Ruusuja Brinkhalliin

heinäkuu 31, 2017 Tekijä kontra

Mökkiläinen ei elä pelkästä halonhakkuusta eikä kuikanhuudoista, välillä on päästävä käymään pihapiiriä ja kyläkauppaa pidemmälle – varsinkin kun mökkimme lähettyvillä ei kyläkauppaa ole. Jos lähikohteet Somero, Urjala tai Humppila eivät riitä, otamme yleensä suunnaksi joko Turun tai Tampereen, joihin mökiltämme on jokseenkin sama matka. Tie Turkuun on tosin vähän yksioikoinen, mutta turvallinen ja nopea kuin Matin ja Tepon hittilaulut. Tampereen suuntaan tie on ajajalle mielenkiintoisempi, mutta vaarana on joutua Kylmäkosken jälkeen Valkeakosken ramppiin ja Hakan huutosakkiin. Mökkijaksomme lopulla perjantaina päätimme lähteä Turkuun. Tai ei niinkään Turkuun, vaan Turun saaristoon. Pohdimme eri vaihtoehtoja. Vaimoni halusi nähdä Hirvensalon ja Kakskerran, ja itse olisin halunnut nähdä Ruissalon, sen pitsihuvilat, jalot lehtipuut, ja ruotsinlaivan lipuvan ohitsemme kapeassa salmessa. Vaimoni kanta voitti. Olin ihan tyytyväinen hänen valintaansa – kunhan vain saisi nähdä merta!

Paimionjoki tuli juuri ylitettyä ja kohta tulisimme Lietoon. Teollisuushallit ja sekalainen rakennuskanta huoltoasemineen ei ole vain tuloväylämme 10-tien yksinoikeus, tätä samaa on joka puolella isompien kaupunkien tai taajamien ympärillä. Turun plussana on lähempänä kaupunkia 10-tien varrella virtaava Aurajoki ja sen jokirinteet. Lampaitakin vaelteli joen läntisellä rinteellä kuin kaupungin matkailuvideossa. Kun tullaan itse keskustaan, tuomiokirkon tuntumaan, muuttuvat näkymät täysin. En lakkaa ihailemasta vanhoja 1800-luvun kaupunkirakennuksia, ja vanhempiakin, niin Turussa, Tampereella kuin Helsingissä – ajalta, jolloin rakentajat halusivat tehdä rakennustaidetta! Olisiko Turun keskusta kovasti erilainen ilman viimeisintä suurpaloa v. 1827? Kaupungin rakennuskannasta paloi suurin osa, mutta onneksi Tuomiokirkko ja Akatemiatalo saatiin osittain pelastettua ja entisöityä. Palo alkoi Aninkaistenmäeltä, joka monelle tämän päivän kaupungissa kävijälle merkitsee helposti löydettävää parkkihallia.

Brinkhallin kartanomiljöö Kakskerran saaressa oli yksi matkamme tavoitteista. Tv:n draamasarja Hovimäestä tuttu kartano löytyi ongelmitta. Paikka vaikutti miellyttävältä, mutta pihapiirin ja samalla koko kartanoalueen viihtyisyyttä voisi helposti nostaa nurmialueiden kukkaistutuksilla. Taloryhmän keskellä oleva pyöreä ja tyhjä nurmikko suorastaan huusi ruusuja! Kartanossa järjestetään opastettu kierros tiistaista sunnuntaihin klo 13 ja klo 15. Se jäi meiltä valitettavasti väliin, kun kuvittelimme kartanon ovien olevan auki muutenkin. Näin ei ollut. Paikka on ihanteellinen eri taidelajien esittämiseen ja myös harrastamiseen. Useiden kuvataiteilijoiden töitä oli esillä erillisissä rakennuksissa niin Kavaljeerisiivessä kuin Pakarituvassakin. Todella upeat taustat ja kulissit upeille taidetöille!

Kakskerran hautausmaa ja sen vanha kivikirkko lähellä Brinkhallia oli toinen kohteistamme. Vanhat kirkot ovat yksi heikko kohtani – harmi vain, ettei näihin idyllisiin maalaiskirkkoihin ole useinkaan yleisöllä vapaata pääsyä edes tiettyinä kellonaikoina. Kiertelimme hyvin hoidetulla hautausmaalla hetken, ja vaimoni löysi melko pian kirkon meren puolelta laulajatar Tamara Lundin haudan. Aioimme vielä käydä Turun keskustassa, matkan oli siis jatkuttava. Aurajoen rannan iltakävelystä tai Förillä matkustamisesta ei sinä iltana tullut mitään; tummat pilvet purkautuivat juuri illan suussa turkulaisten, kansainvälisen kansantanssijajoukon ja meidän matkalaistemme päälle. Kauppiaskatua pitkin kohti parkkihallia kävellessämme pohdimme, tulemmeko joskus uudelleen samoihin maisemiin? Riittikö Kakskertaan yks kerta? Enpä usko. Haluaisin joskus nähdä Brinkhallin pihapiirin loistossaan, sellaisena kuin se varmaankin on ollut 1800-luvun alussa pian päärakennuksen valmistumisensa jälkeen.

(Brinkhallin Valoaaltoja-näyttelyn taiteilijat: Silja Selonen ja Saija Hairo.
Pakari Art -näyttelyn taiteilijat: Riitta Arosuo, Marjatta Risku, Marjukka Haikio, Ulla Iso-Järvenpää, Elise Lehikoinen.