Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘haravointi’

Mitä ihmettä, lunta maassa! Oli luvattu poutaa ja aurinkoista säätä! Sateiden piti väistyä jo eilen illalla; taas meitä vedätettiin. Lumen verhoamat talojen katot, eilen vielä kuraiset pihatiet ja liki alastomat pihapuut ovat toki kauniita katsella hohtaessaan puhtaan valkeina lokakuun aamuauringossa. Säiden haltijat eivät vain tainneet muistaa, että juuri tänä viikonloppuna oli meidän määrä hoitaa mökkimme syysharavointi ja loput talvikuntoon laittamisesta! Haravointi voi olla raskasta, jos lehtien päällä on paksu lumikerros. Mutta itkut pois, tänään mentiin – muutakaan rakoa ei mökkikäynnille järjesty. Lumilapiot mukaan, varmuuden vuoksi.

Nopeasti säät vaihtuivat kesäisistä lämpötiloista talven pakkasiin. Talvivaatteita vain esille, ja hyvä autoilija – joko on talvirenkaat kulkupelissäsi? Haa, ei vielä? Kitkarengaskuskeilla on ollut aikaa haistella säiden muuttumista ja varautua ajoissa renkaidenvaihtoon. Miten mukavaa on päästellä hiljaisilla renkailla teillä, jotka Etelä-Suomessa ovat talvellakin useimmiten sulina. No, jääköön nastat–kitkat-rengasdebatti sikseen. Sain varmaan oman puoleni ilmaistua tässä kumisessa kiistakysymyksessä? Mutta yhtä asiaa ihmettelen. Kun talvi kuitenkin tulee lumineen ja pakkasineen, missä ovat kauppojen talvikengät? Miesten talvikengät! Tai oikeammin: miesten talvisaappaat!! Jos tarkastelee talvikenkätarjontaa, voisi luulla, että vain aikuiset naiset ulkoilevat ja liikkuvat talvisin. Naisille on monenlaista saapikasta vapaa-aikaan, jänismetsälle, talvirallin katsomoon, citykujille, työpaikan käytäville, teatteriin, treffeille, minne vain. Miehille on tarjolla vain surkeita, matalavartisia nilkkureita, ja nuorisolle – pelkästään kumitossuja sileillä pohjilla! Kuka uskaltaa ja ymmärtää näyttää tietä miesten ja nuorison talvikenkämuodissa?

Pidin selvänä, että myös mökkimaisemissa olisi lunta. Tammelan metsärinteissä sitä ei kuitenkaan ollut, lunta oli vain mökkitien notkelmissa. Saimme haravoida ja hoitaa mökin talvikunnostuksen kauniissa, joskin koleassa syyssäässä. Niin, tulihan välillä ankara raekuuro, mutta rakeet sulivat nopeasti. Vaimo ahkeroi minua, flunssapotilasta lujemmin. Osansa kyllä teki kirjoittajakin, kuten pruuvasi mukanaan tuomaansa mutteria laituritikkaiden pulttiin. Joku mutteri kouristani aina katoaa tai putoaa veteen, se on melkeinpä jo yksi mökkimme traditioista. Jos mutteri putoaa kokoonpantavasta kahdenistuttavasta, saanpahan silloin syyn pyytää siippaani juttuetäisyydelle. Tarvitaan näet vähän rallin nostoapua ja ainakin parempaa näköä mutterin löytämiseksi.

Syksyisen mökkiurakkamme eteni hyvin, mutta sen keston määräsi luonnonvalo, onneksi. Kun vein viimeisiä tavaroita autollemme, oli aurinko jo painumassa vastarannan kuusikon taakse. Mietiskelin pimenevässä illassa juuri lukemaani raumalaisen kirjailijan Hj. Nortamon romaania ”Helmikoristeinen kirjanmerkki”, jossa sivuttiin synkkiä katovuosia 1866-68. Niistä ajoista on kulunut vain muutama sukupolvi. Silloin ihmisiä yksinkertaisesti kuoli nälkään, kun halla ja aikainen talvi ja toisaalta runsaat sateet veivät sadon. Oli lähdettävä kerjuulle ja etsimään ruokaa, kenellä voimia riitti. Kaikilla kulkijoilla ei ollut edes kenkiä, ei edes niitä nilkkureita – eikä luonnottoman aikainen ensilumi ilahduttanut ketään. Sitä tuskin huomattiin.

