Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘haravakone’

Kesä 2020 on jo ylittänyt puolivälin – miten sen sitten itse kukin määrittää. Kirjoittajalle, matematiikkaa opiskelleena, se on tietenkin 15. heinäkuuta! Jotkut katsovat kesän tyystin päättyvän jo juhannuksena, mutta ehei, kesään kuuluu myös unikeon veteenkampeaminen, paarmat ja mustikanpoiminta, ja tietenkin myös elokuun kuutamoillat (jollakin voi olla eri painotuksia). Epävakainen kesä on ajoittaisista sateista huolimatta ollut lämmin, niinpä mökkimme oli taas valmis ottamaan vastaan kesävieraan, vielä yhden kouluikäisen lastenlapsemme, joka tulee Vantaan Simonkalliosta. Nyt piti L-pojalle keksiä ohjelmaa! Tammela ja sen ympäryskunnat olivat vuosien ajoilta tulleet melko tutuiksi, mutta tunsimmeko sittenkään kaikki paikat, joissa pian 15-vuotias nuori viihtyisi, tai saisi virikkeitä vaikkapa jatko-opiskelulleen? Olin joskus pannut merkille Jokioisten jokilaakson, Loimijoen pohjoispuolella; se alkoi nyt kiinnostaa. Olihan siellä ainakin Jokioisten kartano hyvinhoidettuine vanhoinen rakennuksineen ja puistoineen. Siellä oli myös Elonkierto, siis mikä? Niin ja löytyihän alueelta vielä Jokioisten–Minkiön museorautatie! Siispä Jokioisiin – ja vieraamme kanssa pohtimaan, mitä kuuluu veturimiehen tai vaikkapa kartanonherran työnkuvaan!

Jokioinen on runsaan 5000 asukkaan kunta, jonka keskusta antaa kävijälleen siistin vaikutelman. Kunta tunnettaneen parhaiten maa- ja elintarviketalouden tutkimustyöstä ja -laitoksista, mitkä kuuluvat nykyisin Luonnonvarakeskuksen (Luke) alaisuuteen. Jokioisten asutus on syntynyt ja vakiintunut Loimijoen varrelle jo 1300-luvulla. Joessa oli koski, joku sen huomasi ja ennen pitkää vesivoima pyöritti suuria rataspyöriä, joista eri tehtaiden koneet saivat käyttövoimansa. Jokioisten teollisuuden nousu ja 1500-luvun puolivälissä perustetun kartanon mahtivuodet sijoittuivat Ernst Gustaf von Willebrandtin aikakauteen 1700- ja 1800-lukujen taitteeseen. Kartano ja sen laajat maa-alueet siirtyivät monien vaiheiden jälkeen valtiolle v. 1919. Kolme Tammelan mökkiläistä oli nyt matkalla kartanon maille, jonne Luke oli pystyttänyt kaikille avoimen kotieläinpiha ja luonnonvarojen esittelypuisto Elonkierron. Nykyisin puiston vetovastuu on Elonkierron Ystävät ry:llä. Hei, tuolla ainakin on vaalea kartanorakennus, ja tuolla maksasiinitorni! Taidetaan olla lähellä? Suomalaiseen tyyliin opasviittoja oli säästelty, koska matkahan on jo seikkailu. Kun automme viimein laskeutui parkkipaikalle, jota ympäröi heinäseipäistä tehty aita, tiesimme olevamme perillä.

