Haukkapelto

Aamu ei näyttänyt lupaavalta; sataa tihutti hiljakseen. Mutta kun oikein pinnisti, saattoi pilvipeitteessä kuvitella näkevänsä vaaleampiakin alueita, mikä enteilisi päivän poutaantumista. Sunnuntai, ja lokakuun ensimmäinen päivä oli kansainvälinen Euro BirdWatch -päivä. Olisi sääli, jos ei pääsisi ulos luontoon lintujen syysmuuttoa seuraamaan – ja kuvia napsimaan. Lämpimän syksyn takia lintujen syysmuutto jatkui yhä reippaana. Ei, kyllä aamulehden luku sai nyt jäädä. Kamppeet päälle ja ulos, satoi tai paistoi! Sain tuntumaa ensimmäiseen siivekkääseen nopeammin kuin arvasinkaan, sillä ulkovaatteita pukiessani pöllähti ilmoille kaulahuivista, tai mistä lie, hirvikärpänen! Monsteri oli pitänyt vaatekomeroamme kortteerina ehkä parikin viikkoa. Nyt loppui se peli. Tänään oli tarkoitus kaveerata ja nähdä ihan toisenlaisia siivekkäitä, ehkä jopa uljaita haukkoja.

Lyhyen ajomatkan jälkeen pysähdyin puiden siimekseen lähelle tavoitettani. Talosaarekkeeseen johtavan hiekkatien molemmin puolin avautuvat pellot ja niitä ympäröivät metsät muodostavat varmaan kaupungin länsipuolen parhaan haukkapaikan. Hiirihaukka on täällä vakiovieras, mutta yleisiä ovat myös piekana, suohaukat sekä varpus- ja tuulihaukat. Myös elämäni ainoan maakotkan olen tavannut tällä samaisella pellolla. Astelin hissuksiin varsinaiselle areenalle … Tulin sittenkin paikalle varomattomasti, koska ihan läheltäni lennähti puiden latvuksiin suurikokoinen hiirihaukka! Kuulin jo aikaisemmin hiirihaukan äänen, mutten arvannut, että se olisi ihan lähelläni. Jatkoin eteenpäin, ja mitä näinkään! Hyväkuntoisen näköinen kettu oli myyräjahdissa suoraan edessäni. Kettu oli niin keskittynyt jahtiinsa, ettei se joko kuullut lähestymistäni tai ei välittänyt muusta kuin aamiaisensa varmistumisesta. Eihän tämän nyt pitänyt näin mennä. Karkotan haukan, mutta saan vierelleni ketun!

Mutta tuolla jokivarren puussa taitaa istuskella petolintu? On se. Se on varista muhkeampi ja yleissävyltään ruskea. Otin kiikarit esille ja asia varmistui – hiirihaukka, ehkä se sama, jonka heti alussa näin. Nyt se on siirtynyt uuteen kyttäyspaikkaan. Missäs pellon poliisit? Ei vielä kuulu varisten eikä harakoiden varoitusääniä ja koukkauksia kohti haukkaa? Eipä tietenkään, kun niillä on tehtävä toisaalla: vikkelä varpushaukka, mokoma häirikkö, pitää saada pois kotinurkilta! Sitä ahdistelee joukko harakoita, ja hiirihaukka saa hetken olla omassa rauhassaan. Pian haukkapellolla meno asettuu ja kaikki on taas hyvin. Lentonäytökset on näytelty ja on levon paikka. Sillä välin saa yksinäinen piekana ylittää peltoaukean kenenkään puuttumatta asiaan. Jaa-a, paljon tapahtumia mahtui parin tunnin ulkoiluuni. Moni luulee varmaan, että puhun omiani. Ei noita asioita oikeasti tapahdu, samaan aikaan ja yhtenä päivänä! Kyllä tapahtuu, siksi otin todisteeksi jokusen kuvankin – 300-millisellä tosin.

Haukkapelto lokakuun alussa

Joutsenten ylilento

Haukkapellon kettu

Kettu keskittyi saalistukseen

Hiirihaukka tähystyspaikallaan

Sinne karkasi!

Vielä näkyy muuttavia västäräkkejä

Haukkapellolla saa peltopyyt olla varuillaan.

Harakka pakenee varpushaukkaa.

Pikkuvarpuset

Piekana ylittää peltoaukean.

