Museokamaa

Jonkun täytyy uhrautua olemaan tiedustelukärkenä. Otin tehtävän mielihyvin vastaan, kun ohjelmassa oli tutustuminen ainakin yhteen pääkaupungin museoista. Esivalmistelut oli hyvä hoitaa isomman joukon myöhempää käyntiä varten. Pääkohde oli Helsingin kaupunginmuseo Sofiankadulla ja Sederholmin talossa. Muistan myös toisenlaisen tiedustelutehtävän talvella 1965–66, kun KymJp:n aliupseerikoulun sotaharjoituksessa, kovassa pakkasessa, sellainen tuli kontolleni erään kurssikaverini kanssa. Se ei ihan mennyt putkeen – se meni maalaistalon lakanoihin. Emme tiedustelulenkkimme jälkeen enää tavoittaneet pääjoukkoamme Virolahden metsissä, ja oli pakko päästä yöksi lämpimään, siviilitaloon. Nukuimme kait liian pitkään, liian makeasti  ja liian hyvissä punkissa ja siitä esimiehet hermostuivat. Saimme rangaistukseksi jalkamatkan Haminan varuskuntaamme ja koulun kapteenilta melkoisen ojennusryöpyn. Nyt ei ollut sellaista vaaraa; reitti oli selvä ja etukäteen hyvin merkattu.

Helsingissä oli juuri nyt monet rakennukset huputettuina, remonttia tehtiin kaikkialla – ja tietenkin juuri turistikohteissa. Kaupunginmuseon Sofiankadun rakennukseen, entiseen Stockmannin liiketaloon kuitenkin pääsi käymään. Upeissa tiloissa oli parikin näyttelyä: ”Hulluna Helsinkiin” ja yläkerroksen Lyhtysalin ”#fläsäri”. Ehkä odotin perinteisempää näyttelyä, mutta sitä en odottanut, että pääsisin pudottelemaan Linnanmäen vedenneitoja! Kaikkea nykytekniikalla voi tehdä ja kun oma tekniikka on hallussa, onnistuin pudottamaan yhden uimapukutytön vesialtaaseen neljännellä pallolla. Pikkupoikana, aidossa ympäristössä Linnanmäellä häpesin sivustakatsojana koko touhua, mutta nyt en ollut moralisti enkä sovinisti – olin vain osumaani tuulettava turisti! Sederholmin taloon ei ollut menemistä remontin takia, niinpä suuntasin kahvipaussin jälkeen listani seuraavaan museoon.

Toisena kohteenani oli postimuseo, mutta edellisenä iltana oli selvinnyt, että postimuseo olikin heivattu Tampereelle! Kävisikö sen sijaan Päivälehden museo Ludviginkadulla? Kiinni veti! Se oli itselleni mitä ajankohtaisin, kun luin parastaikaa kirjaa ”Loistavat Erkot” (Antti Blåfield). Kirja avasi realistisen näkymän lehdentekemisen kiihkeään maailmaan, lehden valtasuhteisiin ja 1800-luvun lopun sekä 1900-luvun alun päivänpolitiikkaan. Avasin oven Ludviginkadun näyttelytiloihin. Vastaan ei tullut painomusteen tuoksua, ei latomakoneiden kilkatusta, ei neuvotteluhuoneen puheensorinaa eikä tupakansavua. Hiljaista oli. Ei missään ihmisiä, ei infopisteessäkään, mutta eteisaulan penkillä nukkui pukumies sikeää untaan. Oliko jutunteko mennyt pitkäksi? Onnistuiko edes? Haa, silkkaa rekvisiittaa, vaikka olin jo vähällä mennä tyyppiä ravistelemaan. Näyttely oli hieno. Paitsi tekstitauluista, tietoa tuli myös monista valokuvista ja videopätkistä, ja tietenkin vanhat koneet esiteltiin. Eipä olisi uskonut, että mekaanisia latomakoneita käytettiin Helsingin Sanomien leipätekstin teossa vielä v. 1978!

Päivän museokäyntien jälkeen astellessani kohti bussiterminaalia tuumailin, että onneksi ei tässä itse vielä mitään museotavaraa olla. Intoa riittää koluta kaikkea vähemmän tuttua ja tuntematonta. Museokamaa oli vain repussani – pieniä hankintoja museokaupasta – ja kopio Päivälehden ihan ensimmäisestä numerosta!

Helsingin kaupunginmuseo, Sofiankatu

Kaupunginmuseon sisäänkäynti, vanha karusellihevonen

Vanhaa Helsinkiä, Hakaniemi

Kaupunginmuseon näyttelytilat 01

Kaupunginmuseon näyttelytilat 02

Sederholmin talon kortteli remontissa

Helsingin Sanomien perinteikkäitä rakennuksia Erottajalla

Voimapiiri

Sisääntuloaulan väsynyt lehdentekijä

Historian kaikuja

Lehtipalaveri silloin joskus

Vanha palvelija, rotaatiopainokone

Latomakone

Päivälehti vuodelta 1903

Helsingin Sanomat vuodelta 1904

Päivälehden museon sisäänkäyntiaulasta