Netin antama etukäteisinfo Elonkierrosta ei oikein vastannut kuvaa, minkä saimme perillä kohteessa. Elonkierto on laaja alue (20 ha), joka tarjoaa todella paljon nähtävää. Aivan super, sanoisin – eikä aluetta kierretä ihan hetkessä! Eläimiä voisi olla aitauksissaan enemmänkin, mutta erilaisia viljely- ja hyötykasveja sekä luonnonkasveja on runsaasti, ja ne esitellään mallikkaasti. Oikea maaseutu- ja kasvifanittajan paratiisi, täällä väljyydessä ei myöskään tarvinnut pelätä viruspärskäyksiä! Nyt pääsi Elonkierto ja Jokioinen todella yllättämään. Se ei ollut ensimmäinen kerta, sillä nuorempana olin usein matkannut Jokioisten Koetuksen vieraaksi heidän pesäpallopyhättöönsä – ja niin vain stadilaisena ja myöhemmin hyvinkääläisenä huomasin nimekkäämmän joukkueemme usein hävinneen Jokioisten pojille! Elonkierron kävelyreitti vei aluksi tammimetsikköön, kartanon puistoon ja kartanolle. Sieltä takaisin pääportin kautta itse esittelypuistoon, joka hoidettuna, avarana sekä kumpuilevana peltomaisemana oli jo sellaisenaan ulkoilijalle elämys. L-poika veti vauhdilla letkaamme lämpimänä sunnuntaipäivänä, mökkisaunaanko pojalla oli kiire? Ehdimme kuitenkin tutustua moniin kasveihin, mm. pulavuosien kahvinkorvikkeen raaka-aineeseen sikuriin, ehdimme kaveerata ja rapsutella suomenvuohia ja tuntea niiden lämpimät hönkäykset. Kun 4H-tyttöjen tarjoamat virvokkeet oli nautittu Elonkierron Makasiinissa, olimme valmiit lähtemään.

Kotimatkalla hoksasimme, että museorautatie jäi kokematta; viimeinen vuoro Minkiöön oli jo mennyt!  Ei Simonkallion nuoresta vieraastamme olisi enää ollut junaan astumaankaan, poika taisi jo auton takapenkillä torkkua. Ehkä haaveili omasta kartanostaan – tai vähintään omasta mustavalkeasta vuohesta. Eläimen erikoiset pupillit olivat unen syvetessä muuttaneet muotoaan. Ne välkkyivät nyt eläinystävällemme sydämenmuotoisina.

Elonkierron alue on laaja. Tutustumisen voi aloittaa esim. poniaitauksesta.
Esittelypuiston ja kartanon välillä on suurehko metsäalue vanhoine tammipuineen.
Kartano ja sen teollinen toiminta nousi kukoistukseen maaherra von Willebrandtin aikakaudella.
Mökkiläiset von Willebrandtin muistomerkillä.
Jokioisten kartanolla on pitkä historia. Millainen on sen tulevaisuus?
Millaista mahtaisi olla kartanonherran elämä ja päivätyö?
Ei kartanon rouvanakaan elämä varmaan hullumpaa olisi?
Puistoalueen kyltti kertoo niityn valmistumisesta.
Elonkierron esittelytaulu lähellä pysäköintipaikkaa.
Ja somisteena vieressä heinäpellon vanha haravakone. Tuttu kapistus!
Esittelypuiston sisääntulon kello. Kaikkihan sitä soittivat.
Kaikista vilja- ja hyötykasveista sekä luonnonkasveista oli esillä erinomaiset tietotaulut.
Kanat saivat olla vapaina aitauksissaan ja myös kävelyteillä.
Esittelypuiston maasto oli vaihtelevaa. Kiertely kävi kunnon lenkistä!
Vielä näkee heinäseipäitä ja niillä heinää kuivumassa.
Paikka on kasveista kiinnostuneille hieno kohde. Kirjoittaja yllättyi monipuolisesta tarjonnasta.
Elonkierron alue myötäili paikoin Loimijokea. Alempana joen törmällä laidunsivat kyyttölehmät.
Unikon punainen väri hehkui kauas.
Hieno kukka, mutta mille kasville se kuuluu? Se on sikuri, jonka juurta on käytetty kahvin korvikkeena.
Alueella esiteltiin maatalouden monia perinteisiä työkaluja.
Vuohien aitauksessa oli raukea tunnelma. Olihan vielä lämmin, lähes helteinen heinäkuun päivä.
Vuohia on maassamme melko vähän, vain runsaat 5000.
Entisajan puimakone. Vieläkö erottelisi jyvät akanoista?
Vähän järeämpää vanhaa kalustoa: höyrykone!
Vanhoja maatalouden koneita oli hyvin esillä, kuten kuvan ojituskone.
Elonkierron Makasiinissa 4H-tytöt hoitivat kahvi- ja virvoketarjoilun.
Elonkierron alue jätti retkeläisille mukavat muistot. Ehkä joskus vielä tavataan?
Jokioisten kartano ja sen kaikki rakennukset olivat hyvässä kunnossa.
Kartanon jyvämakasiini ja sen kellotorni.

