Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘juhannusaatto’

Juhannuksen sää oli mitä oli. Ei kai siitä sen enempää. Jos perheen teinejä ei saa nyky-Suomessa enää houkuteltua mökkeilemään, ei kolea, tuulinen ja sateinen sää asiaa yhtään paranna. Tiukkaa tekee vanhemmillakin impivaarassa hääräily, jos jo matkalla ulkohuussiin märkä kuusenoksa lyö swingin otsaasi ja uusi kesähattusi singahtaa kosteaan heinikkoon. Sinne meni silmälasitkin, muuten! Mutta sitten taas toisaalta … Kuvitellaan, että aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta; se on jo kaartanut parhaaseen positioon etelänsuunnan kuusikon takaa ja paistaa täysillä uusien määräysten mukaisille rantalaiturin höylälaudoille. Aamukahvit on juotu ja tiskit tiskattu. Kesähittiä tapaillen availlaan makuualustoja leppeässä, lämpimässä tuulessa keinahtelevalle laiturille; pajulintu visertelee (sekin) rantalepän latvuksissa ja pankkitilillä on kaikki okei. Ehkä se silloin menisi. Toivonko liikaa? Voi olla – vähempikin kyllä riittäisi, vaikka vain se aurinko ja lämpö!

Monet asiat ”on pienestä kii”. Kesäkuussa on ollut lämpimiäkin päiviä, mutta sellaisia ei nyt vain saatu juhannukseksi. Entä kuka vielä muistaa kolean kevään? Sitä se todella oli, ja jäljet näkyvät luonnossa. Tammelan kunnan metsäteitä kävellessäni en juhannuksen aikana nähnyt yhtään päiväperhosta, metsälintujakin näin vain muutamia ja koin sellaisenkin ihmeen, että valkovuokko oli vielä paikoin voimissaan juuri kukkimistaan aloittavien vanamoiden kanssa. Syrjäisellä ja hiljaisella metsätiellä oli sen sijaan muuta elämää. Ensin ohitseni pyyhälsi nuori nainen juoksutrikoissaan, ja ehti ihmetykseltään huikata ”onks täällä muitakin?”. Hetken päästä kuulin taas ääniä takaani. Ei, se ei ollut kehrääjä eikä kiitäjäperhonen, vaan maastopyörällään vinhasti polkeva nuori mies. Ohitti kirjoittajan eleettömästi, mutta vauhdilla. Takaisin mökille astellessani oli tiellä jo ruuhkaa: kolme neitokaista käveli kohti kepeästi rupatellen ja kohdallani iloisesti tervehtien. En tiettävästi ollut tehnyt minkäänlaisia juhannustaikoja, olin vain tullut metsän rauhaan, metsän aromeja haistelemaan ja juhannuksen kasvitilannetta päivittämään.

Metsätiellä voi (häiriötekijöistä huolimatta) fundeerata kaikenlaista. Työelämästä pois hypänneenä ja ns. täysin palvelleena on kirjoittajalla yhä hetkittäin vaikeuksia sopeutua uuteen elämäntilanteeseensa. Tauti on kyllä jo vähän hellittänyt. Eläkkeelle siirtymisen kynnyksellä lueskelin monia elämäntaito- ja elämäntapaoppaita, jotka pyrkivät valmentamaan ihmistä leppoisiin eläkepäiviin. Yksikään näistä kirjoista ei oikein puhutellut – eikä antanut räätälöityjä ohjeita. Erään oppaan kirjoittaja jopa kertoi suoraan, että hän kirjoittaa ja luennoi eläkkeelle siirtymisestä vielä vuosia, kun ei oikein tiedä, mitä itse tekisi siirtyessään eläkkeelle! Siinä sitä ollaan. Näitä miettiessäni hyppäsin hetkeksi pois suolammelle meneviltä pitkospuilta, kait kuvaamaan vielä kukkivia suopursuja. Sitten se tapahtui. Hups! Saappaani meni koko mitaltaan upottavaan kohtaan, ja oli kova työ saada sekä jalka että saapas pois turpeen otteesta. Onnistuin lopulta – ja samalla sain päähäni oivallisen elämänohjeen (lainan kylläkin), joka toimii niin eläkeläisellä, työn uuvuttaneella kuin nuoremmallakin – riittää, kun selviydytään!

Kesäniitty

Niittykirvinen, poikanen

Nuokkuhelmikkä

Niittyhopeatäplä (10.6. Tammela)

Lato ja lupiinit

Metsäkurjenpolvi, juhannuskukka

Karttaperhonen (19.6. Hyvinkää)

Punaisen talon räkättirastas hautoo. Teki pesän ikkunan lipalle melko myöhään.