Myös hanhien muutto on meneillään. Kuka laskee määrän?

Lisää joutsenia

Osa hanhista laskeutuu Kytäjärveen

Kivitasku ei ole kiirehtinyt muuttomatkalle.

Read Full Post »

Metsään meni

Mies meni metsään, kun oli mitä hienoin syyskuun alkupuolen ilta. Pakastimessamme oli vielä tilaa metsäsienille. Saisinpa nyt kopan täyteen herkku- ja punikkitatteja, joista siippani valmistaisi mainioita sienruokia sitten myöhemmin loskakelien aikaan. Haperotkin kelpaisivat oikein hyvin, ja vähän myöhemmin olisi suppiloiden ja kangasrouskujen vuoro. Vaihdoin jo toimistollamme metsäkamppeet päälle. Kukaan ei estellyt iltapäivällä metsään lähtijää; työt oli siltä päivältä saatu hyvälle mallille. Suosikkimetsäni löytyy Hausjärven puolelta; hyväpohjainen kuiva kangasmetsä, jonka puita on harvennettu maltilla. Käyntini ei ollut turha – sain jopa isokokoisia kantarelleja metsän reunan heinikosta haperoiden ja kehnäsienien täyttämään sienikoppaani.

En halaile metsän puita enkä suukottele sammalta (paitsi joskus kaatuessani), mutta metsä on miehelle muutakin kuin paikka, mistä kerään sienet ja marjat. Harppoessani maatuvan kelohongan yli kohti virheetöntä kangashaperoa ajattelin samalla, olemmeko me suomalaiset nähneet metsän kaikki mahdollisuudet? Tuskinpa vain. Metsä ja puut ovat liian lähellä meitä ja puuta on liian paljon. Asiathan menettävät merkityksensä, kun kohdataan yltäkylläisyys ja runsaus. Olisiko metsästä koko kansakunnan ja kansantalouden uudeksi nostajaksi? Nyt hehkutetaan puusta saatavaa biopolttoainetta. Ehkä se on siinä, mutta tarvitaan myös lisää puurakentamista, puunjalostamista, puujätteen ja pienpuun hyväksikäyttöä, uudentyyppistä puunkorjaamista ja tietenkin enemmän marjojen ja sienien talteenottoa? Sienestäjänä ihmettelen, miten yhä vain saa lukea uutisia myrkkysienien aiheuttamista ihmisuhreista. Ei mikään ihme, kun mediassa ja tietokirjoissakin sattuu usein virheitä sienikuvauksissa. Viimeksi NYT-liitteessä (30.8.–5.9.) oli vääränlainen kuva tappavasta valkoisesta kärpässienestä (kuvassa heltat virheellisesti tummat!). Kyse oli artikkelista, jossa pyrittiin oikaisemaan tietokirjan virhettä. Artikkelista jäi kuitenkin mieleeni vain kuva väärästä sienestä kärpässienen nimen yhteydessä. Metsään meni sekin yritys.

Mies pakkaili autoaan mökkinsä pihalla viikonlopun kotimatkalle. Mökkinaapurimme Seppo tuli juttelemaan ja haroi samalla tuuheaa tukkaansa vähän huolestuneen oloisena. ”Nyt ne hirvikärpäset ovat tulleet mökkipihaan. Löysin tukastani muutaman”, huudahti naapuri. Ei kai nyt sentään? Toki niitä vintiöitä tapaa mökkitien toisella puolella siellä ryteikössä, mutta ei vielä mökkien pihoilta. Ei ainakaan yli 20 vuoteen. Naapurimme arveli, että olisiko jokunen hirvi uinut mökkirantaan ja tuonut hirvikärpäsiä pihapiiriin. Ei ihan mahdotonta. Mutta luulin tietäväni, miten juttu meni. Mökille tullessa olimme käyneet Lopen metsissä puolukoita keräämässä, ja siellähän niitä hirvareita riitti – ja kiinni kävivät. Perusteellisesta puhdistamisesta huolimatta muutama vapaamatkustaja oli tullut autossamme aina mökille asti, ja oli ehkä singahtanut ovia avatessa naapurin puolelle. Ei niillä kärpäsillä ollut selässään Lopen kunnan logoa, mutta loppilaisia ne olivat. Pääsivät uuteen metsään – ja metsään meni Seppo-naapurin veikkaus!

