Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Botta’

Helsinkiläistaustainen eläkeläisretkeilijä oli päättänyt puolenpäivän soolopyrähdyksellä tehdä selkoa ja verestää muistoja Helsingin Etu-Töölöstä. Katselin pöydälle levittämääni Helsingin karttaa, tuumailin tulevan matkani reittiä ja sijoittelin nuppineuloja paikkoihin, joissa olin tässä kaupunginosassa joskus käynyt. Tuttuja kohteita tulikin yllättävän paljon. Äidinäitini oli pitkään asustanut Arkadiankadun loppupäässä; siellä olin tietenkin vieraillut kymmeniä kertoja. Yliopiston tietojenkäsittelyä opiskeltiin Töölönkadulla ja illanviettoja opiskeltiin useinmiten Bottalla Museokadulla. Mutta junnuiässä tutuimmaksi tullut paikka oli helsinkiläisten (ja myös meidän perheemme) takavuosien pesäpallopyhättö: Hesperian kenttä. Kentän paikalle oli sittemmin noussut Finlandiatalo – siellä pelasivat nykyään aivan eri ihmiset, eikä kenttämestarin kalkki enää pöllähdellyt kakkospesän rajaviivalla. Piikkarit olivat vaihtuneet lakeerikenkiin, maila vaihtunut mikrofoniin. Etu-Töölö on kompakti mutta melko laaja alue, aina Töölönlahdelta Taivallahteen, Pohjoiselta Rautatiekadulta Pohjoiselle Hesperiankadulle. Kiirettä pitää, jos ehtisin kiertää koko alueen, kaikki sen muistomerkit ja sen monet ikoniset rakennukset. Oli keskityttävä muutamaan kohteeseen. Paljon kritiikkiä aikoinaan saanut Temppeliaukion kirkko oli sisältä näkemättä. Aloitetaan siitä!

Ei ihan heti uskoisi, että Temppeliaukion kirkko on yksi turistien kaikkein eniten käymistä kohteista Helsingin alueella. Ulkoapäin kirkkorakennus ja sen sisäänkäynti ovat lähes huomaamattomia. Juju onkin kirkon sisätiloissa, ja varmasti myös akustiikassa. Fredrikinkadun loppupäässä vastaan tuli laumoittain turisteja; touhukkaita turisteja hyppeli myös kirkon yläpuolisella kalliolla selfiekeppeineen. Sisällä odotti yllätys. Kuin tilauksesta Kaartin soittokunta piti salissa harjoitustaan illan esiintymistä varten. Istuin alas, kuuntelin ja rauhoituin. Hyvin kuului salin perällekin herkkä huilusoolo, ja kun kapellimestari Atso Almilan johdolla mentiin forte fortissimoon, havahduin, otin reppuni pois selästä ja aloin viritellä kameraani kuvauskuntoon. Arkkitehtiveljesten Timo ja Tuomo Suomalaisen luomus on kiistatta erikoinen ja karun tyylikäs. Jos kirkko on myös muusikoiden ja laulajien suosiossa, ei kai siinä voi olla moitteen sijaa? Ehkä joku päättäjä oli kaukaaviisaasti osannut nähdä tulevan kirkkorakennuksen yleisen kiinnostuksen ja taloudellisen puolen, mene tiedä?