Summer dream

Juhannusaaton kuikkapari

Vuorikaunokki. Ehkä siirtynyt puutarhan perennapenkistä tienviereen.

Vihervarpunen, koiras. Vuosi 2017 ollut hyvä vihervarpusille.

Ritariperhonen (17.6.Tammela)

Vanamoja! Ne ensimmäiset juuri juhannukseksi.

Juhannuspäivän saniainen

Kellot alkavat kukkia (harakankello).

Pajulintu tervehtii ohikulkijoitaan.

Vielä kukkii valkovuokko

Juhannuspäivänä suolla

Karhunsammal

Kukkiva lakka

Suopursut

Tupasvilla

Suolammen männyt

Mainokset

Read Full Post »

Juhannuksen aatonaaton liikenne kantatiellä 54 oli yllättävän rauhallista – joukkoon mahtui hyvin, eikä Herajoentien risteyskään Kormussa ollut ruuhkainen. Puhelinliikenne oli sen sijaan vilkasta. Soittoja tuli matkan aikana niin vanhan tätini asioissa Pakilakodista kuin työasioissa tutulta kustannustoimittajalta. Viimeisen puhelun jälkeen pääsin heti iskemään hampaani Huhkajalammella vaimoni jo tilaamaan rekkamiehen annokseen. Eipä tarvinnut perillä mökillä heti ruveta kokkailemaan, kun taloksi asettuminen, sänkyjen avaaminen, pesuvesien lämmittäminen ym. vie aina oman aikansa. Juhannussäästä en nyt sano mitään. Parasta lähteä reissuun vähäisin odotuksin. Oikeastaan, Suomen juhannussäältä ei kannata odottaa yhtään mitään. Silti sitä odottaa.

Mökillämme ei ole televisiota. Juhannuksen mökkivieraamme, vikkelän Hiekkaharjun lapsenlapsemme touhut vastaavat hyvinkin parin tv-kanavan tarjontaa. L-kanavalla sattuu ja tapahtuu. Niin nytkin. Kun olin L-pojan kanssa aatonaattona vastaanottamassa isoa kivituhkakuormaa, kolautti L-poika päälakensa raskaan kuormurin lavanreunaan. Nahka repeytyi vertavuotavaksi haavaksi, mutta siitä selvittiin lyhyellä itkulla, haleilla ja haavan puhdistamisella (isällään oli samoja taipumuksia pikkumiehenä). Illan aikana oli vielä siirrettävä uuden vessarakennuksen pohjan alta pois valtaisa kivi. Olin yksin sitä yrittänyt kammeta, mutta tuloksetta. Sain naapurimökin Sepon avuksi kivijumppaan. Hikinen urakka tuotti tuloksen, kun vaimoni vielä näppärästi lisäili kuoppaan apukiviä kankien uusiksi tukipisteiksi. Neljä tuntia mökillä; oltiin vasta aatonaatossa ja nyt jo oli koettu verta, hikeä ja kyyneleitä. Olisiko se puoli ollut jo siinä? Ei ollut – juhannuspäivänä nähtiin vielä ruumis. Se tosin tuli eläinmaailmasta. Rastaan poikanen, onneton, syöksyi mökkimme ikkunaan, putosi siitä kuistin narumatolle ja hetken räpiköityään kaunis linnunalku valahti veltoksi ja oli kuollut.

Katselen maanataina juhannuksen aikana ottamiamme valokuvia. Oliko mökillä ollut aurinkoakin? Juhannusaattohan saatiin viettää ihan kohtuullisessa säässä! Voitiin olla ulkona ja hakea vihtatarpeet. Nautittiin aaton juhla-ateria ilman, että tornado olisi vienyt kattauksen mennessään. L-poika tutustui naapurimökin samanikäiseen Santtu-poikaan ja pelasi pitkään omaa MM-peliään hiekkatien pätkällä oikealla nahkapallolla. Aattosaunaa eivät raekuurot häirinneet, ja pikainen pulahdus järvessä löylyjen jälkeen oli mahdollista. Järvemme aattoillan perinteitä pyrkivät vaalimaan niin Kutterinlahden haitarivenekunta kuin naapurimökin karaokekuningaskin, mutta kummankaan esitykset eivät nousseet sille tasolle, jolle hellesää yleensä virtuoosit innoitti. Ynnäsimme juhannuspäivänä, mitä linnunääniä olimme viikonloppuna kuulleet. Peipponen vielä jaksoi, käki kukkui, kuului myös sirittäjän ääniä ja punarinnan tiksutusta. Ja tietenkin monien lokkien ääniä. Oli naurulokkia, kalalokkia ja harmaalokkia – ja mökin keittiönurkkauksesta lisättiin ehdokkaiden listaan myös viillokki!