 

Vihje aloittelevalle sienestäjälle:
• ota aluksi sieniretekelle mukaasi sieniä tunteva henkilö
• älä kerää ollenkaan valkoisia sieniä
• opi tuntemaan hyvin muutama ruokasieni ja kerää vain niitä
• putsaa sienet jo metsässä ja esikäsittele ne jo samana päivänä
• kerää sienet koppaan tai ämpäriin – muovikassissa sienet menevät huonoiksi

 

 

Suosikkimetsääni, Hausjärvi

Jäkälät

Kehnäsienet

Nuori isohapero

Punikkitatit (olisi pitänyt ehtiä muutama päivä sitten)

Lopen puolukoita

Ei kiitos hirvikärpäsiä

Jättitattia ihmettelemässä (herkkutatti)

Kangastatit

Kantarellit heinien kätköissä

Valkoinen kärpässieni

Kelot ja ruskan alkua

Variksenmarjat

Kurjet mökkitien varrella

Viimeisiä kukkijoita, ketosilmäruoho

Kesän viimeisiä?

Read Full Post »

Puolukoita, juolukoita ja hirvikärpäsiä

Jos sinua verrataan ja rinnastetaan hirveen, metsän ehkä komeimpaan eläimeen, pitäisi siitä hyvästä olla rinta rottingilla. Mutta jos tuo rinnastuksen tekijä on pieni, vahvajalkainen, verta imevä, päällekäyvä kärpänen, ei rinnastuksesta olisi niin väliä. Taas on se aika vuodesta, kun sienestäjät, marjastajat ja muut metsässä liikkujat joutuvat hirvikärpäsen atakkien kohteiksi – ja kysymys on erehdyksestä. Metsässä liikkuva ihminen koetaan hirvieläimeksi, jonka turkissa kärpäsen on hyvä ruokailla, munia ja temmeltää!

Lopen kangasmetsissä puolukka oli jo paikoin aivan kypsää – ja marjaa oli ilahduttavan runsaasti. Eräässä sammalkosteikossa oli jännä marjojen kisa: pienellä alueella oli niin puolukkaa, juolukkaa, mustikkaa kuin variksenmarjojakin. Maistoin niitä kaikkia. Juolukka oli todella herkullista – mistä ihmeestä johtuu harhaluulo juolukan myrkyllisyydestä? Juolukassa on C-vitamiinia moninverroin enemmän kuin mustikassa. Variksenmarja sen sijaan on aivan mauton, mutta tämäkin marja sisältää runsaasti C-vitamiinia ja flavonoideja. Terveyspommeja molemmat.

Vaimoni on nopea puolukankerääjä. Niinpä kirjoittaja, hitaampana ja hyödyttömämpänä kerääjänä, sai aikaa myös kuvaamiselle (kohtuullisesti) ja yleiseen metsässä haahuiluun. Testasimme myös uutta, kotimaista hirvikärpästen karkoitinta. Vaimoni käytti suihkepulloa itseäni reippaammin. En tiedä johtuiko karkoitteesta, mutta hänen anorakissaan ei ollut kärpäsen kärpästä, kun taas itse toin vaatteissani muutaman vahvakintun. Vaimoni pysytteli enemmän metsätien läheisyydessä, avoimilla paikoilla, kun taas kirjoittaja liikkui myös ryteiköissä eikä ollut verhoutunut vaatteilla kovin hyvin. Kerjäsi siis ikävyyksiä!

Harmitti, kun en hoksannut kuvata Lopen upeita juolukoita. Nyt jouduin lavastamaan kuvaustilanteen uudelleen mökillämme. Oli pakko käydä läheisellä suolla, missä tiesin juolukoita olevan. Mutta eivät ne olleet Lopen juolukoiden veroisia, valokin tuli kuvaajalle väärästä kulmasta. Ainoa, missä Tammelan metsä päihitti Lopen metsän, oli hirvikärpästen runsaus. Sain mökkitien viereisestä metsiköstä heti mukaani kymmenkunta verenimijää. Vaatteeni roikkuivat kohta ravisteltuina kuistin kaitteella, mukamas ”puhtaina”. Sieltä vaatteiden kätköistä niitä pikku hirviöitä kuitenkin aina vain ilmestyi näkyville. Kärpänenkin halusi kokea vuoden ehkä viimeisen lämpimän ja aurinkoisen sunnuntain. Eräille se todella oli viimeinen.

