kieltänyt?
Aurajoki
Luokanopettajan hauta, Turun hautausmaa
Turun vanhoja puutaloja Uudenmaankadun poikkikadulla
Aurajoen ravintolalaivoja
Soulmies
Samppalinnan kesäravintola
Cafe Art, Turku
Turun kauppahalli
Keskustan tyyliä
Turun tuomiokirkko, kuva 1
Turun tuomiokirkko, kuva 2
Turun tuomiokirkko, kuva 3
Kuu laskee – loma päättyy
Kuvista ja muita kuulumisia 