L-kanava (ja myös hyvinkääläisten lastenlastemme vetämä J-kanava) avataan mökillämme uudelleen vähintään kerran tänä kesänä. Ei voi kun toivoa, että silloin kesä näyttäisi lempeämmät ja aurinkoiset kasvonsa. Koleana, viimaisena ja sateisena juhannuspäivänä lisäilin saunan kiukaaseen puita. Huomasin lähelläni hyppelevät pelottomat punarinnan poikaset. Luulen, että linnut kaipasivat saunamökin lattian alapuolelle säteilevää lämpöä. Kukapa ei olisi lämpöä kaivannut juhannuksena 2014. L-poika taisi pärjäillä parhaiten vikkeline kinttuineen.

Juhannuksen villiruusu

Juhannuksen villiruusu

Pellonreunan savusauna

Pellonreunan savusauna

Manun rannassa

Manun rannassa

L-poika vihtametsässä

L-poika vihtametsässä

Nurmitädyke

Nurmitädyke

Lemmy ja Santtu 01

Lemmy ja Santtu 01

Lemmy ja Santtu 02

Lemmy ja Santtu 02

Juhannuksen tyyppikukka vanamo

Juhannuksen aattoilta mökkijärvellä

07b Vanamot

Juhannuksen tyyppikukka vanamo

Juhannuksen tyyppikukka valkolehdokki

Juhannuksen tyyppikukka valkolehdokki

L-poika

L-poika

Heinijärven juhannussoittajat

Heinijärven juhannussoittajat

Juhannuspulahdus

Juhannuspulahdus

Asetelma mökkipihalla

Asetelma mökkipihalla

Pelargoniakin kärsii kylmyydestä

Pelargoniakin kärsii kylmyydestä

Tienvarrelta poimittuja

Tienvarrelta poimittuja

Lätäköt

Lätäköt

Juhannuspäivän tyhjä laituri ja saderintama

Juhannuspäivän tyhjä laituri ja saderintama

L-poika kotiinlähdössä

L-poika kotiinlähdössä

Read Full Post »

Juhannusaatosta tuli harvinaisen kaunis ja lämmin. Aamupalan jälkeen oli miehen puuhana lähteä hakemaan vihtatarpeita. Hain vihta-ainekset metsästä, joka oli vielä jokunen vuosi sitten hakkuuaukeana. Sen jälkeen alue alkoi kasvaa vatukkoa ja myöhemmin tiheää koivikkoa, jota pitäisi nyt kiireesti harventaa. Oma vihtaoksien katkomiseni ei siis ollut rike, vaan metsänhoidollinen toimenpide. Rikkeenä en pidä myöskään sitä, että vihta sidotaan narulla eikä vitsaksella. Mutta hyvä on, lupaan, ensi vuonna vihtamme sidotaankin koivuvitsaksella!

Mökkijärvemme eräs juhannusperinne on venehanuristin ”ohimarssi”. Viime vuonna missasimme tapahtuman, mutta tänä vuonna emme päästäisi venekuntaa livahtamaan ohitsemme. Saunaa lämmittäessäni taisin jo kuulla hanurin soittoa niemen takaa. Kyllä, sieltä soittajat tulevat. Tyynessä, aurikoisessa juhannusaaton illassa kesäiset sävelet virittävät rannoille kerääntyneet mökkiläiset leppoisaan juhannustunnelmaan. Keskikesän juhla ei voi kuitenkaan jatkua loputtomiin, raukeus tulee saunomisen jälkeen ja on siirryttävä yöpuulle. Aattoilta vaihtuu kohta juhannuspäiväksi – vanamojen tuoksu oli blogikirjoittajan viimeinen aistimus ennen nukahtamista hirsimökin makuukamariin.

Juhannuspäivänä, vaimoni vielä levätessä, lähdin aamulenkille mökkitielle kohti järven pohjoispäätä. Löytäisinkö kukkivan valkolehdokin, tuon upean ja hienoaromisen kesäillan ja -yön kukan? Sen halusimme aina löytää, kun vaimoni siskontytär Eija oli perheineen juhannusta kanssamme viettämässä. Myös vanhempani tunsivat hyvin valkolehdokin ja opettivat jo varhain tunnistamaan sen. En löytänyt valkolehdokkia, mutta lenkkini oli kuin matka menneisiin vuosikymmeniin. Hiekkatien tuoksu oli täsmälleen sama kuin niillä kyläteillä, joita pikkupoikana kävelin perheemme kesälomilla Verlan kylässä tai Mikkelin lähettyvillä Saimaan rannalla. Astelin verkkaisesti ja tarkkailin mökkimme lähiympäristön vanhoja rakennuksia. Näin myös metsään hylätyn ikivanhan, hevosvetoisen karhin, jota jäin kuvaamaan ja ihailemaan (naapurimme Seppo auttoi kaupunkilaispoikaa vanhan koneen tunnistamisessa …). Katsopas, rannan savusaunakin oli pantu lämpiämään.

