Tunnistatko tuon laulajan? Jo vain, mustapääkerttuhan se. Piilotteleva mutta kuuluva mestarilaulaja on tullut tänä vuonna hyvinkin tutuksi, kiitoksia koronaepidemian. Aivan, koronan varjossa on ollut turvallisinta viettää vapaa-aikaansa metsissä, rannoilla ja niityillä – luonnon suurissa opintosaleissa, joissa tutkimus- ja opiskelukohteita riittää. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta kyllä se myös lisää kiinnostusta, kun ennen täysin outo ääni tai höyhenpeite saa tulkinnan. Ja sinä olet tehnyt sen tulkinnan! Luontoharrastaja ei kummoisia apuvälineitä eikä huippuvermeitä tarvitse; tärkeimpinä kiikarit, muistilehtiö ja kynä, hyvä opaskirja, mielellään kamera, sekä päälle komeron tyylittömimmät vaatteet. Jos kotona on tietokone ja harrastuksesi saa vauhtia, olet pian tilanteessa, jossa lähettelet omia kuviasi eri harrastusryhmille ja saat katsottavaksesi muiden ottamia kuvia. Kuvien kommentointi kuuluu asiaan. Sitä kautta voit päteä myös sanaseppona, opit ottamaan vastaan kritiikkiäkin ja ennen kaikkea lajien tuntemus lisääntyy. Nettiryhmissä voit myös saada ystävyyssuhteita, jotka eivät rajoitu vain perhosen etusiiven koveraan ulkoreunaan.
Kevään ja kesäkuun aikana kuvaamiani lintu-, kasvi- ja perhoskuvia on paljon. Niitä on liian paljon; tietokoneemme alkaa olla täynnä sinisiipiä ja pensastaskua. Vaimoni ei pääse koneelle ja jos pääseekin, kone on hidastunut niin, että pankkiyhteys menee pian poikki. Olen ajatellut, että kuvaisin harvemmin, fokus vain niihin todella merkittävin kohteisiin. Mutta kun ne kaikki kirviset ja karttaperhoset pitää saada maastosta kotiin! Ja sen kuvamäärän poistaminen koneelta vasta hidasta onkin – ja julmaa! Vastaan toistuvasti vaimolleni, että pian on syksy, silloin kuvataan paljon vähemmän, enintään petolintuja, ja myyrätilanteesta riippuen saattaa käydä niin, että paikkakunnan pelloilla koukkunokkia lentelee hyvin vähän. En saanut lupaukselleni ymmärrystä, minkä ymmärrän oikein hyvin. Kerran mökillämme luonto lyöttäytyi kirjoittajan harrastuksen puolelle. Kuulin vaimoni huikkaavan pihalta ”Hei, tuus katsomaan! Ota kamera mukaan!” Menin juosten ulos ja mennessäni laitoin kameran jo päälle, asetukset näyttivät olevan ok. Sieltä he tulivat: vaimoni ja käsivarteen liimautunut ratamoverkkoperhonen! Kuvasin molempia, totta kai – ja luulen, että jotakin alkoi vaimossani tapahtua. Ainakin hän tunnistaa vastedes ratamoverkkoperhosen (Melitaea athalia) eikä olisi halunnut päästää irti pienestä mutta koreasta verkkoperhosesta!
Tiesitkö, että myös perhoset toimivat eri kasvien pölyttäjinä, eikä se ole mitenkään vähäistä? Perhosten toukilla taas on merkittävä tehtävä tiettyjen kasvien kannansäätelijöinä. Päätin rajata tuoreen blogini perhosiin, ja oikeastaan vain päiväperhosiin; kuvat ovat kesäkuulta ja toukokuun viimeiseltä viikolta. Suomessa tavataan perhoslajeja kaikkiaan yli 2300, joista päiväperhosia n. 120. Päiväperhostenkin tavoittelussa ja lajien opettelussa riittää haastetta. Vaikeutena on myös se, että jotkut lajit viihtyvät vain tietyillä paikkakunnilla. Tunnustan, etten ole vielä koskaan tavannut iso- tai pikkuapolloa enkä esim. pihlajaperhosta.
Kesäkuun lopulla kävelin kotikaupunkini metsätiellä, joka on ollut vuosia suosikkipaikkojani. Vilskettä ja lajeja riitti nytkin. Lenkkini puolessavälissä kuulin kauempaa tieltä merkillistä mörinää? Traktorin ääneltä se kuulosti, ja ääni eteni hitaasti. Pian kone tuli näkyville, ja tajusin kaiken. Joku oli päättänyt niittää hiljaisen ja syrjäisen metsätien kaikki tienvarren kasvit! Kesäkuun lopulla, jolloin mesiangervo vasta aloitti kukintansa! Se siitä perhospaikasta ja kukkaloistosta tältä kesältä, ajattelin ihmetellen ja koko lailla järkyttyneenä. Mökkimme lähellä Tammelassa on myös muutama suosikkipaikka, jossa viikko ennen juhannusta sain, taas kerran, ihailla ritariperhosen (Papilio machaon) lentelyä. Perhonen näyttäytyi kahtena päivänä peräkkäin samalla alueella ja imi siivet väristen mettä kyläkarhiaisten juuri avautuneista kukista. Milloin vain tapaan uljaan ritarin, tulee mieleeni hienot ja muistorikkaat vuodet Tammelassa viehättävän Heinijärven rannalla; 32-vuotinen mökkikautemme päättyi vuoden 2021 juhannukseen. Muistamme Heinijärven aikaa, vieraitamme ja kaikkia tapaamiamme ihmisiä lämmöllä ja kiitollisuudella.
Kuvista ja muita kuulumisia 
Kylläpä oletkin kuvannut! Ja kuvateksteissä infoa kohteista, hyvä. Kasvejakin sopivasti välissä. Ja hyviä ovat tietysti kuvat.
Kiitos kovasti Irma! Sitä se joutilaisuus teettää, ehtii nähdä liian paljon. Mukava oli tehdä yhteenveto kaikesta kesäkuussa koetusta.