Elokuunasteri lokakuussa

Elokuunasteri lokakuussa

Kalteva, Hyvinkää

Kalteva, Hyvinkää

Rantakulma, Nurmijärvi

Rantakulma, Nurmijärvi

Vantaanjoki, Rantakulma

Vantaanjoki, Rantakulma

Talvea odotellessa

Talvea odotellessa

Ensilumi

Ensilumi!

Lokakuiset syreeninlehdet

Lokakuiset syreeninlehdet

Ensilumi koirakoulussa

Ensilumi koirakoulussa

Ensilumi Kormussa

Ensilumi Kormussa

Lokakuinen mökkijärvi

Lokakuinen mökkijärvi

Rantaleppä

Rantaleppä

Siivouspartion johtajatar

Siivouspartion johtajatar

Flunssapotilas

Flunssapotilas irroittelee

Löytyihän niitä suppiloitakin

Löytyihän niitä suppiloitakin

Ensi keväänä taas saunotaan

Ensi keväänä taas saunotaan

Auringon viime kajo

Auringon viime kajo

Read Full Post »

Järveltä puhalsi reipas länsituuli, mutta lauantainen syyspäivä oli melko lämmin ja pitkästä aikaa sateeton. Mökillä oli vielä tehtävää, ennen kuin kesäpaikkamme oli valmis ottamaan vastaan talven viimat ja pakkaset. Laituritikkaat olivat vielä paikoillaan, puiden lehdissä riitti haravoimista ja poiskärräämistä, kukkalaatikot oli tyhjennettävä, kalusteet nostettava suojaan ja kattokin piti vielä kertaalleen putsata männynneulasista. Vaimo oli jo haravoimassa, kun vielä etsin laituritikkaiden pultteihin sopivia lenkki- ja kiintoavaimia. Kaikki löytyi omilta paikoiltaan liiterin hyllyltä ja kohta jo ähelsin kyljelläni kiinnityspulttien kimpussa aaltojen keinuttaessa työmaatani. Partio tiesi asiansa ja tehtävänsä vuosien rutiinilla.

Selvisin katon siivouksesta alas ehjin jaloin ja asettelin tikkaita paikoilleen mökin seinustalle. Jostakin syystä aloin katsella tarkemmin sammaleiden peittämää maata – ja siinä ne olivat. Suppiloita mökin nurkalla! Eikä vain pieni yksittäinen mätäs; vahveroiden lautta ulottui pitkälle mökin nurkalta poispäin. Hetki sitten olin surkutellut vaimolleni, ettemme olleet ehtineet tänä syksynä suppilovahveroita keräämään! Nyt seisoimme keskellä uutta sieniapajaamme, jota emme taatusti muille kerro. Mutta sinulle lukija, kerron mielihyvin kotikokkimme löytämän ja toteuttaman maukkaan suppilovahverokeiton reseptin. Ruusukaali on se jippo! Keiton ainekset ovat:

  • 0,5–1 l suppilovahveroita
  • iso sipuli
  • 1 l kasvisten keitinlientä tai kasvislientä kuutioista
  • noin 15 ruusukaalia
  • 3 rkl maizena-jauhoja
  • 1 dl kuohu- tai vispikermaa
  • suolaa, valkopippuria, kirveliä
  • hauduttamiseen ruokaöljyä.

Tarkemmat tiedot jämsänkoskelaisen Tanja Salmisen mainiosta reseptistä kirjasta ”Hyvää ruokahalua”, toim. Anna-Maija Tanttu, kust. Suuri Suomalainen Kirjakerho Oy, 1997.