Nostalgiahetkeni päättyi äkisti, kun tien mutkaan kaasutteli paikallinen maanviljelijä valtavalla traktorillaan. Tuorerehukärry poukkoili traktorin perässä, meteli oli kauhea, kivet sinkoilivat ja pöly peitti tienoon. Onko Heinämaankulma saanut oman Rambonsa? Parasta vain siirtyä takaisin turvalliseen pihapiiriin; siellä juhannusrauhaa häiritsevät vain itikat sekä siepot ja sinitiaiset, jotka eivät vieläkään ole ratkaisseet parhaan pihapönttömme herruutta. Viereisen ihmismökin herruudet ja kaapin paikat on sovittu jo kauan sitten – nyt on aikaa nauttia kesästä ja juhannuksesta.

Metsäkurjenpolvet

Aaton aamuöinen usva

Vihta

Metsän väripilkut

Järven sini – Heinijärvi parhaimmillaan

Naapurit

Vanamot

Järvisoittajat

Mökkitie

Lemisen eksoottiset, upeat puuveistokset

Lato

Vanhoja koneita

Read Full Post »

Metsäruusu

Juhannusviikolla mökkiämme miehitti tyttäremme perhe, J-perhe. Isovanhemmat tulisivat juhannuksenviettoon aatonaattona ja ottaisivat J-lapset kontolleen. Nuoret vanhemmat saisivat aattovapaan kaupungissa. Surkuttelimme mökkeilijöiden huonoa juhannusviikon säätä eikä ennuste itse juhannukseksi luvannut parempaa: tuulta, koleutta ja sadetta.

Juhannusaatto oli kuitenkin aurinkoinen, melko lämmin kesäpäivä, kuin lahjaksi. Kaikki kiva mökkitouhuilu pihapiirissä oli sittenkin mahdollista. Aattoaamun aamiaisen jälkeen (kaikki vielä paikalla ja sisätiloissa) pidettiin tietokilpailu. J-tytölle tuli kysymys, joka viittasi lasten suosimaan TV2:n ohjelmaan. J-äiti auttoi empivää J-tyttöä sanomalla ”No, mikä tulee aina iltaruuan jälkeen?” Siihen tuli tytöltä nopea vastaus: ”Iltapala!” Niinpä niin. Hetken kuluttua pienet olivat hieman levottomia ja keksittiin, että lapset saavat esittää yhden toiveen, joka toteutetaan. J-tyttö ehti ensimmäisenä: ”Haluan kuunnella Ti-Ti Nallen CD-levyä!” Kyllä, aivan mahdollista. Entä mikä oli veljen toiveena? J-pojan vastine oli oivaltava: ”Minä en halua kuunnella Ti-Ti Nallea!” Jaa-a. Raadin ratkaisu oli kuitenkin molempia osapuolia tyydyttävä:  J-tyttö sai kuunnella mielimusiikkiaan mökin makuuhuoneessa, suljetun oven takana.

Aattopäivä eteni kuten kesämökillä kuuluukin. Syötiin hyvin, käytiin luontoretkellä ja haettiin vihtatarpeet, kalasteltiin ja menetettiin pari viehettä, saunottiin, uitiin ja istuttiin iltanuotiolla. Ja hei, nähtiin ja kuultiin myös venesoittaja! ”Miehet” olisivat vielä halunneet valvoa niin kauan, kunnes kiiltomatojen hehku näkyy varvikosta, mutta kaikkea ei voi aina saada. Komento kuului, että nyt nukkumaan. Joku tolkku täytyy olla juhannuksenakin.

Urheilupiireissä todetaan leikillisesti, että vain lahjattomat harjoittelevat. Tosielämässä todellisten lahjojen saaminen vaatii harjoittelua, ponnisteluja, uhrautumista, oivaltamista, kasvamista sekä kypsymistä – isovanhemmuuskaan ei yksin siihen riitä. Tämän juhannuksen lahjat ja muistot olivat eräitä kaikkein parhaimpia.

Tytär ja äidin leikkihevonen

Kylmää mutta kivaa

Vesileikit

Poutainen juhannusaatto

Hopeatäplä

Kalamies

Puhaltaja

Yleinen laituri ja tervavene

Tienvarren kesäkukkia

Read Full Post »