Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘isoisä’

Kesämökkiympäristössä huomaa ajan kulun. Sen huomaa kesävieraista, jotka vaihtuvat toisiin. Ei ole nuotiolla enää samaa juhannusporukkaa kuin vuosia sitten. Tämän päivän vakiovieraamme, lastenlapsemme, kasvavat hekin kovalla kyydillä. Tuvan syöttötuoli on nostettu syrjään jo kauan sitten, pihalle nikkaroitu hiekkalaatikko joutaa kohta purettavaksi, isoäidin viereen tulee nukkumaan enää vain nuorimmat, saunassakaan ei käydä enää kaikki yhdessä. Ajan kulun huomaa myös talon rakenteissa. Mökki kaipaa uutta maalia ainakin rappusiin, ikkunanpuitteisiin ja otsalautoihin, huussi alkaa olla armottoman vanhanaikainen (saatiin sentään uusi istuinosa) eikä laiturikaan ole enää parhaimmillaan. Vasta äskenhän vaimoni kalttasi männynrungon, joka rantakivikkoon asetettuna kiinnitti laiturin yläosan tukevasti paikoilleen.

Kesäkuun kolmantena viikonloppuna oli J-pojan vuoro vierailla mökillämme. Koleahkona perjantaina ei sentään sadellut, mutta tuuli oli navakka ja viilensi ilman entisestään. Säästä huolimatta J-poikaa veti uimavesi puoleensa kuin magneetti. Sinne hyiseen veteen ja aallokkoon piti vain päästä polskuttamaan, otti vielä leikkikalukseen pikkuipanoitten uimarenkaan. Mestariuimari tuo J-poika. Samaa sarjaa on äitinsä ja isoäitinsä, mutta isosisä – no jaa, osaa kyllä uida muttei samalla hengittää … Lauantaista tuli ihan siedettävä kesäpäivä, kun pistäydyimme Forssassa. Pikkukaupungissa oli kaikki melkein ennallaan. Ihmetyksen aihe, kaksi suurta vierekkäin olevaa kauppakeskusta ei enää elänyt alkuaikojen huumaansa – toisessa oli jo iso liiketila tyhjillään. Ennallaan oli kuitenkin tuttu, juuri alkanut juoksutapahtuma Suvi-ilta, ja ennallaan oli myös kodikas, erinomaisten pizzojen Kotipizza. Sen pitää olla Frutti di Mare!

Mökillä huomaa myös asioita, jotka eivät muutu. Suomalaista kesäsäätä ei oteta tässä lukuun. Isäntäväkeen ei tietenkään ajan hammas pure. Myös järvi on ja pysyy. Vanamot nousevat samoille mättäille, kirjosiepot tulevat vuosi vuodelta samoihin pihapönttöihin, lokit pesivät aina vain samoille luodoille, aurinko nousee samojen männynlatvojen yläpuolelle kuin ennenkin ja jos järvellä tuulee, se tuulee aina länsilounaasta, päin mökkiämme kammeten ulko-ovea saranoiltaan. Tein pikku kävelyn sunnuntaina J-pojan kanssa samalla, kun vaimoni alkoi valmistella päiväateriaa. Otimme tavoitteeksi tienvarren kaivon. Aina vain kaupunkilaisnuoret ihmettelevät, voiko tuota kaivon vettä kayttää ja juoda! Sitähän piti kokeilla. Aaah, yhtä kirkasta ja kylmää kuin ennenkin. Paluumatkalla kerroin J-pojalle valkolehdokista, jonka pitäisi olla juuri nyt kukassa. Onnistuisimmeko löytämään sen mökkitien ruohikosta? Se löytyi – vakiopaikaltaan! Valkolehdokkia etsimme myös taannoisina juhannuksina Eijan joukon kanssa. Silloin raikasta kaivon vettä maistelivat Salla ja Saija. Ajat muuttuvat ja vieraat vaihtuvat, kesäilot jäävät.

