Auringonpaisteesta huolimatta lämpötilat pysyttelivät päivästä toiseen vain muutamassa lämpöasteessa. Yöt olivat yhä kylmiä, lumi suli hitaasti, lämpimät tuulet eivät yltäneet Pohjolaan. Oliko sää ihan poikkeuksellinen? Tuskinpa vain, on tällaista ollut ennenkin. Muistelen, että armeijavuotenani 1966 oli juuri samanlainen kevättalvi. Hiihtelimme Haminan metsissä vielä huhtikuun lopulla vähän ennen kotiuttamistamme. Ryhmä eteni työläästi ryteikköisen metsärinteen upottavassa hangessa. Kamina poukkoili ahkiossa, jonon vauhti kiihtyi ja edempänä jonkun suksi tarttui näreeseen. Törmäys oli väistämätön; hiihtäjät lakosivat rinteeseen ja kamina lensi ahkiosta suoraan … Hupsista, taisin eksyä harhaladuille? Ehkä niistä reissuista joskus toiste?
Pääsiäisen ajan piti olla perheellemme rauhallinen jakso kaiken kiireen ja touhun keskellä. Toisin oli päätetty. Kotiimme majoittui parikin pientä pelimiestä, toinen kolmeksi päiväksi ja toinen vajaaksi kahdeksi päiväksi. Eipä siinä mitään; serkkupoikia vietäisiin nyt raikkaaseen kevättalviseen luontoon isoisänsä kanssa. Emme vielä näkisi muuttolintuja, mutta tarpoessamme lumisia metsäteitä ja koskien reunamia hankkisimme taatusti hyvät yöunet. J-pojan kanssa availimme silmiämme Nurmijärven Myllykoskella, ja L-poikaa pyörittelin seuraavana päivänä Vantaan yläjuoksulla Hyvinkäällä. Myllykoski on parhaimmillaan vaikuttava näky, vielä ei kuitenkaan ollut kevätkuohujen aika. Paikka on helppo löytää Siippoontien varrelta Hämeenlinnan moottoritien tuntumasta. Itselleni käynti Myllykoskella oli ensimmäinen, mutta tuskinpa viimeinen – koski on nähtävä uudelleen myöhemmin keväällä.
”No nyt on jo vähän sinne päin”, hihkuin riemuissani, kun katselin ensimmäisiä, uudella teleobjektiivilla ottamiani kuvia! Kuvauskalustoni ei ole digiaikana ollut koskaan mikään kovin kaksinen, mutta uusi hankintani oli yllätys. Tamronin edullinen 70-300 mm:n tele (AF 70-300 mm Di LD Macro) antaa luontoihmiselle työkalun, jolla viimeinkin saa kotiinviemisinä kohtuullisia eläin- ja lintukuvia – ja makroasetuksella hienoja kasvikuvia. Putki sopii erinomaisesti myös muotokuviin, joihin halutaan epäterävä tausta. Eläväisen L-pojan pääsiäisjumppaa aurinkoisella keväthangella oli ilo kuvata. Putki toimi ja tarkensi hienosti Pentax K-5:n kumppanina. Ei se vielä mikään prolinssi ole, mutta omat tarpeeni tyydyttää oikein hyvin. Mutta kuvaajan ruokahalu kasvaa kaiken aikaa. Eniten kaipaan nyt putkea, jonka päässä lämpö väreilisi, putken reunoilla saisi olla vähän vääristymiäkin, kunhan värit olisivat helakanvihreitä ja keltaisia, nurmi viheriöisi, koivut olisivat hiirenkorvilla – ja putkesta kuuluisi: tsirp, tsirp, tsirp! Voisi olla kevään hittiputki.
Kiva katsoa kuviasi taas! Olimme itse pääsiäisen mökillä ja nautimme myös luonnosta. Mieltä jäi kuitenkin askarruttamaan lähes täydellinen kato linturuokintapaikallamme. Meillä on tarjolla linnuille pari pallotelinettä ja auringonkukansiemeniä, olemme pitäneet kirjaa tapahtumista vuodesta 2007, tunnistamiamme lajeja on n. 40. Mitään lintutietäjiä emme todellakaan ole!
Maaliskuussa on kuitenkin havaittu vain pari hassua tinttiä ja keltasirkkua, joita aikaisempina vuosina on sentään ollut kymmenien parvissa. Paikalla pyörii yksinäinen sinitiainen, joka tuntuu ajavan kaikki muut pois. Osaatkohan lintuihmisenä sanoa mistä tämmöinen kato voisi johtua? Virus, pakkanen vai terroristisinitiainen? Kissa on pois laskuista, samoin orava.
Kiitoksia Heikki! Itsekin olen enemmän lintu- ja luontoharrastaja kuin pro. Tosin joka vuosi olen pykinyt vähän lisäämään esim. lintuietämystäni. Luulen, että syynä mökkinne lintujen hiljaiseloon on kerta kaikkiaan järkky talvi ja kaukana odottava kevät. Ainoita lintuja mökkiemme ympäristössä tähän aikaan ovat paikkalinnut ja niistä sitkeimpinä eri tiaiset. Pari viikkoa sitten radiossa oli hyvä ohjelma sinitiaisista – yllätyin, että sinitiaisiakin menehtyy Suomen talvessa suuret määrät! Mukavaa kevättä – se on jo ovella!