Temppelikatua astellessani kohti Mika Waltarin puistoa, sain juttuseurakseni ikäiseni koiranulkoiluttajan. Kerroin tietenkin oman vaellukseni taustoista, lievästä Helsinki-kaihostani, ja sain mieheltä arvokkaan vinkin. Löytäisin kaipaamiani Helsinki-kirjoja läheisestä antikvariaatista. Ja niin todella tapahtui. Kirjastosta moneen kertaan lainaamani ns. ”Helsingin korttelikirjat” löytyivät kaikki Runebergin Antikvariaatista! Kirjat olivat aikoinaan koottu Helsingin Sanomien artikkeleista, joissa kuvattiin viime vuosisadan aikaista, osin jo mennyttäkin Helsinkiä (tekijöinä kolmessa ensimmäisessä julkaisussa: Kaija Ollila, Kirsti Toppari, Kaija Nenonen ja Kaija Hackzell). Helsinki-päiväni Etu-Töölössä oli ollut antoisa, yllätyksiäkin täynnä. Sain varmaan onnenpotkun matkaani aamuisesta kahviateriasta Huvilan Kahvilassa, Hakasalmen huvilan kupeessa. Vetäisinköhän vielä uuden kierroksen tuosta Oksasenkadulta oikealle ja Tunturikatua alas Runeberginkadulle? Ei, kyllä tämä riittää. Olin valmis ottamaan suunnan Kampin bussiterminaaliin ja astumaan tutun liikennöitsijän kermanväriseen bussiin. Tuliaisinani oli mukanani toivottavasti onnistuneita valokuvia, kolme kiloa vanhoja kirjoja ja helsinkiläisen Keisari-leipomon herkullinen juustokakku. Näillä eväillä hyppäsin viiden euron Happy Hour -vuoroon kohti Hyvinkäätä.

PS. kiitokset Kaartin soittokunnan tiedottaja Markus Virtalalle luvasta käyttää blogissani Kaartin soittokunnasta ottamiani henkilökuvia.

Huputettu ja väritetty Eduskuntatalo

Huputettu ja väritetty Eduskuntatalo (lokakuu 2015)

Hakasalmen huvila

Hakasalmen huvila

Huvilan kahvilan ikkunasta

Huvilan kahvilan ikkunasta

Aurorankadun ja Nervanderinkadun risteys

Aurorankadun ja Nervanderinkadun risteys

Ulko-ovi

Ulko-ovi

Temppeliaukion kirkon kattokupoli

Temppeliaukion kirkon kattokupoli

Temppeliaukion kirkko. Kaartin soittokunnan harjoitus kapellimestari Atso Almilan johdolla

Temppeliaukion kirkko. Kaartin soittokunnan harjoitus kapellimestari Atso Almilan johdolla

Kaartin soittokuna, kuva 01

Kaartin soittokunta, kuva 01

Katsojat/kuuntelijat

Katsojat/kuuntelijat

Kaartin soittokunta, kuva 02

Kaartin soittokunta, kuva 02

Kaartin soittokunta, kuva 03

Kaartin soittokunta, kuva 03

Temppelikadun kerrostalo

Temppelikadun kerrostalo

Runebergin antikvariaatti

Runebergin antikvariaatti

Runebergin antikvariaatti, Andrew Eriksson

Runebergin antikvariaatti, Andrew Eriksson

Mika Waltarin muistomerkki Kuningasajatus (Veikko Hirvimäki)

Mika Waltarin muistomerkki Kuningasajatus (Veikko Hirvimäki)

Valomainos jäljellä maineikkaasta elokuvateatterista

Valomainos jäljellä maineikkaasta elokuvateatterista

Risto Rydin muistomerkki (Veikko Myller)

Risto Rydin muistomerkki (Veikko Myller)

Kristus Kyrkan, Vänrikki Stoolin katu

Kristus Kyrkan, Vänrikki Stoolin katu

Museokatua

Museokatua

Runeberginkadun ratikkapysäkki

Runeberginkadun ratikkapysäkki

Arkadiankatu 33 (rakennus, jossa äidinäitini asui pitkään

Arkadiankatu 33 (rakennus, jossa äidinäitini asui pitkään)

Caloniuksenkadun sisäpihalla, 01

Caloniuksenkadun sisäpihalla, 01

Caloniuksenkadun sisäpihalla, 02

Caloniuksenkadun sisäpihalla, 02

Read Full Post »