Mökkipiha

Mökkipiha

Veden hiomia

Veden hiomia

Hirmu-uimari

Hirmu-uimari

Hupiin ja hätään

Hupiin ja hätään

Laiturin vieressä

Laiturin vieressä

Hiekkalaatikko

Hiekkalaatikko

Kesäkukkia

Kesäkukkia

Suvi-illan juoksijoita 1

Suvi-illan juoksijoita 1

Suvi-illan juoksijoita 2

Suvi-illan juoksijoita 2

Kurjenmiekat ja valkolehdokki

Kurjenmiekat ja valkolehdokki

Vähän harvinaisempi tähtitalvikki

Vähän harvinaisempi tähtitalvikki

Vanamot

Vanamot

Kaivolla

Kaivolla

J-poika

J-poika

Read Full Post »

Tiskiharja putosi koukustaan teräksisen altaan pohjalle. Mökin aamupalan laittaja tupeksi ja pelkäsi, että vielä makeasti unten mailla olevat L-poika ja isoäiti heräisivät paukkeeseen. Eivät tainneet herätä? Päivän aikana oli ehdittävä paljon, joten otin varaslähdön aamukahvin kanssa silmät vielä puoliummessa. Sunnuntain paluumatkaankin oli varattava aikaa, kun pienin mökkiläinen oli vietävä omaan kotiinsa Hiekkaharjuun.Tuosta vielä tomaatinlohkot ja leipäjuustot suolaisten ja leipien seuraksi – eiköhän näillä saada puhtia uuteen kesäpäivään. Tomaatista ja juustosta muistan aina vaimoni tädin tilan Paimiossa. Ne kuuluivat aamun vakioeväisiin, kun heinäpellolle menijöitä heräteltiin töihin vuosia sitten. Ehkä lastenlapsemmekin muistelevat aikanaan isoäitinsä ruokia ja ainakin mökkiräiskäleitä – miksei hyvällä tuurilla myös isosisänsä aamupaloja. Vai muistuuko aamuista mieliin vain tiskiharjan kolahdus?

Kesä alkoi tänä vuonna kuin varkain. Hyvä sää on tuonut mökillemme niin viimeisetkin muuttolinnut kuin vierailevat lastenlapsemme. Molempien touhuja on mukava seurata. Siivekkäitä vain katsellaan, mutta ihmislapsia: eskari- ja ekaluokkaisia on myös pidettävä silmällä. Seitsemänvuotiaan jalka vielä niin helposti ja arvaamatta osuu kiveen tai juurakkoon, horjahtaa laiturilta tai saa ikävännäköisen palovamman kiukaan kyljestä. Pikku haaveri meillä kävikin, kun rapsuttelin vanhaa maalia mökin rappusista. L-poika tuli kurkkimaan isoisänsä puuhia, istahti ylimmälle rappuselle, mutta yhtäkkiä kieri hyrränä rappusia, putosi päälleen alas viereeni ja löi poskipäänsä jykevään alarappuseen. Kaikki kävi uskomattoman nopeasti. Itkuhan siinä tuli ja ainakin viikoksi verinaarmuinen turvonnut poskipää.

Kohta on pientä väkeä oksat ja pusikot täynnä; ei kestä kauan, kun muuttolintujen poikasia alkaa kuoriutua. Pientä väkeä on tullut lisää myös tyttäremme perheeseen – tällä kerralla sellainen musta, hellyttävä ja isotassuinen labbiksen pentu. Kun kuulimme koiran tulosta, luulen, että vaimoni ehti jo hyvästellä ainakin mökin kukkapenkit ja pohtia, miten järjestys säilyisi ja tuhoilta vältyttäisiin. Olemme nyt saaneet jo vähän tuntumaa uuteen tulokkaaseen, ja kummasti vain ne asenteet muuttuvat ja pelot häipyvät. Koirahan käyttäytyy hienosti. Ei ne perennat nyt niin arvokkaita ole? Sinne vain kukkien sekaan makoilemaan. Musta koiranpentu punaisten sammalleimujen seassa – upeaa, järvinäkymäkin jää kakkoseksi!