Puolukka-aika

Ämpärit täyteen

Juolukka

Connecting insects

Kohta honka romahtaa

Väärällä kaistalla

Syksy saa tulla

Read Full Post »

Tattien syksy

Jos oli Helsingissä ”Taiteiden yö”, on Etelä-Suomen metsissä nyt ”tattien syksy”. Harvoin metsässä kulkija tapaa niin paljon eri tatteja ja erityisesti herkkutatteja kuin tänä syksynä. Ja siitähän ei voi sanoa mitään pahaa, päinvastoin. Huonoa on se, että tatit jäävät paljolti keräämättä tai ne kasvavat ja mätänevät liian nopeasti hyvien olosuhteiden takia.

Ei haitannut mitään, vaikka kiireessä unohdin sieniveitseni kotiin. Autossa pitämäni perintöpuukko sai toimittaa sieniveitsen virkaa, ja hyvin se siinä pärjäsikin. Metsän eri sienet olivat puhtaita ja koppa täyttyi nopeasti. Puukolla vain varret poikki ja epäilyttävät tapaukset halki lähempää syyniä varten. Jos itse olet hieman arka keräämään ja laittamaan ruokaa sienistä, tässä tattien esikäsittelyyn jokunen ohje:

• opi tuntemaan hyvien tattien lisäksi sappitatti – se pilaa sieniruuan
• varustaudu metsään hyvällä sienikopalla ja -veitsellä
• kovin iso tatti on melko varmaan mennyttä, kerää vain pieniä ja keskikokoisia
• poista suuri osa tatin jalasta, puhdista lakki roskista ja halkaise tatti pystysuuntaan – näet, mitä sisällä on
• ensiluokkaisen, pienehkön tatin pillistöä ei kannata poistaa, sekin kelpaa pannulle
• yksi parhaista säilömistavoista on kuumentaa tatin palaset pannussa (ei tarvita rasvaa), antaa niiden painua kasaan omassa liemessään ja pakastaa jäähtyneet tatit
• käsittele sienet kuumentamista varten heti metsästä tultuasi, ainakin herkkutatti pilaantuu lämmössä melko nopeasti.

Ai niin, taisin saada metsästä mukaan pari seuralaistakin, kun niskassa kutisi siihen malliin. Sienien puhdistuksen jälkeen myös itse puhdistauduin ja katselin, olisiko hirvikärpäsiä jäänyt vaatteisiini. Ei sittenkään löytynyt – taisivat pudota kyydistä lähikauppamme kassalla. Hyvää sienisyksyä!

PS. sienitietoa ja -kuvia myös toisessa artikkelissani ”Nyt metsään – sienimetsään!”

Herkkutatteja

Punikkitatteja

Kangasrouskut

Keltahaarakas

Sienikoppa

Puhtaat ja pilkotut sienet

Sienien kuumentaminen

Read Full Post »

Kurjet muuttavat

Syksy on ottamassa lopullista niskalenkkiä menneestä kesästä. Kesä yrittää vielä pyristellä vastaan, mutta pian sen lämpö ja valoisuus ovat vain muistoja. Mökkikansa alkaa valmistautua sesongin päättämiseen: on siirrettävä pihakalusteet suojaan, tyhjennettävä vesisäiliöt, harjattava katot, käännettävä vene – puuhaa riittää. Itse aiomme viettää mökillä vielä yhden viikonlopun ja yön ennen kuin päätämme kesäkauden Heinijärvellä ja laitamme sinetiksi piipun päälle suojan.

Torstain ja perjantain sateiden sekä myrskyjen jälkeen viikonloppu oli aivan siedettävä, ei kovin lämmin mutta tuuleton ja sateeton. Mökkimatkalla oli tietenkin poikettava Lopen metsiin, tällä kerralla puolukoita keräillen. Perillä mökillä pikaiset retkieväät ja kohta sauna lämpiämään. Järven vesi oli kovasti jäähtynyt, mutta vielä pulahdimme vedessä saunomisen yhteydessä. Illan hämärtyessä useat etelään matkaavat kurkilautat kiertelivät järven yläpuolella taukopaikkaa hakien. Harvoin olemme nähneet yhden paivän aikan niin runsaasti muuttavia kurkia. Kurkien ääntely hämärtyvällä syystaivaalla kilpailee elämyksenä kuikan alkukesän huutelun kanssa.