Olimme viime vuonna jokseenkin samoina aikoina samoissa puuhissa samalla porukalla saman mökkimme syystöissä, kuinkas muuten. Onko elämämme mennyt tylsäksi rutiinipuuhasteluksi? Ettekö te todella keksi mitään muuta? Kuka niin kysyy ja millä oikeutuksella? Rutiinithan ne vasta tuovat ryhtiä elämään, ainakin minun mielestäni! Vaimostani en sittenkään tiedä. Koska olen viimeksi vienyt vaimoni matkalle tai edes hotelliin niin, että olisimme laittautuneet vähän fiinimmeiksi? Miten sellaiseen ehtisi, kun on yrityksen ja kodin työt, lapset ja heidän perheensä ja tietenkin lastenlapset. Ja ensi viikolla J-piltit taas tulevat. Viideksi päiväksi. Samalla ovenavauksella tulee porukkaan myös J-lasten syyslomaileva L-serkku Vantaalta. Olisiko siinä aineksia rutiinien rikkoutumiselle? Ensi viikko on kova viikko ja talo täynnä elämää. Viikko on vielä kovempi, jos en keksi itselleni lattiaa kummempaa nukkumapaikkaa …

Syksyn värejä

Suppilovahveroita mökin nurkalta

Tuulet nousevat

Sadepilvet Humppilan suunnalla

Haavanlehdet

Ahkeruus on ilomme

Tuumaustauko

Iloisia värejä

Viimeisiä kukintoja

Read Full Post »

Kolean huhtikuisen viikon päättyessä pihapiirin orkesteriin tuli monia vahvistuksia. Peipposet ja punarinnat ilmoittivat kuuluvilla äänillään palanneensa etelästä ja sepelkyyhkynkin kummitusääni kantautui pihamännyn kätköistä. Roska-auton möyrinä ja piippausäänet jäisivät kohta kakkoseksi. Kevät oli viimein tullut!

Kevät, niin mukavaa kuin valo ja lämpö ovatkin, on toisaalta myös kovaa puurtamista. Siivottavaa ja petrattavaa riittää kodissa ja tietenkin vielä enemmän kesämökillä, jos sellaisen on mielenhäiriössään joskus hankkinut. Teimme lauantaina ensimmäisen visiitin mökillemme tänä vuonna tarkoituksena – ainakin näin minulle kerrottiin – vain siivota vuodenvaihteen myrskyn jälkiä: maahan lentäneitä katkenneita oksia ja kaikkea irtosälää. Oksissakin olisi ollut tarpeeksi, mutta työnjohtajamme päättikin haravoida myös kaikki kivenkoloihin piiloutuneet lehdet! Ja kirjoittaja tietenkin kärräämään maatuvat lehdet pois näkyvistä. Yritin välillä hankkiutua pois työmaalta tutkimaan laiturin kuntoa, mutta se ei ollut hyvä veto. Laiturimme oli talven jäljiltä linkullaan kärki veteen päin, mutta korjausoperaationi jälkeen laituri muljahti toiseen asentoon ja kärki sojotti nyt kohti Isoa Karhua. Oikeata työtä vielä riitti ja aurinko alkoi jo painua alas vastarannan metsikköön. Se oli siivouspartion täsmäisku, mutta vielä maanantaina olo on kuin senioreiden penkkipunnerruskisan jälkeen, eikä blogikirjoitukseen tahtonut saada keväisen kepeää otetta.

Sunnuntaina kävimme herkistelemässä kroppiamme pikku kävelyllä Kytäjoen tulva-alueiden reunamilla. Lämpö nousi jo 15 asteeseen ja eilinen rääkki alkoi vähitellen unohtua. Kiikarimme löysi tulavapellolta haapanoita ja taveja, joita vaimoni ei kovin usein ollut nähnyt. Luontoretkemme jatkui kotona teeveen äärellä, kun Arto Nybergin yhtenä vieraana oli vetävästi esiintynyt luontovalokuvaaja Hannu Hautala. Mutta silloin soi puhelin! Luulin jo missanneni Hautalan esiintymisen loppuosan, mutta ei, vaimoni oli soiton tultua painannut rec-näppäintä ja sain katsottua Hautalan haastattelun loppuun. Fiksuille ja mukaville työnjohtajille on aina kysyntää!

Jäät lähtevät

Soutuveneet

Krookukset

Ahkeroija

Tauon paikka

Kytäjoki tulvii

Sinivuokot

Read Full Post »