Järvellä on kesä

Järvellä on kesä

Edellisen viikonvaihteen vieraamme leinikkiniityllä

Edellisen viikonvaihteen vieraamme leinikkiniityllä

Iltanuotiolla

J-tyttö iltanuotiolla

Puntarpäät

Puntarpäät

Uusi mökkivieras kahvitellaan

Uusi mökkivieras kahvitellaan, isänsä tuojana.

Kukkien kastelijat

Kukkien kastelijat

Sammalleimu

Sammalleimu

Metsän poika

Metsän poika

Savusaunan rannassa

Savusaunan rannassa

L-poika

L-poika

Riippukeinu, kaikkien suosikki

Riippukeinu, kaikkien suosikki

Pellon reunassa savusauna

Pellon reunassa savusauna

Uuteen kotiin

Uuteen kotiin

Hei, älä putoa

Hei, älä putoa

Fonzie

Fonzie

Read Full Post »

Mökkimme kivikkoinen ranta ei ole pikkuväen ranta. Viikonlopun mökkireissulla olimme luvanneet J-pojalle ja J-tytölle hakeutua parempaan uintipaikkaan, jos vain sää suosisi. Lauantaiksi oli ennustettu pilvistä, ehkä vähän sadetta ja ukkostakin, mutta päivästä tuli mitä upein, lähes helteinen kesäpäivä. Uintiretki voitaisiin toteuttaa. Valitsimme paikaksi melko lähellä sijaitsevan “yleisen rannan”, jossa on pieni alue matalaa, hyväpohjaista hiekkarantaa. Rannalla on laituri, muutama soutuvene ja rannalle vievän polun päässä savusauna. Sauna lämpiää aina silloin tällöin, jolloin saunan ulkopuolen rahilla, tauolla istuvat hyväntuuliset, höyryävät kylänmiehet tervehtivät tiellä kulkijoita paikallisilla (yleismaailmallisilla) heitoillaan.

Nyt oli J-pojan ja J-tytön vuoro ottaa ranta haltuun. J-poika halusi näyttää, kuinka menee koirat, sammakot ja kroolaukset – sukeltamista unohtamatta. J-tytölle riitti kahlaaminen lämpimässä rantavedessä tai istuminen laiturilla isoäidin vieressä. Isoisä tietenkin kuvasi ja tallensi kaiken riemun katsottavaksi syksyn pimeinä iltoina. Kohta oli aika kuivatella, syodä vähän rantapusikon vadelmia ja lähteä askeltamaan uimarannalta mökin suuntaan.  Eihän tuo ranta ihan Riviera ollut, mutta lapset varmasti ajattelivat ja kokivat toisin. Voin kuvitella, että iloiset vesileikit kauniina heinäkuisena päivänä, vaatimattomassa hiekkapohjaisessa järvenpoukamassa, muuttuvat lasten mielissä myöhemmin aina vain merkittävimmiksi. Paljon suuremmaksi kokemukseksi, kuin ehkä osaamme arvatakaan.

Viikonlopun hieman haikeissa lähtötunnelmissa mökkimme pihapiiriin leijaili upea perhonen. Se asettui milloin kukille, milloin mökin portaille, vaimoni housuille tai selkääni. Kiven päälle se rauhoittui pitemmäksi ajaksi ja sain sen viimein kuvatuksi. Mahdottoman hieno amiraaliperhonen – yksi kookkaimmista päiväperhosistamme – oli tullut hyvästelemään lähtijät ja toivottamaan hyvää kotimatkaa. Se menikin mukavasti, kunnes puolivälissä matkaa J-tyttö purskautti autoon kunnon Dominokeksioksennukset (ja toiset vähän myöhemmin). Elämä on käänteitä täynnä.

