Huhtikuun usvassa

Lähiluonto kutsuu taas kulkijaa. Ei luonnolle eikä luonnolleen oikein mitään mahda. Kevään etenemisen tarkkailu nyt vain on mielipuuhaani. Joku toinen kuntoilee, heittää pubissa tikkaa, käy bingossa, kokkaa herkkuruokia, shoppailee tai istuu lautakunnan kokouksissa – itse viihdyn raikkaissa tuulissa havainnoimassa ympäröivää luontoa, kasveja ja eläimiä. En odota mitään suurta retkiltäni, mutten pane pahaksi, jos kiikarini okulaariin osuu vaikkapa jokin uusi lintulaji. Voisiko tänään, huhtikuun ensimmäisenä, lauhana viikonloppuna, jo tavata varsinaisia muuttolintuja?

Toiveikkaana lähestyin järven patoa ja sen luota lähtevää sulaa jokea. Löin itseni kanssa vetoa vanhan “kapinalakkini” (on sellaista Lenin-mallia) syömisestä, että tänään olisi joella vähintään yksi telkkäpariskunta. Viimeiset metrit ennen jokea astelin varovaisesti ja kiikaroin pajukkojen välistä joen pintaa. Mutta ei, kevään tuojat eivät olleet vielä uskaltautuneet lumiselle Uudellemaalle. Talven lintu koskikara oli ainoa jokiuoman siivekäs. Kävin vielä toisessa tärppipaikassani edempänä jokea ja siellä sentään näin sinisorsapariskunnan, joka säikähti kaksijalkaista kummajaista ja irtautui nopeasti joelta kaartelemaan peltoalueen yläpuolelle. Sorsat olivat jo lupaus tulevasta – kevät ja lämpimät eivät olisi enää kaukana. Hetken päästä täällä olisi jo tungosta, kun telkät, isokoskelot, joutsenet, kurjet, kiurut, västäräkit, pajusirkut ja peipposet valtaisivat tienoon ja täyttäisivät pitkän hiljaisuuden vaihtelevilla äänillään. Oma kevään lintuni on pajusirkku – ei juuri varpusta koreampi kosteikkopusikkojen asuttaja. Mustalakkinen vaatimattomuus on aina keväisin tavattava ja se tapahtuu usein pääsiäisenä, räntäsateessa!

Usva viipyi yhä peltojen yllä, kun lähdin paluumatkalleni. Usva jäi mutta mieleni kirkastui huhtikuisessa aamussa tutuissa maisemissa. Kotimatkalla kuuntelin radiosta Kasevan “Vanhaa miestä” – upeaa, melankolista balladia vuodelta 1974. Monia luontoretkiä, lyhyitä tai pitkiä, haluaisin vielä kokea ennen kuin laulun sanojen tavoin istuisin iltaisin keltaisessa keinussa menneitä muistelemassa. Toivottavasti siihen on aikaa vielä vuosia. Nyt eletään kuitenkin tämä bongarin kevät.

PS. kevään ensimmäiset, noin kymmenkunta töyhtöhyyppää lensi talomme yli Hyvinkäällä sunnuntaina 3.4. klo 15.50.

"Koskinen"

Kytäjoen alku

Pajunkissat

Kartanon rantaa

Simpukka

Rantaheinät