Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Erkylä’

Se oli aluksi ihan paikoillaan, hyvä kun otuksen erotin lehtien ja neulasten kirjomasta maasta. Ojensin poimurikäteni mustikanvarpuja kohti – silloin huomasin sammakon ja samalla täplikkääseen marjakaveriini tuli liikettä. Piiitkällä loikalla yli lahokannon, mutta hups, ei mennyt alastulo nappiin: saku kierähti selälleen ja vieressä kyykkivää katsojaa nauratti. Pian sammakko kokosi itsensä ja lähti eteenpäin tyylinsä taas löytäneenä. Ehdin kuitenkin kuvata ystäväni niin sivulta kuin takaa ennen kuin se loikki pidemmälle varpujen suojaan.

Tänä kesänä on saatu komeita mustikoita ja runsaasti, mutta ei välttämättä koko maassa. Erkylän suunnan mäntykankaat ovat edelleenkin täynnä makeita ja isoja terveyspommeja. Omassa, melko pienessä suosikkirinteessäni ei ollut muita kerääjiä viime päivien käynneilläni, mutta metsätien alkupäässä oli useita marjastajien autoja. Alkaisiko nyt marjastuksen uusi kulta-aika?  Kerätessäni ja selkää oikoessani mietiskelin kaikkia marjakavereitani vuosien varrella – muitakin kuin sammakoita. Olen kerännyt marjoja vanhempieni kanssa, vaimoni ja lasteni kanssa, anoppini kanssa, vaimoni siskonmiehen kanssa, tenniskaverini kanssa, naapureiden kanssa ja toivottavasti pian myös lastenlasteni kanssa. Koiramme Allukin oli usein marjareissuilla mukana ja osallistui omalla tavallaan marjankeruuseen: mäyräkoira laskeutui maahan mahalleen ja alkoi riipiä varvuista marjoja suuhunsa! Se todella söi mustikoita. Voihan olla, että teki sitä vain joutessaan – sai aikansa paremmin kulumaan.

Yhden marjakaverini esittely ansaitsi enemmän tilaa kuin tässä on mahdollista. Eräs hyvin erityinen ihminen ja marjakaverini oli appeni Väinö Rosberg. Appeni ei tuonut itseään esille, eikä hän varmaankaan tarvinnut elämässään juuri mitään – no, ehkä joskus uusia partakoneen teriä parranajoon. Vanhassa, mutta hyväkuntoisessa puvuntakissa sekä suorissa housuissa hän lähti marjareissuilleen Sahanmäen suuntaan – sairaanakin, vielä vähän ennen kuolemaansa ja tietenkin kävellen. Hänellä ei ollut edes pyörää, eikä myöskään eväitä metsäreissulla, joka saattoi kestää koko päivän. Kotiin tultiin vasta, kun iso ämpäri oli marjoja täynnä. Marjat olivat hyvä lisä suuren perheen ruokahuollossa.

Ensimmäisen marjanpoimurinsa appeni teki omin käsin. Jos mies tekee kotiinsa kasoittain puuleluja, potkulautoja ja puhtaasti soivan ksylofonin, on yhden poimurin nikkarointi pikku juttu. Sienistä appeni tunsi vain yhden sienilajin, jota hän myös uskollisesti keräsi. Uusien sienilajien tunnistaminen, kerääminen ja käyttö taisi olla ainoa asia, jonka pystyin hänelle opettamaan. Se mitä itse häneltä opin, on jotakin paljon suurempaa. Yhteisiä aikoja ja marjaretkiä sekä opittuja asioita muistelen yksin hiljaisessa mustikkametsässä – lähellä marjakaverini viimeistä leposijaa. Jäin taas kauas taakse appeni marjamääristä.

Metsän väripilkku

Jäkälät

Mustikat

Sammakko, marjakaverini

Kaatunut kelopuu

Marjakaverimme Allu

Marjakavereita

Tuleva marjankerääjä no. 1

Naavaparta, tuleva marjankerääjä no. 2

Väinö Rosberg 1903–1978

Read Full Post »

Aiemman blogini pessimismistä ei ollut enää jälkeäkään, kun viikko vierähti ja päästiin sienimetsälle. Lopen avarat, sopivan kosteat kangasmetsät ovat monen sienestäjän ja marjastajan suosiossa. Niinpä minäkin vaimoni kanssa suunnistin niille kulmille mökkimatkallamme. Sää oli miellyttävä, aurinkokin välillä näyttäytyi, ei tuullut ja lämpöä oli sopivasti. Ei muuta kuin sienikoppa kainaloon ja etsimään aarteita!

Opin aikoinani koulussa opettajakollegoiltani useimmat ruokasienet. Kävimme joukolla monet kerrat Hyvinkäällä Erkylän harjuja samoilemassa ja sieniä keräämässä. Kerran minulta hukkui keruureissulla auton avaimet, mutta se on taas ihan toinen juttu. Avaimia en löytänyt maastosta, mutta sieniä kylläkin. Silloin opin hyvällä opastuksella tuntemaan useimmat tatit, haperot ja mm. kehnäsienen. Niinpä sienikoppani täyttyy melko nopeasti, kun voi kerätä monia ruokasieniä, ei vain kanttarellia!  Eräässä naisten suosimassa aikakauslehdessä esiteltiin kehnäsieni seitikin kuvalla! Aika paha moka – seuraavassa numerossa lienee korjaus ja uusi kuva tai korjattu kuvateksti.

Paitsi hyvästä säästä saimme nauttia myös muunlaisesta rauhasta sienimetsällä. Ainoastaan yksi hirvikärpänen pyrki joukkoomme, kun metsälenkki oli tehty ja pidimme evästaukoa. Nuo pienet vahvajalat ovat kertakaikkisen sitkeää porukkaa, henki ei lähde kuin lekalla moukaroimalla. Ja vaikka luulet, että nyt on vaatteet tarkistettu ja puhtaat hirvikärpäsistä, voit olla varma, että kannat mukanasi vähintään yhtä kärpästä. Huomaat sen seuraavana päivänä kylpyhuoneen lattialla tai tyynynpäälliselläsi. Jos tuon otuksen saat metsällä korvakäytävääsi, on itsehillintä koetuksella. Vaimolleni kävi niin pari vuotta sitten eikä häntä ihan helpolla saa ryteikköjä koluamaan. Eipä tuosta ylivoimaista kammoa kuitenkaan tullut – aurinkoinen, hyvin hoidettu syymetsä tuoksuinen voittaa sittenkin pienet haittatekijät!

Pekka Könönen sienessä Lopella (kuva: Ritva Könönen)

Kangasrousku (kuva: Pekka Könönen)

Punikkitatti, herkkutatti ja kanttarellit (kuva: Pekka Könönen)

Read Full Post »