Yleinen ranta

Kivaa

Sehän sujuu

Poseeraus

Vastuu painaa

Hellehattu

Kesämuoti tarttuu

Kesän lakkimuoti, kyllä vain!

amiraaliperhonen

Read Full Post »

Kesälomalta odotetaan joskus mahdottomia, niin ihmissuhteiden kuin säidenkin suhteen. Mökkilomailija kaipaa ainakin joitakin lämpimiä kesäpäiviä. Ei kuitenkaan välttämättä pitkiä hellejaksoja, jolloin maito ei enää suostu tulemaan purkista ulos. Tänä kesänä on säiden haltija tarjonnut ihan koko arsenaalinsa, mutta valitettavasti säästellyt sitä parastaan. En muuten tiennyt, että vaimossani on sprintterin vikaa. Kyllä vain! Kun salama paukahti mökkimme lähellä, hän oli juuri tulossa pikkulasta, mutta millä vauhdilla – voi jee!

Lomamme ainoa hellejakso (tähän asti) sattui silloin, kun lapsenlapsemme Lemmy tuli mökillemme neljäksi päiväksi. Päivät kuluivat pitkälti pojan ehdoilla, mutta eipä siinä mitään, todella mukavaa vaihtelua toi 5-vuotias perhosten ihailija. Itse muistan varmaan pitkään ne aamuiset kävelymatkat mökkitiellä, kun isosisä ja lapsenlapsi olivat ottaneet tavaksi viedä roskapussin yhteiseen keräyspisteeseemme. Samalla laskimme ja ihailimme monia perhosia heinäkuun helteessä. Mukavia hetkiä!

Pyrimme vaimoni kanssa tekemään pieniä ajomatkoja sateisina tai pilvisinä päivinä, ja matkoja tulikin aika paljon. Iittalan Lasimäki Kalvolassa on ollut kesälomamme vakiokohde. Päätimme katsastaa Lasimäen myös tänä kesänä. Käynti olikin mukava, vaikka vanhan kertaus ei aina maistu samalta kuin ensi kerroilla. Putiikkien pitäjiä oli vaihtunut ja uutta tarjontaa oli saatavilla. Soilin Käsityötarvikkeesta teimme jänniä löytöjä (Cypressin pinotut kahvikupit ja neljät lautaset) ja rupattelimme yrittäjän kanssa kaikesta mahdollisesta. Paluumatkalla halusimme jotakin extremejä ja valitsimme meille oudon reitin. Kartanlukijani osasi asiansa, emmekä jääneet harhailemaan Pirttikosken korpiin. Uusi reitti oli jopa nopeampi kuin perinteinen. Sillä lailla, sanoisi Niilo Tarvajärvi!

Eräänä päivänä kirjoitin paperille kaikkien niiden lintujen nimet, joita olin mökkimme läheisyydessä kesän aikana nähnyt tai joiden äänet varmuudella tunnistin. Lajeja löytyi 31! Ei varmaan huono? Vaimoni ”kätilöi” kirjosieppojen poikaset ulos pöntöstään ja oma juttuni oli rantasipin poikasen tapaaminen rantakivellä. Satuin muuten vain astelemaan järvelle päin ja näin pienen höyhenkasan isoine nokkineen kivellä iltaa ihmettelemässä. Mietin, ehtisinkö hakea kameran ja ikuistaa söpöläisen. Se onnistui, poikanen päästi vielä hyvin läheltä kuvaamaan itseään. Jälkeenpäin en muistanut, että päivä oli ollut pilvinen ja koleahko  – pieni hetki pienen poikasen kanssa voi antaa suuren ilon.