Viikonlopun sääkartalla näkyi auringon kuva. Voisiko se olla totta? Saataisiinko säätyyppiin jo muutos: harmaisiin päiviin tulisi vihdoin valoa ja värejä? Vaikka maa oli lähes lumeton, ei maaliskuu vielä täydeksi kevääksi kääntyisi. Se olisi kuin liian aikaisin annettu syntymäpäivä- tai joululahja. Vielä koetaan Etelä-Suomessakin kunnon lumimyräkkä, ellei parikin ennen kuin lumikolat heitetään varaston nurkkaan, jäätelökioskit avaavat luukkunsa ja B-talon isäntä saa käynnistää Kawasakinsa. Kevään kynnyksellä kuitenkin ollaan, kun leppä jo kukkii ja levittää ilmaan siitepölyään. Huolestuttavaa on, että ilmassa on myös maailmanpolittista jännitystä. Ensin jännitettiin Sotshit, ja nyt seurataan aivan eriasteista trilleriä ei niin kovin kaukana talviolympiakylästä.

J-tyttö oli halunnut tulla meille yökylään. Hetki sitten olimme majoittaneet pariksi yöksi L-pojan, Hiekkaharjun lapsenlapsemme. Sellainen kävi meille mainiosti. Mutta lauantaiaamun aurinko teki talon isännän levottomaksi. Kun J-tyttö ja vaimoni näkivät blogimiehen kutinan ja rauhattomien käsien hiplaavan kameralaukun remmejä, antoivat he luvan piipahtaa pikaisesti Kytäjän pelloilla. Lehdissä oli ollut jo uutisia sisämaahan ehtineistä kiuruista ja töyhtöhyypistä. Tahdoin paraatipaikalle ja heti! Raaka viima puhalsi alastomilla pelloilla, ei siellä vielä mitään liikettä ollut. En bongannut ensimmäistäkään muuttolintua, mutta bongasin aika monta muuta lintubongaria! Parin ammattilaisen kanssa tuli juttuakin, enkä voinut kuin ihaillen kuunnella heidän havaintojaan piekanoista, hiiripöllöistä, jopa merikotkasta Järvenpään taivaalla. Kiitos pojille juttutuokiosta – luontokokemus se oli tämäkin!

Matkatessani kotiinpäin, tuli jostakin mieleeni koulu- ja opiskeluajat kauan sitten. Meillä oli neljän kaverin ryhmä, tuttuja jo lukioluokilta. Opiskelimme samoja aineita, pelasimme tennistä Domus Academican ylimmässä kerroksessa ja paransimme maailmaa milloin luentojen väliajoilla milloin iltaisin Bottalla tai Hämiksellä. Yksi porukkamme kavereista oli oivaltanut, että raha on kaiken pahan alku. Hän saattoi kimpaantua tulisesti, kun jokin asia taas muistutti rahasta, sen välttämättömyydestä tai sen puutteesta. Emme aavistaneet, että tilanne oli niin paha. Hän oli ensimmäinen meistä, joka meni naimisiin – avioitui varakkaan perheen tyttären kanssa. Voihan olla, että luonnonvoimillakin oli osuutensa tälle liitolle. Tai sitten – valat vannottiin pitkän talven jälkeen, kevään kynnyksellä, ensimmäisenä aurinkoisena päivänä muuttolintujen suihkiessa sinitaivaalla kohti pohjoisia pesimäalueita.

Koivukuja ja kavioura

Koivukuja ja kavioura

Maaliskuun ranta

Maaliskuun ranta

Kytäjärven pilkkijät

Kytäjärven pilkkijät

Bongarituttavuus Jari Mattila

Bongarituttavuus Jari Mattila

Jari on nähnyt jotakin

Jari on nähnyt jotakin

Padolla

Padolla

Pajunkissat

Pajunkissat

Jääkerros antaa tilaa kasvulle

Jääkerros antaa tilaa kasvulle

Koskikara vielä kerran

Koskikara vielä kerran

Pienet kylävieraat

Pienet kylävieraat

Maaliskuun pelto

Maaliskuun pelto

Read Full Post »