Read Full Post »

Seisoin vaimoni kanssa kaupungin keskustassa ja katselin Kauppakadun suuntaan. Oikealla oli Rautatienkadun viitta. Ilman nykyaikaisia autoja näkymä olisi voinut olla 1900-luvun alkupuoliskolta. Silloin kaupungissa oli myös rautatie, enää ei ollut. Oliko kaikki unta vai olimmeko hereillä? Pilviin verhoutunut heinäkuinen tummanharmaa taivas antoi ymmärtää, että hereillä oltiin. Kaikki oli totta, olimme keskellä Suomen vähälumista suvea. Kaksi lomailijaa oli lähtenyt mökiltä ihmisten ilmoille ja odotti nyt kesäihmettä pikkukaupungin keskustassa.

Lomailijan halpoja huveja ovat kirpparit. Vaimoni näyttää aidosti kirppareista pitävän ja hän todella tekee niistä uskomattomia löytöjä. Kerran olisin itsekin ostanut hyväkuntoisen puuvartisen pikkukirveen, mutta epäröin hankintaani pari päivää, ja sinä aikana kirves oli mennyt. Löysin sentään nyt öljyväripensselit – tyttäremme kun vei minun ainoani; hän oli innostunut taas maalaamaan. Tämä keskustan kirppari (Kirppis Kakstaso, Turuntie 1) on hyvin erikoinen. Eräs osa alakertaa on omistettu kaikelle vanhalle tavaralle ja ne ovat hyväkuntoisia. Vanhat radiot, laskukoneet, seinäkellot, puhelimet ja huonekalut tempasivat minut yhä syvemmälle menneeseen aikaan, kauas nykyhetkestä. Tämähän on …  taikapäivä!

Jatkoimme itsemme viihdyttämistä päivän teemalla – yksi auki oleva kirppis piti vielä tarkistaa. Vaimoni huomasi tuskani ja antoi vapauden käydä sillä välillä jossakin muualla. Ja minähän kävin ja löysin itseni taas menneestä ajasta. Olin löytänyt heinäpellolle, jossa heinä oli kuivumassa heinäseipäillä! Missä sellaista enää tapaa? Kiertelin peltotilkkua, huumaannuin kedon kukkien ja kuivuvan heinän tuoksusta ja vasta nyt huomasin puiden taakse kätkeytyvät vanhat puutalot ja idyllisen pihapiirin. Heinäpelto ja talot olivat yhtä. Ja tottakai tömäsin myös puiden alle vietyyn, vanhaan hevosvetoiseen haravakoneeseen! Olen jo mestari vanhojen maatalouskoneiden löytäjänä. Muistan tarkalleen haravakoneen kirskunat ja kolahtelut, kun noin kymmenvuotiaana sain kymenlaaksolaisella heinäpellolla ohjastaa tuollaista vanhanajan ”yhdistelmäajoneuvoa”. Se tuntui polleelta; kirjaimellisesti.

Myöhemmin Paimiossa, vaimoni tädin tilalla, sain jatkaa tutustumista haravakoneen toimintaan useina hienoina ja aurinkoisina kesinä, nyt tosin traktorin pukilla istuen. Tahdon takaisin haravakoneet, talkootunnelman ja hevoset! Tahdon kuumille heinäpelloille, joilla kotikalja laitettiin sarkojen ojiin jäähtymään ja pystykorva Peni juoksenteli heinäväen ympärillä laskeakseen viimein lämpimän kylkensä kaupunkilaispoikaan kiinni evästauon aikaan. Matka menneeseen saisi olla tottakin!

Forssan Kauppakatua

Keskustan kirppis

Kappa, lyhdyt ja vaaka

Haravakone

Vanha piha

Loimijoen idylli

Kehräämön rakennus Loimijoen rannalla

Kalamiehet

Mykkäelokuvafestivaalit

Read Full Post »