Matkalla mökille - Kormun kesäilta

Herkkuja ostamassa

Forssaa Loimijoelta

Rantatie

Lasten suosikki: TuxPaint-piirto-ohjelma

Rannan lobeliapata

Metsänokiperhonen

Ukkonen nousee

Pakollinen lukupäivä

Päivä paistaa taas

Rantasipin poikanen

Lampaat taivaan

Iittalan Lasimäkeä

Mustikka - tärkeä metsämarja

Kulhot täyteen

Read Full Post »

Mitä yhteistä on koskikaralla ja Runebergin päivällä? Ei välttämättä mitään muuta kuin että sattuivat samalle päivälle. Lauantaina oli määrä käydä katsastamassa mökkimme tila ja pudotella katoilta liiat lumet, mutta vaimoni flunssan paheneminen esti mökkimatkan. Itselläni riitti vielä virtaa ja ajattelin käydä katsomassa koskikaraa kartanon padolla.

Varustauduin pitkävartisilla kumisaappailla, koska tiesin joutuvani rämpimään umpihangessa. Halusin kuvata karaa eikä kuvaaminen onnistuisi ilman maastossa möyrimistä. Lähestyessäni karan aluetta huomasin jo kaukaa  pienen liikkuvan pisteen virran jään reunalla – siellä kaverini on. Ja niitä on varmasti vähintään kaksi, mahdollisesti pesivätkin täällä ”etelässä”. Otin kuvia virtapaikan ympäristöstä, liikuin maltillisesti ääniä pitämättä – ajattelin, että pääsisin linnun suosioon hillityllä käytökselläni. Kovin kaukaa jouduin kuvaamaan ja sain vain epätarkkoja otoksia. Mutta aivan lopuksi (niin siinä joskus käy) pääsin  lähelle kohdettani ja sain siedettäviä kuvia karasta. Pelkkä kävely padolle, sen eri näkymien tarkastelu, lähes erämaatunnelman kokeminen korkeiden kallioiden suojassa ja lauantaipäivän kiirettömyys olivat arvokkaita asioita, mutta kaiken tietenkin kruunasi kohtuulliset valokuvat koskikarasta ja sen touhujen tarkkailu. No, kuvauskalustoni on aika vaatimaton, mutta riittää minulle – toistaiseksi.

Samassa paikassa pari vuotta sitten koimme Juliuksen kanssa erikoisen näytelmän. Se alkoi koiran vimmatusta haukunnasta vähän etäämmältä. Pian kuulimme  sulasta virrasta kahlaamisen ääniä. Isokokoinen valkohäntäkauris komeine sarvineen (ennen peura) pakeni koiraa matalan joen pohjaa pitkin ja lähestyi meitä. Se huomasi vihdoin meidät, pelästyi ja hyppäsi sulasta jään päälle. Mutta voi, sorkat eivät pitäneet eläintä pystyssä liukkaalla jäällä, vaan se lensi mätkähtäen kyljelleen. Nopeasti kauris ”kokosi itsensä” ja oli jo pian kiipeämässä joen törmää ylöspäin metsän suojaan, koiran ja sen isännän ulottumattomiin. Olimme molemmat hämmästyksestä hiljaa ja haltioissamme. Harvoin isoisä saa esitellä lapsenlapselleen tällaisen näytelmän. Jos nuori seuralaiseni vanhempana viihtyy luonnossa ja arvostaa luontoa, uskon että tämä kokemus on yksi, jolla on saattanut ollut vaikutusta.

Lähdin kavelemään poispäin patoalueelta. Laitoin kotona odottavalle potilaalleni viestin ja sain kuulla, että kuume oli noussut. Lupasin tulla pian avuksi ja tueksi. Luontokokemukseni oli taas kerran ollut erittäin miellyttävä. Kun kevättalvi etenee, olisiko myöhemmin blogiotsikkoni nimi ja nimipari silloin vaikkapa … ”Kiuru ja Minna Canth”, kuka tietää.


Pato

Virta

Suojassa

Pariskunta

Read Full Post »