Juhannussaha

Muistelen maanantaina juhannusaikaa mökillä. Päivät soljuivat mökkiläiselle tavanomaiseen tyyliin, mutta keskikesän juhlaan oltiin tietenkin satsattu normaaliviikonloppua enemmän. Jos listaisi kaikki juhannuksen hyvät ja huonet puolet, iloiset ja yllättävät tapahtumat, merkillisyydet jne. huomaisi, että mökillähän sitä vasta tapahtuu. En nyt tarkoita tuulta, sadetta, koleutta tai saunan lämmitystä, ruokien laittoa, puiden pilkkomista, vesien kantamista tai linnunpojan pelastamista katiskasta, herkullista juhannusateriaa, vihtasaunaa, kirjosiepon poikasten lähtemistä pesältään, huumavaa vanamon tuoksua, vaan mielessäni on ihmisluonnon kummallisuudet. Siinä, missä toiset haluavat viettää rauhallisen juhannushetken ja nostavat Suomen lipun salkoon kuten vastarannalla, toiset laittavat peliin kaiken vimman ja metelin, mitä voi aikaansaada. Ei siinä mitään, jos meteli tulee hyvin kaukaa ja rajoittuu vaikkapa vain lyhyeen hetkeen. Mutta jos metelin lähde on naapurimökki, johon on etäisyyttä kymmenkunta metriä, edellytetään ympäristöltä jo huomattavaa venymiskykyä. Tämä poikkeavan juhlintatavan valinnut naapuri hoilasi karaoken tahdissa ensin kavereineen aattona pitkälle aamuyölle ja sitten sooloesityksenä juhannuspäivänä noin seitsemän tuntia. Kaverit olivat  silloin jo häipyneet.

Ei meillä hyvää laulua vastaan mitään ole, mutta entäs jos lauluillan jälkeen sinut herätetään aamulla klo 8 samaisen naapurin (mökkivieraan) moottorisahan rääkymiseen? No, rakas lukijani, kuka sitten lienetkin, voit kuvitella, että ihan kaikkea emme mekään sulata. Panin vaatteet päälle ja astelin sahaajan luo keskustelemaan teon mielekkyydestä. Viesti meni perille ja sahaaminen loppui. Metsurimme vastasi jaa-juu, kun tarkensin hänelle, että nyt on juhannuspäivä ja kello on aamukahdeksan.

Suomalainen kesäluonto voi olla kaunis ja ihmeellinen, mutta suomalaisen luonto voi olla vielä suurempia ihmeellisyyksiä täynnä.

Juhannusateria

Juhannuskukot (kuva:Ritva Könönen)

Terassi

Pihakukkia

Vihta