Lyhyeltä kesä tuntui, vaikka olisi voinut kuvitella toisin. Odottavan aikahan on pitkä, ja mitäpä muuta suomalainen teki kuin odotti kesää kaksi kuukautta: kesä–heinäkuun. Lämpimät ja helteet tulivat sieltä sittenkin – tosin vain lyhyeksi aikaa. Katselen nuorimman lastenlapsemme iloista olemusta ja liikehdintää Anderssonin Manun laiturilla (kutsuimme ja luulimme paikkaa alkuvuosina yleiseksi rannaksi). J-tyttö sai kesän viimeisille mökkipäivilleen upeat säät. Istuskelin rantakivellä J-tytön lähellä ja pohdin kaikkea mahdollista: syksyä, Suomen taloutta ja työttömyyttä, veropakolaisia, Lähi-Idän ja Afrikan maiden pakolaisvirtoja … Ei, ei vielä liian vakavia aikuisten asioita. Katse aurinkoon – tai mieluummin tuonne kaislikkoon, jonka yllä lentelee komeita sudenkorentoja. Joitakin kuvia sain napsittua, vaikka mahdottoman nopealiikkeisiä ja kiireisiä nuo sudenkorennot. Ehkä niilläkin on tunne, että kesä tulee pian päättymään – nyt kaikki peliin!
Elokuun lopulla alkaa luonto olla hyvin hiljainen. Perhosia näkee päivä päivältä vähemmän, tyyppiperhonen ja pian ainoa päiväperhonen näyttää olevan metsänokiperhonen. Lintujen laulua ei kuule juuri ollenkaan. Pitkään jatkunut kasvukausi ja kukinta-aika päättyi nopeasti elokuun helteisiin – nyt voi metsässä saada vain suun täydeltä lentäviä ohdakkeiden haituvatuppoja. Mutta mökin pihapiirissä majailee vielä muutama uskollinen siivekäs tarkkaillen isäntäväkeä milloin pikku kuusen oksilta, milloin rohkeammin, kuistin läheiseltä isolta kiveltä. Jossakin mökkimme tuntumassa nuo punarinnan poikaset ovat syntyneet ja täällä ne viipyilevät aina syysmuuttoon asti. Mökkeilymme alkuvuosina vapautin kerran ansaan joutuneet neljä punarinnan poikasta liiterin taakse tuomastani katiskasta, jonka suuaukko oli jäänyt kunnolla lukitsematta. Oma virhe, mutta ei ole toistunut sen jälkeen. Toivottavasti nuokin tämän vuoden poikaset, Tiku ja Taku, palaavat taas ensi keväänä synnyinsijoilleen.
J-tyttö oli innostunut pelaamaan korttia isovanhempiensa kanssa. Ihan kelpo seurapeli siinä kuin mikä muu hyvänsä. Voitto ei ollut pelissämme kenellekään tärkeä. Ei ollut tavoitteena nousta toisten yläpuolelle ja tuulettaa loistavaa peliään. Tässä pelissä ei ollut klikkejä, joilla oli omat etunsa puolustettavaan. J-tytön pohtiessa seuraavaa siirtoaan ajatukseni luiskahti valtakunnan poliittiseen peliin ja maamme tämän hetken ongelmiin. On vaikea kuvitella yhteispeliä, jossa jokin joukko tai yksittäinen ihminen ajaa vain omaa etuaan. Yhteinen hyvä tulisi asettaa Suomessakin tärkeimmäksi asiaksi, ei talouden kasvu eikä kilpailukyky. Oliko virhe, kun useita valtion laitoksia yksityistettiin, posti yhtenä esimerkkinä? Voittoa taitaa tulla, kun toimintoja siirretään mm. Viroon, mutta samalla työttömyys Suomessa entisestään kasvaa – ja myös työttömyyskorvaukset. Onko tässä mitään järkeä? Näinhän on ollut jo pitkään, vähintään niistä ajoista, kun paperityöntekijät ja heidän liittonsa saivat vaatimuksillaan palkat ylös, mutta – pian myös koneet ja työpaikat ulos, vieraille maille. ”Hei Papu, sinun vuorosi!” Ai niin, juu. Taisin uppoutua ajatuksiini, anteeksi. Punarintakin katseli kuusennäreestä kirjoittajaa isoilla nappisilmillään. Tiksautti ja niiasi kerran – ja tuntui sanovan: ”Älä välitä kirjoittaja. On asioita, joille ei oikein voi mitään. Mekin tästä kohta Portugaliin päin. Nähdään taas!”
Uskollinen pelargonia liiterin seinustalla
J-tyttö kokeilee marjanpoimuria
J-tyttö Manun laiturilla
J-tyttö
Tytönkorento
J-tyttö pelaa
Karmeen punaista
Kivinen mökkiranta. Uusi aamu
Ensi kesän polttopuut pinossa
Kurki korkeuksissa
Isäntä ja emäntä
Vaimon asetelma 01
Vaimon asetelma 02
Kesän viimeisiä päiväperhosia (lanttuperhonen ja metsänokiperhonen)
Syksyn lehti
Punarinnan poikanen kasvaa
Matkalla kotiin. Tammelan Pyhäjärvi, Venesilta
Tammelan Venesillan katoksessa
Kuvista ja muita kuulumisia 