Kotimatkalla kuuntelimme radiosta Radio Aallon vierasta Peter Fryckmania. Mies osasi todella puhua ja saada kuulijan sympatiat puolelleen. Oli vaikea uskoa, että kysymyksessä oli sama henkilö, jonka iltapäivälehdet ovat mustamaalanneet. Kuuntelun lomassa katselimme erikoista näkyä tiensyrjässä. Pysähtyneen auton naismatkustaja oli auton vieressä liki alastomana. Peruutuspeilistä tilannetta seurattuamme tajusimme, mistä oli kysymys. Ei sen kummemmasta kuin hirvikärpästen häätämisestä! Vaatteet pois ja pikaista ravistelua – toimenpide ei katso aikaa eikä paikkaa.

Vielä kotipihalla kuulimme kurkien ääntelyä yläpuoleltamme. Kyllä ne nyt muuttavat. Hei kurjet – mekin muutamme! Niin, mökiltä kaupunkiin. Ja keväällä taas nähdään, eikö vain? Oliko se silloin, kun leskenlehdet puhkeavat kukkaan ja maasta nousee vahva mullan tuoksu. Näin me sovimme.

Rantanuotio

Alkusyksy, Heinijärvi

Read Full Post »

Sienestäjä on onnellinen

Aiemman blogini pessimismistä ei ollut enää jälkeäkään, kun viikko vierähti ja päästiin sienimetsälle. Lopen avarat, sopivan kosteat kangasmetsät ovat monen sienestäjän ja marjastajan suosiossa. Niinpä minäkin vaimoni kanssa suunnistin niille kulmille mökkimatkallamme. Sää oli miellyttävä, aurinkokin välillä näyttäytyi, ei tuullut ja lämpöä oli sopivasti. Ei muuta kuin sienikoppa kainaloon ja etsimään aarteita!

Opin aikoinani koulussa opettajakollegoiltani useimmat ruokasienet. Kävimme joukolla monet kerrat Hyvinkäällä Erkylän harjuja samoilemassa ja sieniä keräämässä. Kerran minulta hukkui keruureissulla auton avaimet, mutta se on taas ihan toinen juttu. Avaimia en löytänyt maastosta, mutta sieniä kylläkin. Silloin opin hyvällä opastuksella tuntemaan useimmat tatit, haperot ja mm. kehnäsienen. Niinpä sienikoppani täyttyy melko nopeasti, kun voi kerätä monia ruokasieniä, ei vain kanttarellia!  Eräässä naisten suosimassa aikakauslehdessä esiteltiin kehnäsieni seitikin kuvalla! Aika paha moka – seuraavassa numerossa lienee korjaus ja uusi kuva tai korjattu kuvateksti.

Paitsi hyvästä säästä saimme nauttia myös muunlaisesta rauhasta sienimetsällä. Ainoastaan yksi hirvikärpänen pyrki joukkoomme, kun metsälenkki oli tehty ja pidimme evästaukoa. Nuo pienet vahvajalat ovat kertakaikkisen sitkeää porukkaa, henki ei lähde kuin lekalla moukaroimalla. Ja vaikka luulet, että nyt on vaatteet tarkistettu ja puhtaat hirvikärpäsistä, voit olla varma, että kannat mukanasi vähintään yhtä kärpästä. Huomaat sen seuraavana päivänä kylpyhuoneen lattialla tai tyynynpäälliselläsi. Jos tuon otuksen saat metsällä korvakäytävääsi, on itsehillintä koetuksella. Vaimolleni kävi niin pari vuotta sitten eikä häntä ihan helpolla saa ryteikköjä koluamaan. Eipä tuosta ylivoimaista kammoa kuitenkaan tullut – aurinkoinen, hyvin hoidettu syymetsä tuoksuinen voittaa sittenkin pienet haittatekijät!

Pekka Könönen sienessä Lopella (kuva: Ritva Könönen)

Kangasrousku (kuva: Pekka Könönen)

Punikkitatti, herkkutatti ja kanttarellit (kuva: Pekka Könönen)

Read Full Post »